tiistai 29. elokuuta 2017

Valtava ikävä

Hei huvennut blogini lukijakunta! Tulin päivittämään vähän kuulumisiani ja fiiliksiäni tänne pienen tauon jälkeen.

Olen tällä hetkellä suorittamassa siis harjoitteluani eräässä sairaalassa. Takana 1kk, edessä vielä 4kk. Olen tykännyt aivan valtavasti harjoittelupaikastani, mulla on sellainen olo että olen tullut just enkä melkeen oikeeseen paikkaan. Ainoa kökkö puoli on toki se, että joudutaan nyt asumaan miehen kanssa erillään, mikä on aika uuvuttavaa kun joutuu sitten reissaamaan aina pe ja su ees taas. Mutta onneksi harkkapaikkani on aivan mahtava, sekä työkulttuurin ja työkavereideni puolesta että myös tämä kyseinen kliinisen psykologian sektori on aivan huippukiinnostavaa. Ei mulla muuten riittäiskään motivaatio suorittaa tätä tälleen toisessa kaupungissa, jos kyseinen harkkapaikka olis vaan tasoa "meh". Olen kauhuissani sen suhteen, mitä tapahtuu tämän jälkeen. On meinaa sellanen "riski" olemassa, että mua pyydettäisiin jäämään tänne töihin tämän jälkeen.... Kukaan ei ole siis vielä pyytänyt, mutta aika moni täällä on nimenomaan harkasta napattu työntekijä, ja virkojakin taitaa olla auki. Lisäksi tänne on ymmärtääkseni hankala rekrytä ketään, koska "haastava sektori" eikä oikeen mieluisa kaikille. Mulle tämä taas just on erittäin mieluista! Mutta niin, jos mua pyydettäisiin jäämään, olisin aivan valtavan ristiriidan pökerryttämä, sillä todellakin voisin tehdä tätä vaikka loppu ikäni, mutta kun tämä sijainti :'< No juu, en mene asioiden edelle.

Otsikon valtava ikävä viittaa tietysti balettiin. Tässä kuukauden aikana on ollut niin paljon uusia asioita opittavana, että baletti on jäänyt taakse kuin itsestään, mutta viikko sitten mulle iski yhtäkkiä aivan valtava kaipuu (no miksköhän just viikko sitten, vaikuttaiskohan kenties että oman vanhan tanssikouluni tunnit alkoi viime viikolla...) balettisalille. Ilo ja onni on se, että ensi viikolla mulla alkaa täällä uudessa paikassa baletti :) En oikein löytänyt täältä tunteja aikuisille muualta kuin kansalaisopistosta, joten sinne olen menossa. Tasosta en tiedä, mitä se tulee olemaan, mutta mulle riittää jo pelkkä se balettisalin tunnelma, musiikki ja mahdollisuus tanssia. Olen innoissani kerännyt jälleen itselleni listan hankittavista balettivaatteista, koska first things first ofc :D

Kaipuu vanhalle tanssikoululleni on tietysti kova, siinä on myös yksi syy miksi olisi minusta vähän ongelmallista jäädä tänne harkan vielä päätyttyä. Millaiset tanssisuunnitelmat teille on tälle syksylle?

Tässä lopuksi vielä biisi, jota olen viime aikoina kovin fiilistellyt. Tässä kappaleessa pääsen itse jotenkin heittäytymään täysillä sen kaihoisan kaipuun syliin, jota tällä hetkellä koen. Niin hyvässä kuin huonossa, saan itseni musiikin avulla lietsottua kauhena helposti erilaisiin tunnetloihin, ja tämä kappale sopii itselleni justiinsakin tähän ikävän tunteeseen. Mitä mieltä itse olette?
https://www.youtube.com/watch?v=LYvlmiwEP9M&list=PLVNgTSeJf6Zq_4ETarnBpmf5_4Hdid_Ko&index=15


Pian pääsee taas. Kuva täältä