tiistai 2. toukokuuta 2017

Hyvää kevättä blogiin!

Moikka,
vaikka en ole mikään kevätihminen, onhan se kiva kun aurinko paistaa :) Mun huhtikuuni kului hyvin pitkälti töissä, ja mulla oli myös mun vimeinin kurssi yliopistolla :(( Olin pääsiäisenä mun mieheni ja perheeni kanssa Belgiassa käymässä, voisin laittaa postauksen loppuun vaikka pari kuvaa reissulta. Muuten mulla on mennyt ihan hyvin, vaikka aika kova kiire kyllä ollut töissä. Onneksi on ollut myös kivoja juttuja, kuten tuo Belgian reissu, kaverien kyläily, vappu ja tietysti baletti.

Baletissa on mennyt ihan kivasti taas suurimmaksi osaksi, vaikka on ollu hullun rankkaa. Nyt viimeisessä jaksossa tehdään perus1 ja kärkitektniikkatunneilla yhtävariaatiota, mikä on nilkoille ja pohkeille silkkaa kidutusta. Ehkäpä ne siitä sitten harjaantuisi.. Mulla on ollut tosi pitkään kökköjen piruettien aikakausi, osittain varmaan sen takia että musta me ei olla ihan kauheesti tehty piruetteja, niin tietysti ne vähänisetkin piruetit on mennyt vähän mönkään. Piquet tuntuu jäävän jotenkin epäsiisteiksi, suteneuissa (taivuta ranskankielistä sanaa suomeksi ymmärrettävästi...) jalkojen väliin tuntuu jäävä vähän liian iso rako, chaînesit jää pyörimään hölmösti paikoilleen, ja askelpirueteissa on jostakin syystä kauheen iso tasoero oikealla ja vasemmalla puolella. Hyvä asia on se, että olen uskaltanut tehdä kärjillä piruetteja, mutta nekään ei missään nimessä ole kauheen hyvännäköisiä. Niistä annan itselleni pisteet ennemmin siitä uskaltamisesta, en niinkään ulkomuodosta :D No kuitenkin, nää piruetit on siis tosiaan yleisesti ottaen mennyt vähän kökösti, mutta! Viime torstaina tehtiin perus2-tunnilla tuplia, ja onnistuin tekemään tuplapiruetin, parikin kappaletta!! Tehtiin vaan keskilattialla kapeasta neljännestä en dehors-piruetteja. Hihkuinpa oikeen ääneen kun onnistuin! Pari siis onnistui ihan hyvin, ja senkin jälkeen sain pari kertaa täydet kaks kierrosta pyörähdettyä, mutta alastulo oli sen verran epäonnistunut räpellys etten laskiski niitä enää onnistuneiksi... Mut joka tapauksessa, olin ihan hullun iloinen että se onnistui, vitsi kun onnistuisi nyt vielä seuraavillakin tunneilla. Musta on tosi kiva että ollaan harjoteltu ihan vaan yksinkertaisesti keskilattialla hyvinkin "mekaanisti" itse tuplapiruettia, eikä niin että se tulisi johonkin sarjaan, edes lyhyeen ja yksinkertaiseen. Itse olen sellainen vähän jäärä mitä tulee uuden oppimiseen, että mun tarvii vaan mekaanisesti toistaa tosi kauan, ja sitteki ku olen onnistunut nii tarvin vielä paljon toistoa että se naksahtaa kunnolla tonne opittujen asioiden lokeroon. Vasta sitten voin ees harkita tekeväni niitä missään diagonaali yms. sarjoissa.

Baletissa tosiaan myös tuo kevätnäytös lähestyy, esiinnytään yhden ryhmän kanssa. Lievä ahdistus päällä, koska mulla on paikka eturivissä suunnilleen koko ohjelman ajan! Mulla ei ole vielä ihan kamalan itsevarma fiilis esityskoreon suhteen, varsinkin kun siihen on tullut aika paljon muutoksia ja olen joutunut olemaan pari kertaa pois. Onneksi esitystä tehdään myös toisella tunnilla, ja mulla on kertynyt korvauslippuja sen verran, että kerkeen käydä niillä extratunneilla loppu lukuvuoden. Eli viisi balettituntia viikossa, jihuu! :D Olen nyt ajatellut muutenkin, että miten baletin käy. Tosiaan olen siis muuttamassa elokuussa toiselle paikkakunnalle, ja haikeus omaa balettikoulua kohtaan alkaa pikkuhiljaa jo kasvaa. Ajattelin, että ottaisin kesäkaudelle mahdollisimman paljon balettitunteja kesä-heinäkuulle, koska elokuussa tulee väkisinkin paussi. Pyrin kyllä etsimään uudelta paikkakunnalta balettitunteja, mutta esim. kansalaisopiston tunnit alkaa yleensä vasta joskus syyskuun alku/keskivaiheilla. Huoh ;_; Surkee juttu, mutta minkäs teet. Elämässä on pakko mennä eteenpäin.

Kärkitossuista muuten piti vielä kirjoitella, Uudet tossut on ollut vanhoihin verrattuna kuin lahja taivaasta, jos ei kuulosta liioitetulta! :D Istuvat mun jalkaani tosi hyvin, pehmittelyn jälkeen pohja tuntuu tosi hyvältä. Tosin jo nyt mulle alkoi tulla pikkuisen sellainen fiilis, että se olisikin ehkä liian pehmoinen :o Ehkä M pohja olisi kuitenkin parempi. No kuitenkin, tossun malli on huippuhyvä. Ei paina enää ne kohdat, joihin alkoi jo pikkusen kehkeytyä liikavarvasta. Anteeksi seuraavaksi tulee ällöysvaroitus, mutta olen miettinyt että onkohan mulla toisen jalan pikkuvarpaan kynnessä kynsisieni :(( Se ilmaantui jonkin aikaa kärkkäreillä aloittamisen jälkeen, ja kynsisieni ainakin voisi kehittyä kengissä, jotka puristaa/on piukat eikä hengistä (t. internet). Olen jo pitkän aikaan katellut kynttä, mutta se ei ole varsinaisesti osoittanut kauheen aggressiivisia merkkejä sieni-infektosta. Ei kutise, kuumota, punota tai hilseile. Yksinkertaisuudessaan se on vaan vähän kellertävä ja sellainen paksuuntunut. Ei ole tarttunut muihin varpaisiin (tai miehen varpaisiin), niin siksi en ottanut sitä tosissani pitkään aikaan. Nyt olen tosiaan katellut sitä ja miettinyt, että pitäisiköhän ostaa jotain itsehoitolääkettä apteekista. Lueskelin jo vähän etukäteen, vaikuttaa tosi työläältä hoitaa! :o Olikohan se jotenkin niin, että ekat 3 tai 4vk pitää laittaa sitä lääkeainetta kynteen kahdesti päivässä, sitten jatkaa hoitoa kerran päivassä jopa 12 viikon ajan! Ja se pahin, eli hoitoa tulee noudattaa tunnollisesti, koska jos sitä lääkettä unohtaa sivellä ja laittaa vähän miten sattuu, sieni kehittää resistanssin eikä enää mitkään lääkkeet sen jälkeen auta :( Onko kellään täällä kokemuksia mistään kärkkäreiden aiheuttamista jalkavaivoista, kynsiseinistä, vaivasenluista tai muusta inhottavasta?

Mutta joo, sellaiset kevätkuulumiset mulla lyhykäisyydessään. Opinnoissa mulla roikkuu vielä yks oppimispäiväkirja, mitä mulla on aikaa vielä tehdä vajaat parisen viikkoa. Onneksi se on vaan oppimispäiväkirja, ja sen laaduntaso ei tarvi olla mikään erityisen hyvä xD Sitten elokuussa harkkaan. Töitä on vielä runsaasti sinne heinäkuun loppuun saakka, joten tylsää hetkeä ei ehdi tulla. Ja muuten, lähdetään miehen kanssa parin viikon Englannin roadtripille heti kevätnäytöksen jälkeen, eli toukokuun vikaksi ja kesäkuun ekaksi viikoksi :) Se onkin sitten ainoa loma ennen joulua, jes ihanaa olla aikuinen.

Laitan tähän loppuun pienen kuvakollaasin tuosta Belgian matkasta. Suurimmassa osassa kuvia oli mun perheenjäseniä, niin jäi aika pieneksi valikoimaksi vaan nuo maisemakuvat, onneksi niitäkin oli sentään pari. . Ja btw, mulla on ollut jo pitkään tonne alaselkään asti ulotttuva tukka, mutta tänään pätkäsin sen tollaseksi "long bob" tukaksi eli tohon solisluille heiluvaksi pitkäksi polkaksi!! Vitsi tässä on totuttelua!

Belgian Liégessä kiivetttiin tällaset isot portaat (375 askelta), jonka yläpäässä näkyi koko kaupunki.
Katukuvaa Liégestä :)
Katukuvaa Belgian pohjoisosan satamakaupungista, Antwerpenistä.
Antwerpenin katukuvaa illalla (ja koira!)
Käytiin Antwerpenissä illalla heittämässä vähän dartsia mun sisarusteni kanssa (r.i.p pitkä tukkani </3)