torstai 21. tammikuuta 2016

Kärkitossujen pehmitystä


Hui, ompas ollut kiireinen viikko takana. Maanantaista keskiviikkoon olen tehnyt aika pitkää päivää opintojuttujen parissa, joten en ole kerjennyt tulla kertomaan mitään viikonlopun balettireissusta! Lauantaina oltiin tanssiporukalla Helsingissä tutustumassa Oopperan kulisseihin, syömässä ja katsomassa Bajadeeri-baletin ensi-iltaa :) Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja kerrassaan viehättävä! Oopperan kulissit on ehkä yksi erikoisimmista ja mielenkiintoisimmista paikoista, jossa olen koskaan ollut, eli voin erittäin lämpimästi suositella turistikierrosta siellä. Meidän opas oli ihan huippu, hän tiesi kaikista pienimmätkin yksityiskohdat kaikesta oopperan katon alla tapahtuvasta työstä, hän oli hyvin työhönsä perehtynyt nainen. ooppera koko produktiona teki muhun kyllä ison vaikutuksen. Omasta mielestäni hienointa oli varmaan lava, sillä siinä jos jossakin oli tekniikkaa yleisöltä piilotettuna. Hieno oli myös baletin harjoittelusali ja hatuntekijän huone :) Tai itse huone oli tosi pieni, mutta se kyllä sisälsi melko jännän näköisiä juttuja! Keskityin itse kierrokseen, kuuntelemiseen ja katselemiseen, joten en ottanut lainkaan kuvia. Myös esim. puvustamon puolella se oli kokonaan kielletty, koska siellä oli jo joitakin pukuja, joiden ensi-ilta ei ole ollut vielä, niin ne oli vähänniinkuin salaisuuksia vielä ;) Illan Bajadeeri oli i-ha-na. Siis aivan kerta kaikkiaan upea. Koska tarina perustuu Intiaan, oli lavastuksessa ja puvustuksessa aivan viimäsen päälle käytetty timantteja, paljetteja, värikkäitä kankaita, huiveja ja hapsuja. Kokonaisuus oli todella näyttävä. Jos vaan resursseja riittää, niin voin suositella tositosi lämpimästi tätäkin!

Maanantaina oli kärkitossutunti, jossa ehdittiin onneksi tekemään vähän viime viikkoa enemmän itse kärjillä jotain. Kuten viime viikollakin, kävin ensin BodyBalance-tunnilla ennen kärkituntia, koska siinä saa koropan lihakset mukavan kokonaisvaltaisesti lämpimäksi. Tehtiin tangolla perus lämmittelyt plié/relevé -sarjalla ja tendu-sarjalla eka pehmeät tossut jalassa. Sitten saatiinkin pistää kovat tossut jalkaan, ja tehtiin myös niillä tendu-sarja. Tendu-sarja tehtiin tietysti ihan tasajalalla, mutta musta se tuntui kauheen hankalalta! Kärkitossu jalassa on huomattavan hankalaa tehdä se "jalkapöydän artikulaatio" silleen näkyvästi, koska tossu saa jalan tuntumaan vähän sellaselta pökkelöltä :D En oikeen ollut ehtinyt pehmittää mun tossujani, joten osittain varmaan siksi oli melkoisen jäykkä fiilis niissä tossuissa. Erityisesti tendu taakse tuntui tosi kömpelöltä ja ärsyttävältä! Tendujen lisäksi noustiin omaan tahtiin kärjelle rullaillen kuudennesta, ekasta ja tokasta asennosta. Hnngghh eka ja erityisesti toka asento on vaikeita, koska en toisaan vieläkään saa sitä ihan kärjen reunaa lattiaan asti, nyyh. Lisäksi rullailu vaatii vähän eri lihaksia mitä on tullut käytettyä. Mulla melkeen polvet meinaa vähän nytkähtää, kun rullaa kärjelle, mutta saan ihan suht hyvin pidettyä ne suorassa. Tuolla tunnilla on ihan vasta-alkajien lisäksi muutama jonkin verran kärjillä tanssineita tyyppejä, nii enköhän mä sitten ollut justiinsa tän "paremman porukan" kanssa samalla tangolla -.- Tuli kauheen huono fiilis siinä niiden vieressä, vaikka toki koitin keskittyä omaan juttuuni enkä vilkuilla heitä. Ärsyttää ihan suunnattomasti, etten saa sitä kärjen reunaa maahan asti, erityisesti vasen jalka on ongelmallinen.
     No joka tapauksessa, tankojen lisäksi tehtiin diagonaalissa sellaista "balettijuoksua" puolivarpailla, että nuo tossut vähän pehmenisi. Se oli musta ihan hauskaa :) Totesin kuitenkin tunnilla, että mun tossut on tosiaan kauheen jäykät, ja mun olisi varmaan parasta myös kotona pehmitellä niitä. Liikkeessä sanottiin, että tämä kyseinen tossumalli on jo sinänsä aika joustava, eli nämä eivät vaadi niitä melko extriimejä toimenpiteitä, mitä ammattiballeriinat tekee: leikkaa pohjaa mattopuukolla, seisoo niiden päällä tai katkaisee sen pohjan kokonaan ja vasaroi tossua. Mun tossuihin pitäisi ihan perus painelu ja tossut jalassa rullailu riittää. Sitä kyllä mietin, että kun ope sanoi, että kärkitossuilla pitäisi päästä puolivarvasasennossa ihan yhtä korkealle kuin pehmeillä tossuilla, niin en mää kyllä vaan pääse o_o Siis musta tuntuu että se tossun kotelon reuna (mihin kohtaan tulee sen pikkukuminauhan solmu) pureutuu mun jalkapöytääni, enkä pääse tarpeeksi korkeelle. Voisin kysyä tätä asiaa ensi maanantaina opelta. Päätin tänään kotona tehdä samat lämppäsarjat kuin tunnilla, tosin hieman nopennettuna, ja sen jälkeen kuljeksia, humputella ja rullailla kärkitossut jalassa, jotta pohja pehmenisi. Otin jostakin vähän videota. Huomaan, että vasen nilkka on tosi paljon surkeempi kuin oikea, ärsyttävää. Kissa lähettää karvaisella kuonollaan terveisiä lukijoille :'D  Ja ps. huomaan että mun peppu taas hyllyy!




Oho en tiedä miten toi toinen video meni tolla tavalla tyhmästi. Mutta juu melko haparoivaa ja tönkköä touhua mulla vielä :D En tiedä miten kehtaan edes julkaista näitä, mutta eikö me kaikki olla joskus oltu aloittelijoita! Pehmityssession jälkeen tein molempiin nilkkoihin 30sek venytyksen x2, enkä sitten oikeastaan muuta. Onko teillä jotain hyviä nilkkojen venyttelyohjeita tai muita vinkkejä, millä saisin tuon kärjen etureunan ihan maahan asti? Teen itse ihan perusvenytystä, missä istun jalat suorana, ja painan kädellä varpaita (lähinnä isovarvasta) kohti lattiaa, jolloin nilkassa tuntu venytys. Mitä suosikkeja teillä on? Ai niin joo, mun pitäisi vielä hankkia apteekista sitä jotain teippiä, mitä laitetaan siihen tossun kärkeen, koska satiinikangas on aika liukasta. Ei sillä varmaan sinänsä kiire vielä ole, kun vielä tuo on vähän tuollaista rullailua ja seisoskelua. Kärjen liukkaus on varmaan haitaksi vasta kun oikeesti tanssitaan, ja siihen on vielä piiiitkä matka. Meinasin silti teipata nyt jo tossujen kärjet, ettei se kangas rispaannu ja mene rikki, eli tällasesta esteettisestä syystä tässä on ehkä enemmän kyse :D Millä te olette käsitelleet tossun kärjen?



Tiistaina oli sitten kaksi ihan perus balettituntia. Niilläkin saisi pitää kärkkäreitä ainakin tankosarjojen aikana, mutta ajattelin nyt ottaa asian kerrallaan, eli pehmeillä mennään. Tunnit meni ihan hyvin, mutta argh musta tuntui ettei mun jalat noussu developéissa mihinkään. Sen sijaan chaînés-piruetit suju musta ihan hyvin, ja hei! Keskilattiapiruetit etenkin perus1-tunnilla meni tositosi hyvin! Oikeesti katoin tunnilla että onko tuo nainen peilissä oikeesti minä :DDD Niistä tuli sellasia siistejä ja hallitumpia, eikä ne loppunut kauheeseen plöräykseen niin kuin yleensä, vaan siihen loppuasentoon :) Opeltakin sain vielä vähän neuvoja parantamiseen (älä vahingossa nojaudu eteenpäin preparaation pliéssä, koska sitten asentoa joutuu korjaamaan piruetin aikana, jolloin tasapaino todennäköisemmin menee nurin). Alkeet2 tunnilla ne sujui myös ihan ok, mutta erityisen iloinen olin ekalla tunnilla :)) Jee! ja nyt meni petite allegrogin ihan hyvin. Tosin mun piti vielä sen verran paljon ajatella sitä sarjaa, etten keskittynyt jokaisen nilkan ojennukseen ja käsiin vielä ihan hirveesti. 

Keskiviikkona pidin kaikesta liikunnasta vapaapäivää, ja vietin iltapäivän yliopistolla opiskelujutuissa. Tästä päivästä tuli ihan täysi rokulipäivä opintojen suhteen, mutta tulipahan tehtyä tuo kärkiharkka :) Huomenna menen varmaan BodyBalanceen (ootte varmaan huomannut että tästä on tullut mun uusi suosikki :D), ja viikonloppuna voisi tehdä toisen kärkiharkan ja tehdä hieman perusteellisemmat jalkavenytykset. Näiden lisäksi opiskelujutskat odottaa mua vielä viikonloppunakin, etenkin kun pidin tämän vapaana. Kuulumisiin siis jälleen! 

15 kommenttia:

  1. Mä leikkaan aina ihan "omatoimisesti" tuon kärjen satiinin pois niin ei luista, sitä harrastetaan meidän tanssiopistolla aika paljon, loput sitten vievät tossut nahkoitettavaksi suutarille niin, että kärkeen liimataan nahkapala. Itse pidän enemmän tuosta satiinin pois leikkaamisesta, nahkoitettu tossu di mulla liiku mihinkään, makuasioita tosiaan:) teipatusta en olekkaan kuullut ennen. Tsemppiä treenailuun ja pehmittämiseen. Kyllä sä sinne kärhelle pääset kun sun nilkka on tarpeeksi vahva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meillekin muuten mainittiin suutarista ja nahkapaloita, että niinkin voi tehdä. Jee kiitos :)

      Poista
  2. Pitäisikö tossa olla joku video? Mulle ei ainakaan näy mitään :(

    Ymmärrän hyvin ton jos on ns. parempien vieressä tunnilla, niin tulee semmonen alemmuuden tunne, kun ne on niin paljon parempia! Pitäisi tietty ajatella että itse on vasta aloittelija eikä voikaan osata niin hyvin.

    Itekin ihmettelen tota et miten muka voi kärkkäreillä päästä yhtä ylös puolivarvasasennossa kuin pehmeillä. Se tuntuu niin mahdottomalta, ja jotenkin ajattelen niin että jos pääsee niin ylä niin onko ne tossut enää niin tukevat?

    Ite tykkään venyttää nilkkaa silleen et seison ja painan toisen jalan varpaita lattiiaa vasten. Eli vähän niinkuin säkin teet istualteen, mutta ei tarvitse painaa kädellä vaan oma pano tekee homman. Linkissä video miten suunnilleen (siinä painetaan kylläkin seinään mutta ymmärsit varmaan :D): https://www.youtube.com/watch? v=5npF3U9nW5M
    En tiiä saisiko näin venyttää nilkkaa, mutta itse tykkään kuitenkin tästä tyylistä, varsinkin jos ei liikaa runno.

    Pitäisi itsekin käydä ostamassa sitä teippiä apteekista. Ärsyttää kun eilen kävin apteekissa mutta en muistanu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi jumpe, 2 videota tuossa on, mulla näkyy kyllä 8< Toivottavasti jollakin näkyy. Ei siinä kyllä muuta oo ku mun kontit rullailemassa kärjelle ja humputtelemassa tossuja.
      Aa juu määki teen tota seisten varpaiden painallusta, mutta musta se käden kanssa painaminen tuntuu ehkä enemmän nilkassa.

      Poista
  3. Mä olen kans old-school kärkkäreiden (aka Grishkojen ja Blochien) kärjistä leikannut sen satiinin pois, sillä tavalla saa vähän enemmän pitoa. Gaynoreille en tee mitään, mutta mä voin lämpimästi suositella niiden nahkapalojen liimaamista kärkeen! Osa vie tossut sitä varten suutarille, mutta kaiketi se onnistuu ihan itsekin..
    Mä venytän nilkkoja sillä tavalla (tossut jalassa), että nousen kärjelle ja teen siitä plién ja työnnän nilkkoja eteenpäin. Näin eka kuudennessa ja sitten toisessa asennossa. Mutta tätä en suosittele tekemään vielä, kasvata ensin nilkkaan voimaa jotta ei käy vahinkoa. Mutta toinen lempeämpi keino on, että teet tendun ja työnnät nilkkaa. Voimaa saat hyvin kasvatettua tekemällä jatkuvaa toistoa demipointesta pointeen ja teet sen käyttämällä nilkkaa. Mulla vaan tahtoo jalkapohjat krampata aika tehokkaasti.. :/

    Miten teidän tanssikoulu oikein päätti tehdä tuon Bajadeeri-reissun? Vähän olisi ihanaa päästä tuollaiselle behind the scenes -kierrokselle. Mutta tässä Zakharovaa odotellessa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva joskus kokeilla noita Gaynoreita, mutta niitä on kai tarjolla vain Helsingissä, missä mun tulee käytyä hyyyyvin harvoin. Ja kiitos vinkeistä, jotakin olen kokeillutkin jo :)
      Yksi tanssiopeista kai lähti vaan järkkäämään tota Bajadeeri-matkaa, ja meiltä aikuistanssijoilta kerättiin vaan nimiä listaan että moniko olis halukas tulemaan. Että itse tässä sai olla ihanan passiivisena, eikä tarvinut muuta kuin maksaa maksu ja kävellä bussiin :D

      Poista
  4. Me ei vielä ekalla tunnilla tehty kärkkäreillä mitään mut sen mitä oon kotona noita vähän ehtiny pehmittää niin samalla lailla mulla painaa se kotelon reuna jalkapöytään. Ehkä sen kuuluukin? Tai ehkä se pehmenee käytössä vähän. Mietin myös sitä että voiko se tarkottaa että kotelo on liian korkea? Opettaja tietänee oikean vastauksen.

    Mä luin kans jostain kärkien teippaamisesta mutta sitä teippiä ilmeisesti joutuu uusimaan kun se voi alkaa kuoriutua irti. Ite suunnittelin laittavani mokkapaikat kärkiin. Siihen löytyy aika tarkkoja videotutorialeja niin voi itekin tehdä. Kurssikaveri oli laitattanut suutarilla mokkapalat. Satiini kyllä kuluu tosi äkkiä. Oon ehkä nelisen kertaa pehmitelly tossuja kotosalla ja nyt jo niissä näkyy kärjissä pientä karvaisuutta kun satiinin hienot pintalangat on katkeilleet.

    Me tehtiin nilkkojen vahvistukseksi ekalla tunnilla kärkitreeniliikkeitä pehmeillä tossuilla. Eli rullausta pliestä demi-pointeen eri asennoista ja sitte sellasia vähän raskaampia missä ikäänkuin hypätään suoraan demi-pointeen. Sitä ei kärkkäreillä tehdä heti alussa ettei käy vahinkoa mut sopii kuulemma hyvin nilkkojen vahvistukseen pehmeillä tossuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin opelta tosta kotelon reinasta, sitäkin voi pehmittää painelemalla, ja tosiaan on hyvä kattoa sitten seuraavaa tossumallia, missä ei olisi ehkä ihan niin korkeaa koteloa. Harvemmin tietty löytyy just omalle jalalle sopivan korkuinen kotelo, mutta asiaa voi pehmittämällä helpottaa. Ja juu, mä nyt mietin vielä että laittaakko teippiä vai nahkapalat tossunkärkeen..

      Poista
  5. Mä en uskalla kauheasti edes pehmittää mun tossuja, kun pelkään että ne hajoaa :"D. Tiedän, että en saa uusia ainakaan vuoteen (vaikka hajoaisivat/kuluisivat) niin siksikin olen todella varovainen.
    Itse en ole vielä saanut laitettua kärkiin mitään, kun mun "vakkarisuutari" oli yllättäen lopettanut toimintansa :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä oikeen lämpimästi tossujen pehmittämistä, koska huomasin ettei niillä oikeen voi tehdä mitään, jos ne ei pehmeydy :D Tosin kannattaa varmaan jättää suosiolla kaikki vasaroinnit ja muut puukottelut pois, ja pehmittää ihan vaan rullailemalla, siitä ne ei varmastikaan hajoa. Mutta ymmärrän kyllä, muakin vähän hirvitti toi tossujen hinta ja se, että niitä joutuu sitten ostelemaan aina silloin tällöin. Meillä ope sanoi, että tossut kestää aika pitkänkin harrastelijoilla, jotka tanssii sen 1h/vko, toisin kuin ammattilaiset jotka tanssii sen 8h/päivä nii niillähän menee tossut jo viikossa parissa :s hui

      Poista
    2. Oon kuullu tarinoita tossuista jotka on menneet parissa päivässä O_O mutta liekö tuossa vähän liioiteltu? Mä ainakin toivon ettei mun tarvis ennen ensivuotta ostaa uusia, on noi kuitenkin aika iso investointi.

      Poista
    3. Mä oon kuullut, että ammattilaisilla menisi koko illan baletissa _useita_ tossuja o_o. Samaa mäkin oon kuullu, että jollain menee liian pehmeät tossut viikossa tai alle :D.

      Poista
  6. Nahkapalat saa liimattua kärkiin ihan itsekin tosi helposti. Uskallan luvata, että onnistuu keneltä vaan, kun minäkään en oo mikään askartelijatyyppi ja silti homma on aina sujunut oikein mallikkaasti. Eli valmiiksi muotoon leikattuja nahkapaloja saa tanssikaupoista n. 3 e hintaan. Ja ihan perus kontaktiliimaa joka käy kankaalle ja nahalle voi ostaa esim. Prismasta. Siihen voi käyttää esim. pikaliimaa tai jos haluaa maksimoida onnistumisen, niin vähän hitaammin kuivuvaa sorttia :D. Itse oon käyttänyt viimeistä vaihtoehtoa. Sitä liimaa sivellään vaan tossuun ja liimataan se nahkapala siihen silleen, että ei tule mitään kupruja tai muita. Ja niitä paloja voi saksilla muotoilla omaan tossuun paremmin sopivaksi vielä. Tulee paljon edukkaammaks kun suutari! :)

    Kai nuo teipitkin toimii, mutta ite en niistä oikein piitannut. Ne lähtee tosi herkästi pois ja oon huomannut, että nahkapaloilla tossujen käyttöikä on huomattavasti pitempi. Mutta kantsii kokeilla eri versioita ja napata niistä se oma lemppari.

    Tuli vaan mieleen tuosta demi pointesta, että tossua voi pehmittää siitä boksin päältä painelemalla vaikka peukalolla niin, että se demi pointe tuntuu miellyttävämmältä. Mutta tossut kyllä pehmenee ajan myötä itsestäänkin, kun vaan tekee niillä. Mulla oli muuten joskus aikoinaan Grishkon 2007 mallin tossu ja valittelin samaa, että demi pointe tuntuu tosi ikävältä. Joku sovittaja sitten huomasikin, että tossun boksi on mulle ihan liian matala ja sen takia demi pointe on ollut niin ikävän tuntuinen. Eli kannattaa myös laittaa merkille eri juttuja tossuista ja sitten seuraavia tossuja joskus ostaessa osaa jo paremmin sovittajalle kertoa, mikä toimi ja mikä ei. Mutta meen nyt varmaan asioiden edelle, kun nämäkin tossut on vielä pehmittämättä haha :D !

    Hei sellasen vinkin vielä sanoisin, kun tuota videota katselin, että kiinnitä huomiota siihen, että mene kärjelle ihan suoraan. Nyt sulla on painoa jonkin verran ulkosyrjällä. Mutta näitä teidän ope sit varmaan kertoo tarkemmin, kun pääsette treenaamaan enemmän. Pisti vain silmään näin äkkiseltään :).

    Ja kivan kuuloinen teidän reissu tuonne Oopperalle! Olis ollut kivaa olla mukana :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon oikeen hyvästä ja informaatiopitoisesta kommentista! Kokeilen ja mietiskelen nyt noiden teippien ja nahkapalojen välillä. Tosiaan juu opekin sanoi, että sitä boksin reunaa voi pehmittää ihan painelemalla, kun maanantaina kysyin asiasta. Olen nyt koittanutkin tehdä havaintoja näistä tossuista parhaani mukaan, että sitten ensi sovituskerralla tiedän paremmin, mitä kaipaan seuraavilta tossuiltani :)
      Ja argh, tiiän että mulla menee niiiiin helposti ulkosyrjälle toi paino -.- Hyvä kuitenkin että huomautit. Mulla menee helposti ihan pehmeilläkin tossuilla tai sukkasiltaan varpaillenousu niin, että paino vähän niinku levahtaa tonne pienemmille varpaille, ja sen kyllä huomaa nyt kun on kärkitossut. Olen nähnyt jonku sellaisen kuvasarjan harjoituksesta, missä pidetään pientä palloa nilkkojen välissä, ja noustaan varpaille, jolloin on pakko pitää paino tasaisesti kaikilla varpailla, että se pallo pysyy edelleen nilkkojen välissä. Kun mulla helposti se asento vähän leviää sivuille, nii siinä se pallo kyllä tippuisi. Huoh, niin paljon treenattavaa edessä...

      Poista
    2. Korjaan vielä vähän, että paino ei ole tasaisesti kaikilla varpailla. Painopiste on ehdottomasti iso- ja kakkosvarpaan välissä!

      Jos olisit minun oppilaani, et saisi varvastossuja ennen kuin painopiste puolivarpailla on oikeassa kohdassa. ;)

      Poista