torstai 28. tammikuuta 2016

Kiireinen viikko takana + itsesääliä

Moi!
Opintojutut on puskenut nyt niin täysillä niskaan, etten ole paljoa ehtinyt kirjoitella, tai edes treenata mitään ylinmääräistä baletin saralla. Viime viikonloppuna mulle tuli gradusta "pieni" ahdistus päälle ja siitä levisi vähän sellainen kokonaisvaltainen eksistentiaalinen kriisi, mutta olen nyt jo selvinnyt siitä :D
Tämä ja oikeastaan viime viikkokin on mennyt pitkälti yliopistolla kyhjötttäessä: kirjastolla, tietsikkaluokassa tai hiljaisessa opiskelutilassa. Huomenna mulla on tentti, johon olen tässä lukenut jonkin verran, ja sunnuntaina piti olla yhden jutskan deadline, mutta eilen tulikin viestiä että palautuspäivää siirretään viikolla eteenpäin, joten mun tämä viikonloppuni on sittenkin hiukan vapaampi! Olin aikatauluttanut tämän viikon sunnuntai-iltaan asti ihan täyteen opiskelujutskia, mutta toi dediksen yllättävä siirtyminen helpotti mun loppuviikkoani huomattavasti. En ole siis kerjennyt treenailla tällä viikolla oikeen lainkaan. Maanantaina menin kyllä tomerasti Bodybalanceen, vain huomatakseni että tunti oli peruuttu! Samaan aikaan alkoi toki muitakin jumppia eri saleissa, mutta minähän en mihinkään tyhmään kahvakuulaan mene, joten käännyin vaan kannoillani ja suuntasin takaisin kotiin :'D Tiistaina olin suunnitellut meneväni joogatunnille, mutta en viitsinyt keskeyttää saavuttamaani semi-flow -tilaa, joten jäin mielummin kirjoittelemaan elektrokortikogrammia käsittelevää miniesseetäni. Keskiviikkona päätin nukkua myöhään ja puurtaa iltapäivästä iltaan, joten ei jumppia silloinkaan. Vielä tämä päivä menee valmistautuessa huomiseen tenttiin (paitsi nyt kirjoitankin blogia, hups), ja tentin jälkeen huomenna ajattelin vielä painaa miniesseiden parissa. Sitten ajattelin pitää lauantain ja sunnuntain vapaana :) Paitsi että heh, yliopisto pitää sellaisen tapahtuman lauantaina, mihin saa tulla kuuntelemaan neuro-aiheisia luentoja, joten ajattelin mennä sinne xD Eli en oikeen vieläkään irtaudu henkisesti tästä aiheesta. Mutta kun luennon aiheet kuulosti niin kiinnostailta! Ja ehkä siellä on eri fiilis, kun salissa on paljon monitieteistä porukkaa ja se on lauantai-illasta, niin se ei tunnu normiopiskelulta?

(Huom. seuraava osio sisältää hirveetä valitusta ja ulinaa, be prepared)
Balettitunneilla olen kuitenkin ollut kaikesta kiireestä huolimatta ihan normaalisti. Tunnit on mennyt, noooh ihan hyvin. Huomaan ihan selvän eron, jos olen balettipäivänä ollut jumppatunnilla tai muuten liikkunut ja venytellyt, tai jos olen kyyhöttänyt tietokoneella ja mennyt siitä balettiin, niin kuin tällä viikolla on valitettavasti ollut. Olo on paljon jäykempi ja raskaampi, vaikka teenkin aina perusteelliset 10-15min kestävät lämmittelyt ennen tuntia. Kärkitunnilla tehtiin samoja juttuja kuin viimeksi, tosin nyt tehtiin tangolla uusi sarja, missä oltiin tankoon päin ja noustiin vähän vuorojaloin demi-pointtiin ja pointtin ja venytelttiin nilkkaa. Koska en vieläkään pääse sinne ihan kärjen reunalle asti, mulle tuli kauheen huono fiilis sen tunnin jälkeen. Harmitti, kun mun nilkat on niin paskat ja tuli sellainen "ehkä mun fyysinen kyvykkyyteni ei vaan riitä kärkitossuille" -fiilis, mut sitten mietin että nyt nainen oikeesti. Mulla on jopa kolme, k-o-l-m-e kärkituntia takana, ja olen nyt jo että nyyh miksen kehity tarpeeksi? Se, että mun nilkat vahvistuu ja notkistuu on pitkä prosessi, mikä todennäköisesti kestää kuukausia, jopa vuoden ennen kuin pääsen hyvin, tukevasti ja näppärästi koko kärjelle seisomaan. Ihan turhaan inisen että miksen NYT HETI ONNISTU JO! En ole kuiteskaan oikeen ikinä venytellyt ja koittanut notkistaa nilkkojani. Vaikka luistelussakin kyllä lapsena ja nuorena ojennettiin nilkkaa, niin luistin on kuitenkin sen verran iso ja tönkkö jutska jalkaterässä, että siinä ei ikimaailmassa saa nilkkaa sillä tavalla suoraksi, kuin mitä baletin kärkitossuissa tehdään. Tai muuten on luistimen nauhat aivan liian löysässä :D Pitäis vaan jotenkin päästä sen huonommuuden tunteen yli ja hyväksyä mun lähtökohdat, ja keskittyä treenaamiseen. Eli kärkitossut vaan kauniisiin jalkoihin (heh) ja harjoittelemaan, ei siinä muu auta. Ja kai mun olisi ihan hyvä olla itselleni vähän armollinen, ja antaa aikaa kehittyä, ennen kuin tuomitsen itseni surkeeksi paskaksi. Etenkin tällä hetkellä mulla on vähän plääh-fiilis, kun en tosiaan ole ehtinyt yhtään kotona harjoitella, jumpata tai venytellä, niin ei ole mitään kehitystäkään luvassa. Viikonloppuna sitten, kun kiire helpottaa...

Tiistain balettitunnit oli ihan ok, paitsi että jos viime viikolla oli hyvät keskilattiapiruetit, niin tällä viikolla ne oli kadoksissa. Ehkä pari onnistui ihan hyvin, mutta muuten ne meni vähän meh. Chaîne-piruetit meni ihan hyvin kai, mutta mulle tuli niistä ihan järkyn huono olo, alkoi oikeesti oksettaa vimpan tunnin jälkeen! Mentiin balettitunnin jälkeen Prismaan, ja vielä sielläkin mulla oli etova olo niiden piruettien jäljiltä, yyh. Muuta balettiin liittyvää mulla ei oikeen tällä kertaa ole kerrottavana. Eikä ole edes kuvia, höh! Mulla on nyt ollut aika paljon perus jumppatrikoot + toppi + pitkähihainen -yhdistelmää, koska olen tullut suoraan yliopistolta ja koittanut suunnitella sellaiset vaatteet, missä mun ei tarvis koko arsenaalia vaihtaa pukkarissa. Siksi on nyt menty aika perus jumppavaatteilla. Vaikka vannoin itselleni syksyllä, että teen vain sen yhden treenivaatetilauksen (koska siitä tuli aika kallis), niin säännöllisin väliajoin eksyn Dancedirectin tai Porsellin sivuille, ja olen vähän jo sikenyt silmäni joihinkin pukuihin.... Ehkä sitten keväämmällä.

Loppuun vielä vähän tämän kirjoituksen teemaan sopiva meemikuva:
Nyt takaisin tenttiluvun pariin, heippa!

torstai 21. tammikuuta 2016

Kärkitossujen pehmitystä


Hui, ompas ollut kiireinen viikko takana. Maanantaista keskiviikkoon olen tehnyt aika pitkää päivää opintojuttujen parissa, joten en ole kerjennyt tulla kertomaan mitään viikonlopun balettireissusta! Lauantaina oltiin tanssiporukalla Helsingissä tutustumassa Oopperan kulisseihin, syömässä ja katsomassa Bajadeeri-baletin ensi-iltaa :) Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja kerrassaan viehättävä! Oopperan kulissit on ehkä yksi erikoisimmista ja mielenkiintoisimmista paikoista, jossa olen koskaan ollut, eli voin erittäin lämpimästi suositella turistikierrosta siellä. Meidän opas oli ihan huippu, hän tiesi kaikista pienimmätkin yksityiskohdat kaikesta oopperan katon alla tapahtuvasta työstä, hän oli hyvin työhönsä perehtynyt nainen. ooppera koko produktiona teki muhun kyllä ison vaikutuksen. Omasta mielestäni hienointa oli varmaan lava, sillä siinä jos jossakin oli tekniikkaa yleisöltä piilotettuna. Hieno oli myös baletin harjoittelusali ja hatuntekijän huone :) Tai itse huone oli tosi pieni, mutta se kyllä sisälsi melko jännän näköisiä juttuja! Keskityin itse kierrokseen, kuuntelemiseen ja katselemiseen, joten en ottanut lainkaan kuvia. Myös esim. puvustamon puolella se oli kokonaan kielletty, koska siellä oli jo joitakin pukuja, joiden ensi-ilta ei ole ollut vielä, niin ne oli vähänniinkuin salaisuuksia vielä ;) Illan Bajadeeri oli i-ha-na. Siis aivan kerta kaikkiaan upea. Koska tarina perustuu Intiaan, oli lavastuksessa ja puvustuksessa aivan viimäsen päälle käytetty timantteja, paljetteja, värikkäitä kankaita, huiveja ja hapsuja. Kokonaisuus oli todella näyttävä. Jos vaan resursseja riittää, niin voin suositella tositosi lämpimästi tätäkin!

Maanantaina oli kärkitossutunti, jossa ehdittiin onneksi tekemään vähän viime viikkoa enemmän itse kärjillä jotain. Kuten viime viikollakin, kävin ensin BodyBalance-tunnilla ennen kärkituntia, koska siinä saa koropan lihakset mukavan kokonaisvaltaisesti lämpimäksi. Tehtiin tangolla perus lämmittelyt plié/relevé -sarjalla ja tendu-sarjalla eka pehmeät tossut jalassa. Sitten saatiinkin pistää kovat tossut jalkaan, ja tehtiin myös niillä tendu-sarja. Tendu-sarja tehtiin tietysti ihan tasajalalla, mutta musta se tuntui kauheen hankalalta! Kärkitossu jalassa on huomattavan hankalaa tehdä se "jalkapöydän artikulaatio" silleen näkyvästi, koska tossu saa jalan tuntumaan vähän sellaselta pökkelöltä :D En oikeen ollut ehtinyt pehmittää mun tossujani, joten osittain varmaan siksi oli melkoisen jäykkä fiilis niissä tossuissa. Erityisesti tendu taakse tuntui tosi kömpelöltä ja ärsyttävältä! Tendujen lisäksi noustiin omaan tahtiin kärjelle rullaillen kuudennesta, ekasta ja tokasta asennosta. Hnngghh eka ja erityisesti toka asento on vaikeita, koska en toisaan vieläkään saa sitä ihan kärjen reunaa lattiaan asti, nyyh. Lisäksi rullailu vaatii vähän eri lihaksia mitä on tullut käytettyä. Mulla melkeen polvet meinaa vähän nytkähtää, kun rullaa kärjelle, mutta saan ihan suht hyvin pidettyä ne suorassa. Tuolla tunnilla on ihan vasta-alkajien lisäksi muutama jonkin verran kärjillä tanssineita tyyppejä, nii enköhän mä sitten ollut justiinsa tän "paremman porukan" kanssa samalla tangolla -.- Tuli kauheen huono fiilis siinä niiden vieressä, vaikka toki koitin keskittyä omaan juttuuni enkä vilkuilla heitä. Ärsyttää ihan suunnattomasti, etten saa sitä kärjen reunaa maahan asti, erityisesti vasen jalka on ongelmallinen.
     No joka tapauksessa, tankojen lisäksi tehtiin diagonaalissa sellaista "balettijuoksua" puolivarpailla, että nuo tossut vähän pehmenisi. Se oli musta ihan hauskaa :) Totesin kuitenkin tunnilla, että mun tossut on tosiaan kauheen jäykät, ja mun olisi varmaan parasta myös kotona pehmitellä niitä. Liikkeessä sanottiin, että tämä kyseinen tossumalli on jo sinänsä aika joustava, eli nämä eivät vaadi niitä melko extriimejä toimenpiteitä, mitä ammattiballeriinat tekee: leikkaa pohjaa mattopuukolla, seisoo niiden päällä tai katkaisee sen pohjan kokonaan ja vasaroi tossua. Mun tossuihin pitäisi ihan perus painelu ja tossut jalassa rullailu riittää. Sitä kyllä mietin, että kun ope sanoi, että kärkitossuilla pitäisi päästä puolivarvasasennossa ihan yhtä korkealle kuin pehmeillä tossuilla, niin en mää kyllä vaan pääse o_o Siis musta tuntuu että se tossun kotelon reuna (mihin kohtaan tulee sen pikkukuminauhan solmu) pureutuu mun jalkapöytääni, enkä pääse tarpeeksi korkeelle. Voisin kysyä tätä asiaa ensi maanantaina opelta. Päätin tänään kotona tehdä samat lämppäsarjat kuin tunnilla, tosin hieman nopennettuna, ja sen jälkeen kuljeksia, humputella ja rullailla kärkitossut jalassa, jotta pohja pehmenisi. Otin jostakin vähän videota. Huomaan, että vasen nilkka on tosi paljon surkeempi kuin oikea, ärsyttävää. Kissa lähettää karvaisella kuonollaan terveisiä lukijoille :'D  Ja ps. huomaan että mun peppu taas hyllyy!




Oho en tiedä miten toi toinen video meni tolla tavalla tyhmästi. Mutta juu melko haparoivaa ja tönkköä touhua mulla vielä :D En tiedä miten kehtaan edes julkaista näitä, mutta eikö me kaikki olla joskus oltu aloittelijoita! Pehmityssession jälkeen tein molempiin nilkkoihin 30sek venytyksen x2, enkä sitten oikeastaan muuta. Onko teillä jotain hyviä nilkkojen venyttelyohjeita tai muita vinkkejä, millä saisin tuon kärjen etureunan ihan maahan asti? Teen itse ihan perusvenytystä, missä istun jalat suorana, ja painan kädellä varpaita (lähinnä isovarvasta) kohti lattiaa, jolloin nilkassa tuntu venytys. Mitä suosikkeja teillä on? Ai niin joo, mun pitäisi vielä hankkia apteekista sitä jotain teippiä, mitä laitetaan siihen tossun kärkeen, koska satiinikangas on aika liukasta. Ei sillä varmaan sinänsä kiire vielä ole, kun vielä tuo on vähän tuollaista rullailua ja seisoskelua. Kärjen liukkaus on varmaan haitaksi vasta kun oikeesti tanssitaan, ja siihen on vielä piiiitkä matka. Meinasin silti teipata nyt jo tossujen kärjet, ettei se kangas rispaannu ja mene rikki, eli tällasesta esteettisestä syystä tässä on ehkä enemmän kyse :D Millä te olette käsitelleet tossun kärjen?



Tiistaina oli sitten kaksi ihan perus balettituntia. Niilläkin saisi pitää kärkkäreitä ainakin tankosarjojen aikana, mutta ajattelin nyt ottaa asian kerrallaan, eli pehmeillä mennään. Tunnit meni ihan hyvin, mutta argh musta tuntui ettei mun jalat noussu developéissa mihinkään. Sen sijaan chaînés-piruetit suju musta ihan hyvin, ja hei! Keskilattiapiruetit etenkin perus1-tunnilla meni tositosi hyvin! Oikeesti katoin tunnilla että onko tuo nainen peilissä oikeesti minä :DDD Niistä tuli sellasia siistejä ja hallitumpia, eikä ne loppunut kauheeseen plöräykseen niin kuin yleensä, vaan siihen loppuasentoon :) Opeltakin sain vielä vähän neuvoja parantamiseen (älä vahingossa nojaudu eteenpäin preparaation pliéssä, koska sitten asentoa joutuu korjaamaan piruetin aikana, jolloin tasapaino todennäköisemmin menee nurin). Alkeet2 tunnilla ne sujui myös ihan ok, mutta erityisen iloinen olin ekalla tunnilla :)) Jee! ja nyt meni petite allegrogin ihan hyvin. Tosin mun piti vielä sen verran paljon ajatella sitä sarjaa, etten keskittynyt jokaisen nilkan ojennukseen ja käsiin vielä ihan hirveesti. 

Keskiviikkona pidin kaikesta liikunnasta vapaapäivää, ja vietin iltapäivän yliopistolla opiskelujutuissa. Tästä päivästä tuli ihan täysi rokulipäivä opintojen suhteen, mutta tulipahan tehtyä tuo kärkiharkka :) Huomenna menen varmaan BodyBalanceen (ootte varmaan huomannut että tästä on tullut mun uusi suosikki :D), ja viikonloppuna voisi tehdä toisen kärkiharkan ja tehdä hieman perusteellisemmat jalkavenytykset. Näiden lisäksi opiskelujutskat odottaa mua vielä viikonloppunakin, etenkin kun pidin tämän vapaana. Kuulumisiin siis jälleen! 

perjantai 15. tammikuuta 2016

Tänään ulkoilemassa

Mulla on tällä hetkellä liikunnallisesti tosi aktiivinen vaihe näköjään menossa, ja ajattelin että käytetään nyt kaikki tarmo kun sitä kerta on! Kävinpä siis tänäänkin jumpalla yo:lla, BodyBalancessa. Mies oli mennyt aikaisemmin aamupäivällä töihin autolla, joten tuumasin että taidanpa lenkkeillä jumppapaikalle, kun matkaa on suunnilleen 3km ja ulkona oli kaunis keli :) Lenkkeillessä päätin ottaa pari kuvaa kauniista maisemista. Mun laitteistoni (=kännykkä) on tosi surkea ja kuvaajantaidot olemattomat, mutta kuvien räpsiminen oli silti musta välillä ihan kivaa.
Vaatteet niskaan ja menoksi. Ps. miksi tuon pyykkikorin sisältöprosentti (n.120%) on aina vakio, ihan sama miten paljon pyykkään...



Ankkalammen jää oli näköjään aurattu. Mutta missä ovat ankat???
Vimppa ylämäki ennen pelipaikalle saapumista
BodyBalance oli tänään yhtä hyvä kuin maanantainakin, sopivan reipas omaan makuuni, mutta ei mitään tuskaista kidutusta. Lisäksi tykkään, että tuntiin kuuluu tasapainoharjoituksia sekä kunnolliset venyttelyt. Eilen muuten kävin siellä "Powerjoogassa", mistä taisin mainita jossakin joulukuun postauksessa. Toisin kuin nimi antoi ymmärtää, kyseessä ei suinkaan ollut mikään tehojooga, oikeastaan päinvastoin. Se oli mun mielestäni joogaa vasta-alkajille, sillä kaikki ihan perus aurinkotervehdykset ja muut asanat ja sarjat näytettiin kauheen tarkasti ja hitaasti. Eikä tunnilla tosiaan tehtykään kuin ihan perus ja helppoja juttuja. Eikä siis ole tarkoitus valittaa, tosi hyvä juttu että alkoi tällainen tunti, mutta nimi oli musta vähän outo tälle tunnille :D Powerjoogasta tuli mulle mieleen, että sitä olisi vetämässä joku piukka fitnessmimmi, joka on päättänyt yhdistää joogan ja fitnessin. Totuus on välillä tarua ihmeellisempää hahaha :D

Jumpan jälkeen, kolmen aikoihin, alkoi jo hämärtää

Jumpasta suuntasin yhteen opiskelijaravintolaan syömään lounasta. Siitä en sitten jaksanutkaan reippailla enää kotiin, vaan hain yliopistolta auton ja lähdin kaupan kautta kotiin :D Voi kun saisin tämän liikuntainnokkuuden kanavoitua jotenkin koulu- ja työjuttuihin. Näitä hommia mulla kyllä meinaa riittäisi, ja liiaksikin. Vieläkin on pisteyttämättä viime viikon työpäivän testit, tenttikirja odottaa lukijaansa (no kyllä mä oon jo alottanut...) ja juuri tänään ilmoitettiin 10 tenttikysymystä, joihin on aikaa vastata kuun loppuun asti. Siis tuo 10 kysymyksen tentti tehdään kotona ja apuja saa käyttää, mutta mun mielestä ne kysymykset oli silti kammottvan vaikeita, hyi! Tänä iltana mun lienee pakko ryhdistäytyä, ja tehdä edes tuo työjuttu eli pisteytys. Lisäksi tota tenttikirjaa voisi edes selailla. Huomenna lähden tanssiporukan kanssa Helsinkiin katsomaan Bajadeeri-balettia, eli siitä tulee viikon ansaittu lepopäivä! Sitä suuremmalla syyllä mun pitäisi tänään vielä jaksaa pinnistää noita koulu- ja työjuttuja, niin voin ottaa huomisen rennosti :)
... ja takaisin kotona. 
Piti muuten vielä mainita siitä keskiviikon foam rollailusta, että jösses miten kivuliasta touhua se olikaan! Olin kyllä kuullut, että etenkin ihka ekat kerrat rullailua voi sattua, kun ei ole yhtään tottunut, mutta hyvänen aika. Melkeen tirautin pari kyyneltä etureisiä rullatessa, ne meinaa oli aika jumissa ja tosiaan en ole ennen harrastanut moista! Jälkikäteen kyllä tuntui tosi hyvältä, eikä kipeet lihakset vaivannut ollenkaan. Ainoastaan vasemman lavan takaa jäi vähän kipee lihas, kun sitä hieroi, mutta muuten kaikki paikat oli ihan tiptop :) Varmaan käyn siis jatkossakin siellä.

Minkälainen viikonloppu teillä on edessä? :)

tiistai 12. tammikuuta 2016

Eka varvastunti takana ja tanssilukukauden aloitus

Nonniin ihmiset! :DD Sivujen tsekkausten lukumäärästä päätellen yllättävän montaa ihmistä kiinostaa, miten mun eilinen kärkituntini meni. Anteeksi että tulen kirjoittamaan vasta nyt, kun sivua on klikattu maanantain ja tiistain aikana melko hanakasti.
     Maanantai kokonaisuudessaan oli aika hektinen: lähdin kotoa kymmenen aikaa aamulla luennolle, ja palasin vasta yhdeksän jälkeen illalla. Nelituntinen luento kesti iltapäivään, sitten kirjastolle lukemaan tenttiin (otin torkut kirjastossa :s), ja siitä suoraan sinne BodyBalance-tunnille. Tunti oli tosi hyvä, aivan loistava omiin tarkoitusperiini, eli lihasten hellään lämmittelyyn illan kärkituntia varten. BodyBalancen etuina ovat sen rauhallisuus, eli ei tarvi rääkätä itseään ihan piippuun, mutta kuitenkin lihaskuntopitoisuus, eli se ei ole mitään pelkkää venyttelyä. Se on vähänniinkuin sellaista reipasta joogaa :D Tuntiin sisältyi lämmittely, joogasarjoja (perus alaspäin katsovaa koiraa, kobraa jne.) joita toistettiin melko haipakkaan verrattuna ns. oikeaan joogatuntiin, tasapainoharjoitusta, 1 sellainen pieni sykepiikki (ugh siitä en kyllä tykännyt, mutta ehkä kestän sen 2 minuuttisen...), venytykset ja loppurentoutus. Tunnin jälkeen kehossa oli oikein hyvä, lämmitelty fiilis, ja lähdin sen jälkeen suoraan tanssiopistolle, jossa 45 minuuttinen kärkitunti odotti alkamistaan : )) Hahah yhtäkkiä tää teksti muuttui tällaiseks romaanin omaiseksi :'D
     Saavuin paikalle ihan hyvissä ajoin, ja laitoin alkuun vielä pehmeät tossut jalkaani. Tunnin aluksi istuttiin alas ja ope kertoi vähän kaikkea yleistä kärkitossuista: miten niitä pehmitetään ja mistä kohtaa, nauhoista, tossunkärkeen liimattavasta/ommeltavasta palasta mikä viel kärjen liukkautta pois jne. Eli kaikkea yleistä käytiin läpi. Tämä esittely kesti aika kauan, ja sen jälkeen siirryttiin tankoon, missä tehtiin lämmittely. Lämppäsarja oli mun mielestä aika pitkä ja jopa vähän rankka! Tai sitten mulla on vaan huonot lihakset :D Mut kyllä mulla alkoi kaikkien niiden relevéiden ja tendujen jälkeen pohkeissa ja nilkoissa tuntua, ja hyvä kai niin, silloinhan jalka on hyvin lämmitelty. Sen jälkeen laitettiin kovat tossut jalkaan ja vähän tepasteltiin ympäriinsä. Siihen se oikeastaan sitten jäikin, tepasteltiin ja hytkyttiin puolivarpailla saaden vähän tuntumaa tossujen kovuuteen/pehmeyteen, ja lopuksi kokeiltiin vähän sitä kärjelle nousua. Eli ei ehditty tehdä muuta vielä tällä kertaa valitettavasti, mutta olin tosi tyytyväinen että lähdettiin sellaisella tosi perusteellisella linjalla, ja että ope silleen kertoi kaikkea "hyvä tietää kärkitossuista" -asiaa. Kärjellä seistessä huomasin (edelleen) että mulla on kyllä ihan sairaasti työtä mun nilkkojen kanssa -.- Oikea jalka oli suht siedettävä, mutta vasen jäi selkeesti huonommaksi, enkä saanut sen nilkkaa ojennettua niin että olisin saanut sen ihan kärjen tyven lattiaan kiinni. Myös yhdellä jalalla olo onnistuu oikealla (toki tukea pitämällä eikä kauheen kauan), ja no vasenkin onnistuu, mutta se huojuu kyllä ihan kamalasti eikä tunnu tippaakaan turvalliselta toiminnalta :D Tunnin päätteeksi huomasin jääneeni jumiin tossuuni, kun en saanut nauhan umpparia auki!! :DDD Onneksi apu oli lähellä, ja pääsin pois tossuistani :D
     Treenailu jatkui tänään. Ensin kävin yo-liikunnan joogassa, ja taas reippailin siitä tanssiopistolle, baletin kaksituntiselle. Perus1-tunnilla plié-sarja oli sama kuin mikä kärkitunnilla tehtiin, mikä on musta hyvä. Siinä tehdään niin paljon relevéitä ja tenduja (ja niitä pliéitä) että pakko siinä on jalkojen vahvistua, mikä tietää hyvää kärkiharjoitteluun. Tangolla tehtiin myöd frappé-sarja, johon kuului jalannostoja, jotka oli ihan kivoja. Jostain syystä mulla on ollut koko päivän lonkankoukistajat ihan kauheen kipeet, joten mun jalkani nousi just ja just vähän yli 45 astetta, eikä kyllä juuri enempää. Tangon jälkeen tehtiin keskilattiapiruetteja, mikä on musta tosi jees, koska kaipaan hirveästi harjoitusta niissä vielä. Ne meni, noh, "iiihan hyyyvin", eli ei katastrofaalisen huonosti :D Yllätyksekseni pääsin lähes joka kerta epämääräisen tinttaroinnin sijaan siihen loppuasentoon, mutta itse piruetin aikana persiilleen meni spotti (= sitä ei ollut) ja tukijalka jäi aina pikkusen koukkuun. Huoh. Piruettien jälkeen tehtiin uutena juttuja pas de chat eli kissan askelta :) Kesäjaksolla yhden open liikkuvassa sarjassa tuli tällainen hyppy, muuten se oli mulle vielä aika vieras. Kyseessä siis tällainen:


Hyppy lähti mulla ihan hyvin käyntiin, tosin mulla "hyppää" kädet vähän sillee mukana, ja lisäksi takajalan nilkka ei ymmärrä ojentua... Mutta tälleen lähtötilanteeksi hypyt meni musta ihan ok :) Tämän lisäksi tehtiin viela chaînes-piruetteja. Aluksi mulla ei oikeen meinannu lähtee ne käyntiin, vaan jäin vähän sillee paikoilleni pyörimään :'D Vähän enemmän vauhtia ottamalla pääsinkin sitten liikkumaan eteenpäin, ja ne meni kai ihan hyvin. Tosin hankaluuksia tuotti vaivihkaa levenevä jalkojen asento, ja noissa pirueteissa mulla myös menee pää ihan kauheen sekaisin, kun niissä pyörähdetään hirveen nopsasti. Kyse siis tästä:


Videon tytöt teki piruetit kärjillä, mutta pehmeillä tossuilla puolivarpailla piruetti tapahtuu käytännössä samalla tavalla. Spotti on tärkeä, ja mulla meni kyllä kauheen nopsasti pää ihan pyörälle. Vaikea sanoa, menikö ne hyvin vai ei, kun itseään ei näe yhtään peilistä, mutta ainakin mulle jäi sellainen tuntemus, että ne meni ainakin näin aloittajaisiksi ihan ok.sti.
     Sitten oli heti perään alkeet2-tunti. Tehtiin lattiabalettia, eli tankosarjat tehtiin lattialla maaten! Olen joskus ehkä kerran pari kuullut tästä, ja oli ihan jännä kokeilla nyt itse tätä. Hyvänä ja huonona puolena voin sanoa, että musta lattiabaletti kyllä oli tosi sellainen jumppamainen kokemus, ei niinkään baletti/tanssimainen juttu. Jotkut lonkanavaukset ja jalanheitot toimi tosi hyvin musta lattialla, mutta loppua kohden mun jo valmiiksi kipeet lonkankoukistajat kyllä huusi vähän hoosiannaa. Pilates-tunneilla on aika paljon sellaista vatsatreeniä, missä maataan selällään ja lasketaan jalkoja alas tai tehdään ilmassa jotain ympyrää niillä, ja aina mun lonkankoukistajat on näitä harjoituksia vastaan. No, ehkä ne nyt viimeistään tottuis tähän. Lattiabaletin lisäksi tehtiin petit allegroa, eli pikkuhyppyjä keskilattialla. Perinteisesti joku aina sekoaa suunnassa tai jossain muussa pikkuhyppysarjan aikana, tällä kertaa se olin minä :DD Jotenkin sekosin ihan täysin ja mulla meni ihan päin persettä eka yritys, päättyen siihen että iskeydyin loppuasentoon varmaan kolme neljä iskua liian aikaisin, muiden vielä hypellessä :DD Huups. Toka yritys meni onneksi paremmin. Muuta ei tunnilla oikeastaan ehditykään tehdä. Tykkäsin molemmista tunneista, oli tosi kiva että ne ei ollut niin identtiset, niinkuin syksyllä. Syksyllä perus- ja alkeet-tunnin sarjat oli periaatteessa samat, perus-tunnilla niissä oli vaan joku vähän vaikeempi variaatio, mutta musat ja periaatteet oli ihan samat. Nyt oli kiva kun tunnit oli keskenään ihan erilaiset :) Lisäksi musiikit oli nyt paljon parempia kuin syyskaudella. Eli paljon kaikkea hyvää ja mielenkiintoista on siis edessä mulla tämän kevään aikana!

Tässä nyt kun on illan istunut sohvalla, ja äskön nousin hakemaan teetä, niin huomasin että kaikki lihakset on kyllä aika kipeenä. Ihmekös se, kun menin tunkemaan kahteen päivään BodyBalance-tunnin, varvastossutunnin, joogatunnin ja kaksi balettituntia. Onneksi huomiselle ei ole muuta suunnitelmaa kuin kotisohvalla tenttilukua, illalla meen yo-liikunnalle kokeilemaan sitä foam rollausta että josko se rentouttaisi ja auttaisi kipeitä lihaksia, ja sitten illalla vielä saunaan :) Ei siis mitään jumppaa tai treeniä. Kuulumisiin!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Valmistautumista ekalle varvastossutunnille + ura-ahdistusta

Moikka!
Varmaan uskotte kun sanon, että olen nyt ollut hippasen täpinöissä sen jälkeen, kun torstaina sain ekat varvastossuni kotiin! Huomenna maanantaina koittaa ensimmäinen kärkitunti, ja koska olen lapsellisen innokkaalla päällä, olen kehittänyt oikean valmistautumisproseduurin tätä varten :D Perjantaina huomasin, että mulla oli taas pohkeet aivan törkeen kipeet torstain kuvialusession jälkeen (en ollut taaskaan verrytellyt ennakkoon koska "mä nyt nappaan vaan parit kuvat" -.-). Tuolta ihan pohkeen yläosista, melkeen polven takaa tuntui oikeen pistävää kipua. Jo kärkitepsuttelun aikana huomasin, että miten paljon pohkeilta vaaditaankaan työtä, jotta voi päästä oikeeseen asentoon kärjelle. Olen aika paljon ajatellut ja treenaillut nilkkoja, mutta nyt totesin että pohje on vähintäänkin yhtä tärkeä, ellei jopa tärkeämpi treenattava, mitä tulee kärkitossuihin. Perjantai meni aamupäivä töissä ja illalla otin päiväunia (kyllä, monikossa), ja tyydyin vaan hieromaan kipeitä pohkeitani. Lauantaina pohkeet olivat vieläkin kipeät, joten ajattelin, että sillä se lähtee millä on tullutkin, eli liikunta parantanee asiaa. Käytiin parin kilasan ulkoilureissulla ja sen jälkeen tein Lisa Mareen pohjejumpan. Linkkaan videon vaikka kirjoituksen loppuun. Musta tämä jumppa vaikutti hyvältä siksi, että siinä on vaan ihan perus puolivarpaille nousuja, hitaammassa ja nopeammassa tempossa, kahdella ja yhdellä jalalla, kuudennessa, ensimmäisessä ja toisessa asennossa, sekä plie´-relevé -rullailuja. Vartin mittaisen pohjejumpan jälkeen tein kivat jalkapainotteiset venyttelyt ja hieroin vähän pohkeita. Nyt sunnuntaina olen tekemättä mitään liikunnallista, annan jalkojen vain levätä huomista tuntia varten. Lihaskipukin alkaa hellittää, vaikka pohkeessa pikkusen vielä tuntuu eilinen jumppa.
     Huomenna ajattelin käydä yo-liikunnan BodyBalancessa ennen varvastossutunnille menoa. Ulkona on sen verran pakkasta, että on hyvä lämmittää lihakset perusteellisesti ennen tunnille menoa. Tunti sattuu olemaan juuri sopivasti sellaiseen aikaan, että kerkeen sitten reippailla siitä tanssiopistolle, ja tehdä vielä pikkulämmittelyt paikanpäällä. Että sellainen, koko viikonopun valmistautuminen mulla takana ja vielä huominen edessä, ennen ekaa tuntia :D Älkää naurako, oon vaan tosi innoissani!
     Muuta asiaa mulla ei kauheesti ole huomisesta tunnista. Olen toki miettinyt niinkun turhamaisia asioita kuin jotain treeniasuja jne :D Osittain myös käytännöllisistä syistä! Haluan pukea jotkut sellaiset vaatteet, mitkä sopisi pitkälti tuonne BodyBalanceenkin, ettei mun tarvi kantaa repullista vaatteita mukana. Kuinka lämpimiä vaatteita te tykkäätte käyttää varvastossutunneilla? Ekoilla tunnilla varmaan pönötetään aika pitkälti tangolla (mun oletukseni mukaan), nii saa varmaan olla ihan lämmintä päällä.
Pidättekö paljaita jalkoja tossuissa, vai aukollisia trikoita? Kuva:http://randombeautysls.tumblr.com/post/47536618509 
Mitäs muuta tällä kevätlukukaudella on puuhattavaa kuin kärkitunnit? Mulla on:
- 2 ja puol kurssia käytävänä (puolikas siksi, että yhden kurssin luennot oli viime vuoden puolella, nyt on viimeiset 2 luentoa ja tentti)
- 1 uusintatentti
- gradun kirjoitus
- töitä n. 2-3 päivää viikosta
- ja balettitunteja 3krt/viikko

Kuulostaa sopivan kiireiseltä :) Työt on siitä kivoja, että siitä saa rahaa >:DD Oon ihan intona, kun olen tottunut elämään aivan surkealla opintotuella nyt jo aika monta vuotta, joten mun mittapuullani jo pari työpäivää viikossa tuo aika tuntuvan lisän kuukausittaiseen budjettiin! Lisäksi tykkään tuosta mun työstäni. Olen taas tutkimusavustajana ydessä projektissa, jos en vielä ole huomannut mainita. Työtehtävät on kivoja ja sopivan haastavia, mutta ei liika vaikeita :) Lisäksi yhden työpäivän pituudeksi tulee n. 5-6 tuntia, eli ei mikään liian rasittava.
     Opintoja mulla ei tosiaan ole ihan hirveesti. Tuo kurssinpuolikas saadaan pakettiin jo tammikuun puolella, ja myös uusintatentti on tammikuun lopulla. Toinen noista kokonaisista kursseista on siitä kiva, ettei ole tenttiä, vaan luennoilla on läsnäolopakko (ne on ihan inhimilliseen kellonaikaan, joten tämä ok mulle) ja niistä luennoista kirjoitetaan jotain esseitä. Aihekin on ihan mielenkiintoinen (neuroa taas) joten no worries. Sitten toi toinen kurssi on mulle vähän kysymysmerkki, sekin on neuroa ja odotan sitä vähän silleen pelokkaan jännittyneenä. Kurssiin meinaa kuuluu ehkä jotain yksinkertaista ohjelmointia, jota en osaa niin yhtään. Tämä kurssi on mulle täysin vapaaehtoinen, eli ei tarvi stressata mistään opintopisteistä tai mistään muistakaan suorituksista, niin se luo sellaista helpottuneisuuden ilmapiiriä :D
     Gradu on varmaankin se tämän kevään suurin murheenkryyni. Olen aika hyvin onnistunut työntämään koko asian mielenperukoille, mutta sieltä se on nyt kaivettava esiin. Odotan ekaa gradutapaamista, missä voin kysyä n. 1000 kysymystä ohjaajaltani, niin ehkä sitten taas mulle puskee kirjoitusvimma. Nyt kaikki tuntuu vähän sekavalta, enkä viitsi kirjoittaa mitään ennen kun tiedän asioista enemmän. Onneksi graduohjaaja on kiva.
     Lisäksi tammikuun aikana mun on alettava soittamaan läpi harjoittelupaikkoja. Harjoittelu on vasta reilu vuoden päästä, mutta vuosi ei ole ollenkaan liioitellun aikainen vaihe alkaa hankkia paikkaa. Harjoittelun kesto on 5kk, joten paikat mielellään haluaa tietää jo hyvissä ajoin, jos on harjoittelija tulossa. Tästä sopivasti voinkin jatkaa pieneen kriisiin jota koen mun uravalintani suhteen! Luulin, että teen ison päätöksen, kun valitsin psykologian kaikista maailman aloista ja ammateista. Nyt tuntuu, että olen vähintäänkin yhtä ison kysymyksen äärellä: psykologian kenttä on niin suuri, että tuntuu mahdottomalta päättää, mitä tällä tutkinnolla haluaisin tehdä. Koko opiskeluajan olen ajatellut, että musta tulisi neurotutkija. Nyt näiden neuro-opintojen aikana mulle on tullut sellainen fiilis, että ehkä olenkin liian tyhmä tähän alaan :'< Syksyllä lähdin kauheella tarmolla ja innolla tekemään neuroaiheista graduani ja käymään läpi tuota neurosivuainettani. Eka kurssi olikin ihan mahtava, ja sain siitä nelosen. Toisesta neuron kurssista sain kakkosen (sitä oon nyt menossa uusimaan), ja samaan aikaan gradukin alkoi tökkiä ja mulle tuli sellainen kauheen lannistunut fiilis, että ehkä neuro ei olekaan mua varten... Lisäksi olen miettinyt sitä, miten hankalaa tutkijan työ on. Olen ollut aika monessa tutkimusprojektissa töissä ja päässyt seuraamaan tutkijoiden uraa aika paljon. Koko ajan on jatkuva kiire, työpäivät on tosi hajanaisia, jatkuvasti eteen nousee ongelmia ratkaistavaksi, työaika on toki omavalintainen mutta venyy usein keksimääräistä työpäivää pidemmäksi, ja se tutkimuksenteko vaatii tietynlaista kutsumusta ja persoonaa.  Kliininen ala tuntuisi paljon helpommalta verrattuna tutkijaan: sama työpaikka 8-16 duunilla, illat vapaat eikä tarvi stressata parin vuoden määräaikaisia työsuhteita tai apurahahakemuksia, niin kuin tutkijat. Toki kliinisen psykologin työtehtävät on haastavia, en siis tarkoita väittää heidän työtään helpoksi. Mutta kaikki nuo työn ulkoiset puitteet on jotenkin varmempia ja ei niin hektisiä. Tiedän että olen vielä nuori, enkä edes valmistunut maisteriksi, ei mun siis vielä tarvi tietää missä vietän loppu elämäni. Olen vaan miettinyt tuota harjoittelupaikkaa, että mikä on ns. oikea valinta tulevaisuutta varten... Koska olen tutkimuspuolella ollut nyt kolmessa projektissa töissä, sekä tehnyt kanditutkielman ja gradua, lienee järkevää hankkia nyt sitten kokemusta kliiniseltä puolelta harjoittelun muodossa. Argh. Mene ja tiedä nyt sitten mikä elämässä on se oikea polku! Hahah olen kuin Pocahontas ikään haarautuvan polun edessä :'D

Gradu- ja ura-ahdistuksen takia olenkin siirtänyt kaiken efforttini balettiin :D Tykkään panostaa balettitreeneihin, niin ei tarvi ajatella kaikkea tuollaista inhottavaa. Ja hyvä niin, ei kukaan voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, siksi on ihan hyväkin musta suunnata huomiota muualle asioista, joista on turha stressata. Edelleen siis innokkaana odottamassa huomista kärkituntia! :) Loppuuun vielä muillekin balettitreenaajille (toki muillekin) se Lisa Mareen pohjevideo:



Innolla uuteen viikkoon! :)))


torstai 7. tammikuuta 2016

OMMELLAAN KÄRKITOSSUJEN NAUHOJA

Nyt se päivä on vihdoin koittanut. Olen onnellinen kärkitossujen omistaja, voi ETTÄ! <3 Ulkona oli pakkasta noi 26 astetta, enkä siltikään voinut pidätellä lapsenomaista hymyäni keskustan katuja kulkiessani, upouudet kärkitossut repussani. Vaikka olinkin superonnellinen ja tosi tohkeissani, jäin keskustaan shoppailemaan itselleni paksumman talvitakin, joka löytyikin vallan edulliseen hintaan: tasan viimeinen kappale oli "last chance"-rekissä, just mun kokoani ja vieläpä -70% alennuksessa! Löysin siihen kivan alennuskaulahuivinkin, joten paksun talvitakin ja huivin yhteishinnaksi tuli huikeat 21 euroa! :D Kerrankin olin oikeessa paikassa oikeeseen aikaan.
     No juu, tuo oli tuommonen välihuomautus. Pääasianahan tässä on nyt ne kärkitossut, jeeiii!! Eli tossut ovat Blochin merkkiset, mallia Jetstream, kokoa 5,5 eli noin 38. Malli on suhteellisen joustava ja pehmeä, aloittelevalle varvastossuilijalle tarkoitettu. Koska nämä on mun ekat kärkitossut, sovittelusta huolimatta tossujen valinta oli vähän arpapeliä. Nämä tuntui parhailta niistä, mitä kokeilin, mutta toisaalta en oikein tiedä miltä tossujen kuuluisi tuntua. Tässä on nyt ainakin lähtökohta mun kärkitossuilulleni, ehkä seuraavaa paria valitessa osaan jo hiukan enemmän sanoa, kaipaanko esim. pehmeämpää tai kovempaa tossua. Kotona iskin tossut tietysti heti jalkaan, ilman nauhoja. Pystyssä pysyminen oli hieman hankalaa ja rullailu tasajalalta varpaille tietysti mahdotonta, mutta nappasin parit kuvat (sori, nää on oikeesti videosta kuvankaappauksia nämä kuvat, ku olin yksin kotona eikä tiiä/osaa mitään itsestäänlaukaisijoita).


Hyvänen aika miten järkky kuvanlaatu! 
Kauaa en viitsinyt tepastella ilman nauhoja, koska ajattelin että loukkaan vielä itseni. Eikun taas langat ja neulat esiin ja ompelemaan! Nilkan ympäri menevan kuminauhan pituutta oli mun mielestäni vaikea arvioida, koska en oikein tiennyt miten kireälle ne tulisi laittaa. Ompelin ekan tossun suhteellisen summamutikassa, ja kokeilin jalkaan: rullatessa kantapaa edelleen lonksahti paikoiltaan. Laitoin nuppineuloilla toisen tossun kuminauhan hiukan tiukemmalle, mutta jatkoin edelleen ekan tossun kimpussa satiininauhojen kanssa. Ostin muuten tuollaiset Blochin nauhat, missä akilesjänteen kohdalle tulee tuolainen kuminauha kesken satiinin, sanottiin että se vois olla hyvä aloittelijalle. Sommittelin tässäkin aika kauan nauhoja, jotta saan sen kuminauhaosuuden oikeaan kohtaan. Mielestäni onnistuin ihan hyvin, ja satiininauhoista tuli hyvät :) Sitten siirryin toisen tossun pariin. Ompelin sen kuminauhan, hiukan tiukemmalle kuin ekaan tossuun, mutta edelleen rullatessa kantapää pompahti pois tossusta. Eli sillä ei näyttänyt olevan suurta merkitystä tässä asiassa. Ompelin satiininauhat samoin kuin ekaankin tossuun. Vaikka kuminauhat oli ommeltu vähän eri tiukkuusasteelle, en kokenut siinä niin merkittävää eroa että olisin jaksanut muuttaa kumpaakaan (laiska ompelija). En tiedä pitäisikö molempia kiristää vielä huomattavasti, vai onkohan ne noin hyvät? Satiininauhojen ansiosta kanta ei enää rullaillessa pompahda, mutta en tiedä pitäisikö jo nilkan kuminauhan estää se.
Taas työn touhussa
Valmisteluja

2h myöhemmin... ta-daa!

Lähikuvaa työn jäljestä :D

Jätin tarkoituksella aika paljon tuota nauhaa tossun sisään, vaikka se merkitsikin enemmän ompelua. Mielummin ompelen sitten enemmän ja jätän samalla vähän pituusvaraa tuonne tossun sisään kuin että huomaan leikanneeni nauhan liian lyhyeksi eikä pelivaraa ole yhtään jäljellä. Työn jälki ei edelleenkään ole ihan kauhean siisti, mutta tuli noista ihan suhteellisen kestävät. Jonkun ohjeen mukaan nauhat pitäisi ommella mielummin hiukan vinoon kuin kohtisuoraan tossun reunaan nähden, jotta ne sitten asettuu nätisti, kun niitä kieputetaan nilkan ympäri. Ajattelin kuiteskin niin, että nää nyt on mun ihan ekat tossut ja ihan ekat nauhat, niin ompelen nyt helpoimman mahdollisen variaation, katsotaan niitä fancy-juttuja sitten myöhemmin!


Joku aika sitten, kun katselin youtubesta nauhojen ompelu- ja sitomisvinkkejä, näin tällaisen sidontatyylin ja ajattelin että tämä on varmaan ihan hyvä. Sidoin nauhat, solmin ne umppariin ja leikkasin ylimääräiset nauhanpäät pois, vasta kun mulle tuli mieleen että niin, mistä tiedän että juuri tämä on SE OIKEA tapa sitoa? Ja mä kerkesin jo leikata ylimääräiset päät pois, tyhmä minä! Toivottavasti tämä on hyvä enkä tarvi pidempiä nauhoja mihinkään rusetteihin tms. Jokatapauksessa, nauhoista tuli musta aika nätit, ja nyt ei tosiaan se kantakaan enää luiskahtanut paikoiltaan :) Mitä mieltä olette? Laitan loppuun kuvakollaasin vielä kärjillä seisomisesta.
     Pakko myöntää, että tossuja kokeillessa mulle tuli vähän sellainen fiilis, että kylläpä tämä on aivan hemmetin vaikeeta!! :D Kokeilin rullailla kärjille, ja ihan vaan seistä siellä, ja pelkästään se tuntui tosi hankalalta ilman tukea. Harmikseni huomasin myös, että mun nilkoillani on edessä aivan älyttömästi töitä, ennen kuin kärkityöskentely voi sujua edes etäisesti hyvin. Videokuvassa meinaa huomasin, että aikalailla nuo nilkat huoju, ja myös taipuisuutta tarvitaan enemmän, että pääsen ihan kunnollakunnolla sinne kärjelle. Eli treeniä on edessä ihan hirveästi, mutta olen silti iloinen :)))) Olisi kiva lukea juttuja teidän muiden balettilaisten kärkitossujen aloituksesta, vaikkapa kommenttikentässä tai omissa blogeissanne. Mikä oli vaikeinta, mikä taas luonnistu helpommin, minkälaiset oli ekat kärkitossut, mitä teitte ensimmäisillä kärkitunneillanne? Ja entä minkälaisia pehmusteita käytitte tai käytätte kärkitossuissanne? Mulla on tuollaiset silikoniset varvassuojat, toimii ihan hyvin. Tai eihän mulla ole tietenkään yhtäkään tuntia takana vielä, mutta ainakin kun vertaa sellaisiin kangaspaloihin niin tuo silikoniset oli aika hyväntuntuiset.


Sellainen kärkitossutarina oli mulla tarjota. Matka alkakoon tästä :) Odotan kevättä tositosi innoissani ja tulevia varvastossutunteja ja kehitystä ja oppimista. Loppuun vielä kuvia nauhallisista tossuista! Sori taas kuvanlaatu tasoa hirvittävä.



maanantai 4. tammikuuta 2016

Ommellaan tossunnauhoja

Saan loppiaisen jälkeen eli torstaina kärkitossut kotiin (OMG OMG OMG :'D), joten ajattelin verestellä vähän tossunnauhojen ompelua. Sain lokakuussa syntymäpäivänäni lahjaksi kahdet pehmeät tossut, joista toisia, Elastosplitsejä, olen nyt syksyn ajan käyttänyt. Toiset oli ihan perustossut, jotka jätin vielä käyttämättömäksi, koska ajattelin että on kivampi totuttaa uudet tossut jalkoihin pari kerrallaan. Näissä perustossuissa ei ollut nauhoja vielä ommeltu, joten mikäpä sen parempi kuin ommella ne tänään kärkitossuja odotellessa :) Kuten olen maininnut, olen tosi paska ompelija. Inhoan pientä näpräystä ja ompelu juurikin kuuluu tähän mun inhokkiosastooni. Päätin kuitenkin ottaa neulan kauniiseen käteen ja hoitaa homman kärsivällisesti loppuun asti. Kiinnitin nauhat oikeen nuppineuloilla ensin kiinni tossuun ja keskityin touhuun. Ja hei, pakko sanoo että olen tuloksesta aika ylpeä! Ompeleista tuli varsin tiukat ja kestävän oloiset!

Iskemättömät tossut ja pieni ompelurasiani
Kimppuun!
Tunnin verran siihen meni kun neljät nauhat ompeli, mutta työn jälki oli musta tosi hyvä. Harmikseni kyllä huomasin, että ompelin nyt nämä uudet tossut tuon sauman "taakse", eli niinku lähemmäs kantapäätä. Vanhoissa tossuissa ne oli ommeltu tuon poikkisauman eteen. Ei sillä siis sinänsä ole mitään väliä, mutta olis ollut ihan kiva jos ne olis samanlaisesti ommeltu... No, tärkeintä että uusissa tossuissa molemmat parista on ommeltu samalla tavalla! Nyt kun ne on ommeltu keskisauman taakse, niin kun tossu on jalassa niin noi nauhat menee enemmän niinku nilkan ympäri. Kun ne on vanhoissa edempänä, niin nauhat on nätimmin ristissä tuossa jalkapöydän päällä.

Valmis!
Vasemmassa jalassa on uusi tossu, oikeassa vanha... Tässä näkee että ne on ommeltu hiukan eri kohdista, eli oikeessa jalassa nuo nauhat lähtee tuolta edempää. Jäi hiukan ärsyttämään mutta minkäs teet. 

Tossa viimeisessä kuvassa on vasemmalla puolella mun vanha tossuni ja surkea ompelujälki, oikealla puolella uusi tossu ja huomattavasti siistimpi ja kestävämpi ommellus! Ei se vieläkään mikään kaunis ole, mut on tuo mun tekemäkseni aika hieno hei! :D Katoin jotain youtube-videota, mistä hoksasin että tosiaan noi pistota kannattaa ehkä mielummin tehdä tuolla tavalla, kun toi vanha tossu oli ommeltu aika heppoisesti. Torstaina sitten uudestaan ompeluhommiin... Ääk en kestä! Viikon päästä eka varvastossutunti takana!

Tossun ompelun lisäksi en ole ihan kauheesti tehnyt mitään ihmeellistä. Vuosi vaihtui iloisten juhlien merkeissä, uuden vuoden päivä taas meni sohvalla köllötellessä Netflixiä tuijotellen ja pitsaa syöden :) Viikonloppuna käytiin kirpeässä pakkasessa kävelylenkillä, jonka jälkeen tein piiiitkät ja ihanat venyttelyt. Tunnustan, etten ole venytellyt (muuta kuin nilkkoja) pieneen ikuisuuteen. Kokeilin spagaateja, ja olin ihan superyllättynyt että pääsin niinkin syvälle kuin pääsin! Voisinpa tehdä tässä joku päivä vaikka ihan jonkun oman venyttelypostauksen kuvien kera :) Mutta joo, taas tuli vannottua että "pitäisi venytellä enemmän", ja luin jonkun tanssiopettajan kirjoittaman jutunkin että suosittelee venyttelemään 3-5 kertaa viikossa, riippuen omasta luontaisesta venyvyydestä. Ehkä huomenna sitten... Vielä tämä viikko on mulla lomaa ainakin luennoista, töistä en ole ihan varma. Odotan että vastuututkija tai joku hallinnon puolelta ottaa yhteyttä työsopimuksen kirjoittamisen merkeissä, luulen että varmaan tällä viikolla joku laittaa s-postia asiasta. Koehenkilöiden testaukset alkaa varmaankin ensi viikolla, samoin myös luennot. Tällä viikolla on kyllä tarkoitus alkaa lukea yhteen uusintatenttiin, jos vaan saan varaamani kirjan kirjastosta. Jos en, niin lomailen vaan tämän viikon :) Millon teillä alkaa koulut ja muut velvollisuudet?

Torstaina tulen varmaan uuden postauksen kanssa kertomaan KAIKEN mun kärkitossuistani, jihuu!!