sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Liian vähän aikaa

Kuten parissa viime postauksessa olen maininnut, mulla on nyt kauheesti opiskeluhommia. Oli uusintatentti ja 10 miniesseetä, joita olen pakertanut koko tammikuun, ja erityisesti viimeiset kolme viikkoa olen lähes päivittäin kirjoitellut noita miniesseitä aamupäivästä iltaan asti. Hyvä uutinen on se, että olen oppinut aivan älyttömän paljon uusia asioita ja saanut vanhalle vahvistusta, ja olen kokenut todella ihania flow-tiloja ja innostusta alaani kohtaan. Mulla oli tossa loppuvuodesta vähän sellanen lannistus neurotieteitä kohtaan, kun tuli sellainen olo että olen vaan liian tyhmä tälle alalle. Nyt olen kuitenkin tositosi innoissani taas kaikesta, koska olen saanut pyörän taas niin sanotusti pyörimään. Yksi hienommista tunteista on kokea aitoa kiinnostusta opiskelemaansa alaa kohtaan, ja olen onnekseni kokenut tätä nyt aika paljonkin. Lisäksi mulla on ollut töitä pari kertaa tuolla aivokuvantamislaboratoriolla, ja myös sieltä mulla on tullut tosi hyviä fiiliksiä kaikesta. Olen porukan ainoa opiskelija, kaikki muut ovat jo tohtoreita, enkä mä siis ole vielä edes maisteri, ja silti mut otettiin todella lämpimästi vastaan. Testailtiin noita koeasetelmia, ja ajattelin että mut varmaan laitetaan koehenkilöksi koska olen työntekoa ajatellen se hyödyttömin palanen porukasta, mutta muut ehdottikin että nimenomaan koska olen opiskelija ja vähiten kokenut, mut pitäisi siis harjoitella koehenkilön valmistelua ja muuta, joten yksi tutkijoista oli meidän kh. Toisena työpäivänä meillä oli labrassa pari lääkäriä vierailulla, ja aivotutkimuskeskuksemme johtaja esitteli mut heille ihan etu- ja sukunimellä, mistä olin taas aivan pöyristynyt! Yleensä kaiken maailman opiskelijat ja harjoittelijat jää helposti sellaseksi "tässä on tämä labra ja toi on meijän harjoittelija" -tyyliseksi maininnaksi, joten olin todella imarreltu että mut oikeesti esiteltiin heille. Mulla on tästä kaikesta tosi hyvä mieli, vaikka olenkin tehnyt tosi pitkää päivää.

Huono puoli tässä kaikessa on se, että tämä on tosi kokonaisvaltaista. Illalla kun tulen kotiin, teen ruokaa ja istun sohvalle katsomaan vanhoja Frendejä Netflixistä, eikä mulla ole ollut enää energiaa tehdä mitään jumppia tai balettitreeniä. Maanantaina kävin siellä Bodybalancessa ennen kärkitreeniä, ja tiistaina olin molemmilla balettitunneilla, mutta missään jumpissa en ole yksinkertaisesti ehtinyt käydä. Kaikki aika on mennyt opiskelussa, ja kun aikaa on jossain välissä hiukan ollutkin, niin jaksaminen ei vaan ole riittänyt. Tää on harmittanut mua tosi paljon, ja joka ikinen ilta kyllä mietin kärkiharkan tekemistä. Viime maanantaina kärkitunnilla irroitettiin ekaa kertaa tangosta, ja lähdettiin polkka-askellella diagonaaliin. Huuh elämäni pisimmät 5 metriä :D Joka tapauksessa, alku meni ihan hyvin ja itseasiassa mun oikee jalka oli tosi hyvä, mielestäni sain kärjen aika hyvin maahan ja nilkka oli ok, mutt vasen alkoi aika nopeesti repsahdella kantaa maahan, enkä sen jälkeen saanut siihen sitten enää kontrollia. En ole koskaan ennen ollut tietoinen, että mun nilkoilla on näin iso tasoero! En missään kuminauhajumpassa tai muussa ole huomannut, että vasen nilkka olisi niin paljon huonompi. No joka tapauksessa, mulla on ollut koko viikon aikomuksena, että harjoittelen sitä polkka-askelta täällä kotona. Tiistai-ilta meni baletissa. Keskiviikko, torstai ja perjantai-illat meni kirjoitellessa noita miniesseitä. Lauantaina annoin itselleni luvan nukkua pitkään rankan viikon jäljiltä, ja illalla oli kaverin valmistujaiset joissa meni myöhään. Ja nyt onkin jo sunnuntai-ilta, enkä oo ehtinyt tehdä mitään kärkijuttuja :< Ehkä teen tämän kirjoituksen jälkeen edes kuminauhatreenin. Nyt olen tosin saanut nuo kaksi deadlinea valmiiksi, mutta ensi viikolla alkaa sitten puurtaminen gradun parissa, eli mitään kauheeta helpotusta tilanteeseen ei tule. Gradu onneksi on silleen joustavampi, että ajattelin tehdä jotain vuoroviikko-tyylistä juttua: ekalla viikolla käytän kaiken ajan graduun enkä murehdi baletista, toisella viikolla höllennän gradusta ja annan aikaa baletille, ja sitten vuorottelen näitä. Tietysti opinnot menee harrastuksen edelle, mutta baletti on mulle myös tosi tärkee juttu, enkä halua alkaa laiminlyödä sitä opintojen takia. Totuus on vaan se, että jos jompaa kumpaa pitää laiminlyödä, niin se valitettavasti on baletti :( Mutta joo, ehkä kokeilen tota vuoroviikkojuttua.

Tämä oli vähän tällainen välitiedote että miten menee, baletissa en siis valitettavasti ole kehittynyt koska ei ole vaan ollut aikaa ja energiaa treenata enempää kuin itse balettitunnit. Koen kuitenkin, että kaikki oheisjumppa ja venyttely kotona sekä erityisesti kärkiharkat kotona on tositosi tärkeitä, mutta ne on nyt valitettavasti jäänyt. Onneksi olen sentään päässyt itse balettitunneille sentään paikalle :) Mites teillä menee?


6 kommenttia:

  1. No höh.. :( Toivotaan et se kohta helpottaa.
    Mulla taas ei oo muuta kuin aikaaaa ja se rupee pitemmän päälle pännimään. Kaipaisi jotain tekemistä. Onneksi mulla on kuitenkin se avoimen yliopiston kurssit, mutta kuitenkin. Niissä kun ei ole mitään kiirettä, niin teen niitä vain sen kerran pari viikossa. Onneksi on töitä ainakin yhtenä päivänä viikossa. Nyt on ainakin hyvä syy tehdä ns. suursiivous meidän kämppään... Voi kun tulisi jo kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, muistan itsekin kun oli työttömänä eikä ollut harjoittelua tai muuta, niin välillä turhautti kaikki ne "tyhjät" päivät. Mutta hyvä puoli on tosiaan on se että kerkii tehä kaikkea :)

      Poista
  2. Tuntuu, että aika loppuu täälläkin... 99 päivää aikaa pääsykokeisiin ja koko ajan putkahtaa uusia opeteltavia asioita eteen. Ahdistaa. Mutta jos nyt ei lääkiksen ovet aukene niin ensi vuonna uudestaan vaan sama lukeminen :"D.
    Mullakin jäänyt kaikki muu elämä nyt todella vähälle. Kavereita en ole nähnyt varmaan sitten yo-juhlien, enkä ole kotoa poistunut kuin balettiin ja kauppaan. Poikaystävän lomilla on tullut tosin otettua rennommin, mikä vähän kompensoi lukemista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastoin sut blogissani tanssihabahaasteesen :D.

      Poista
    2. No mut sopiva määrä ahdistusta on silleen hyvä, että se motivoi lukemaan ja muuteskin, tiedät että oot oikeella asialla ku ei oo sellasta "iha sama"-asennetta! Ja siitä, että pääseekö vai ei, ei mun mielestä silleen kannata ajatella. Ei sitä kuitenkaan voi etukäteen tietää, millanen koe on tulossa (kysytäänko just sattumalta itelle helpot jutut vai vaikeet), ja minkä tasoista porukkaa muut hakijat on. Niin paljon muuttujia, joita ei voi ennakoida, niin parempi vaan olla ajattelematta ja keskittyä siihen, mille voi tehdä jotain, eli lukea. Vitsi oon niin iloinen että mun pääsykoehaut on ohi, vaikka tosiaan välillä tulee kutkuttavia ajatuksia alan vaihtamisesta.
      Ja hyvä että oot saanut luettua, ja tavallaan hyvä että poikaystävä on armeijassa nii ei oo sit "häirimässä" koko aikaa :D Oot kuiteskin saanut luettua kotona, vaikka sulla on pikkusisaruksia? Itse tykkään lukea kirjastolla ja tehdä gradua yliopiston tietsikkaluokilla, koska siellä saan enemmän aikaan ku kotona. Toisinaan kyllä ärsyttää hiljaisissa tiloissa juttelevat ihmiset niin paljon, että lähden kotiin tekemään hommat loppuun -.- Ja lepo on musta ainakin tosi tärkeetä lukemisen kannalta :)

      Oh dog, teen ton habahaasteen kunhan kerkiän :D

      Poista
    3. Jep, yritänkin ajatella että teen nyt parhaani ja katsotaan mihin se riittää. Kotona saan luettua ihan kiitettävästi, koska pikkusiskot ovat päivät koulussa. Iltapäivällä keskittyminen joskus herpaantuu, mutta olisihan se parempikin pitää välillä taukoja. :)
      Täällä kirjaston lukusalissa olen nähnyt ehkä 3 ihmistä yhteensä, joten siellä kukaan tuskin edes rikkoisi hiljaisuutta :D.

      Poista