perjantai 15. tammikuuta 2016

Tänään ulkoilemassa

Mulla on tällä hetkellä liikunnallisesti tosi aktiivinen vaihe näköjään menossa, ja ajattelin että käytetään nyt kaikki tarmo kun sitä kerta on! Kävinpä siis tänäänkin jumpalla yo:lla, BodyBalancessa. Mies oli mennyt aikaisemmin aamupäivällä töihin autolla, joten tuumasin että taidanpa lenkkeillä jumppapaikalle, kun matkaa on suunnilleen 3km ja ulkona oli kaunis keli :) Lenkkeillessä päätin ottaa pari kuvaa kauniista maisemista. Mun laitteistoni (=kännykkä) on tosi surkea ja kuvaajantaidot olemattomat, mutta kuvien räpsiminen oli silti musta välillä ihan kivaa.
Vaatteet niskaan ja menoksi. Ps. miksi tuon pyykkikorin sisältöprosentti (n.120%) on aina vakio, ihan sama miten paljon pyykkään...



Ankkalammen jää oli näköjään aurattu. Mutta missä ovat ankat???
Vimppa ylämäki ennen pelipaikalle saapumista
BodyBalance oli tänään yhtä hyvä kuin maanantainakin, sopivan reipas omaan makuuni, mutta ei mitään tuskaista kidutusta. Lisäksi tykkään, että tuntiin kuuluu tasapainoharjoituksia sekä kunnolliset venyttelyt. Eilen muuten kävin siellä "Powerjoogassa", mistä taisin mainita jossakin joulukuun postauksessa. Toisin kuin nimi antoi ymmärtää, kyseessä ei suinkaan ollut mikään tehojooga, oikeastaan päinvastoin. Se oli mun mielestäni joogaa vasta-alkajille, sillä kaikki ihan perus aurinkotervehdykset ja muut asanat ja sarjat näytettiin kauheen tarkasti ja hitaasti. Eikä tunnilla tosiaan tehtykään kuin ihan perus ja helppoja juttuja. Eikä siis ole tarkoitus valittaa, tosi hyvä juttu että alkoi tällainen tunti, mutta nimi oli musta vähän outo tälle tunnille :D Powerjoogasta tuli mulle mieleen, että sitä olisi vetämässä joku piukka fitnessmimmi, joka on päättänyt yhdistää joogan ja fitnessin. Totuus on välillä tarua ihmeellisempää hahaha :D

Jumpan jälkeen, kolmen aikoihin, alkoi jo hämärtää

Jumpasta suuntasin yhteen opiskelijaravintolaan syömään lounasta. Siitä en sitten jaksanutkaan reippailla enää kotiin, vaan hain yliopistolta auton ja lähdin kaupan kautta kotiin :D Voi kun saisin tämän liikuntainnokkuuden kanavoitua jotenkin koulu- ja työjuttuihin. Näitä hommia mulla kyllä meinaa riittäisi, ja liiaksikin. Vieläkin on pisteyttämättä viime viikon työpäivän testit, tenttikirja odottaa lukijaansa (no kyllä mä oon jo alottanut...) ja juuri tänään ilmoitettiin 10 tenttikysymystä, joihin on aikaa vastata kuun loppuun asti. Siis tuo 10 kysymyksen tentti tehdään kotona ja apuja saa käyttää, mutta mun mielestä ne kysymykset oli silti kammottvan vaikeita, hyi! Tänä iltana mun lienee pakko ryhdistäytyä, ja tehdä edes tuo työjuttu eli pisteytys. Lisäksi tota tenttikirjaa voisi edes selailla. Huomenna lähden tanssiporukan kanssa Helsinkiin katsomaan Bajadeeri-balettia, eli siitä tulee viikon ansaittu lepopäivä! Sitä suuremmalla syyllä mun pitäisi tänään vielä jaksaa pinnistää noita koulu- ja työjuttuja, niin voin ottaa huomisen rennosti :)
... ja takaisin kotona. 
Piti muuten vielä mainita siitä keskiviikon foam rollailusta, että jösses miten kivuliasta touhua se olikaan! Olin kyllä kuullut, että etenkin ihka ekat kerrat rullailua voi sattua, kun ei ole yhtään tottunut, mutta hyvänen aika. Melkeen tirautin pari kyyneltä etureisiä rullatessa, ne meinaa oli aika jumissa ja tosiaan en ole ennen harrastanut moista! Jälkikäteen kyllä tuntui tosi hyvältä, eikä kipeet lihakset vaivannut ollenkaan. Ainoastaan vasemman lavan takaa jäi vähän kipee lihas, kun sitä hieroi, mutta muuten kaikki paikat oli ihan tiptop :) Varmaan käyn siis jatkossakin siellä.

Minkälainen viikonloppu teillä on edessä? :)

4 kommenttia:

  1. Pakko taas nillitttää, mutta rullailu ei saisi sattua. Jos sattuu, rullailusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Salilla toki osa vetää rullalla hampaat irvessä, mutta rullailuun pätee sama sääntö kuin venyttelyyn; pitää tuntua mutta ei sattua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Juu toki lopetin rullailun heti, kun alkoi sattua. Lähdin vaan tekemään ohjaajan perässä ensimmäistä mahdollista variaatiota, etureisille se oli sellainen että molemmat reidet rullattiin yhtä aikaa niin, että oltiin koko painolla sen putkilon päällä. Se sattui ihan vietävästi, joten ekan rullauksen jälkeen siirryinkin rullailemaan yhtä jalkaa kerrallaan, jotta voi pitää osaa painosta toisella jalalla. Muita raajoja rullaillessa mulla meni aika kauan aikaa löytää itselleni se sopiva tapa rullata ja löytää hyvä asento, koska monet tuntui juurikin melko kivuliailta, vaikka siinä koitin vähdätä ja testailla eri tektniikoita. Löysinkin moneen hyvin, ei-kivuliaan vaihtoehdon :)

      Poista
  2. Mä ajattelin ottaa viikonlopun ihan iisisti jalat kattoa kohti! :D Ihanan sporttista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nomutta uskon että oot varmasti ansainnut levon! Toivottavasti oli hyvä ja rentoutava viikonloppu :)

      Poista