keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Balettipostaus: Kevätnäytös se sieltä pikkuhiljaa hiipii...

No on siihen esitykseen vielä reilu kolme viikkoa. Mutta se tarkoittaa sitä, että treenejä on enää kolme kappaletta, ja omia peilisalitreenejä kaksi (nyt perjantaina ei ole tietenkään kun on vappu), pahimmassa tapauksessa vain yksi, koska ensi viikon perjantain olen mennyt vahingossa tuplabuukkaamaan. Toivottavasti saisin uuden peilisaliajan.

Eilen näytösharjotuksessa tehtiin ekaa kertaa koko ohjelmanumeromme loppuun asti. Mun mielestäni meidän esitys on tosi hieno, ja erityisesti siitä tulee kiittää meidän opettajaa, joka on tehnyt siihen koreografian. Meidän ryhmä koostuu aikuisaloittajista, joista jotkut on tanssinut jo parisen vuotta ja jotkut on alottanut viime syksynä. Tämän lisäksi lisää variaatiota porukkaamme tuo se, että jokaisella on erilainen elämänhistoria: joillakin on enemmän tanssitaustaa, joillakin ei yhtään. Jotta esitys voi olla hieno, koherentti kokonaisuus, sen täytyy siis olla teknisesti melko helppo, jotta kaikki osaa tehdä sen hyvin. Ei sinne koreografiaan voi laittaa mitään piruetteja tai hyppyjä, jos ei ole varmaa, että kaikki osaa ne hyvin. Olisi noloa sekä esiintyjille että opettajalle, jos lavalla tehtäisiin vain puoliksi osaten vaikeampia liikkeitä. Kuitenkaan esityksen helppous ei saisi näkyä lopputuloksessa niin, että esitys olisi tylsä tai lapsellinen. Ja tässä on mun mielestäni meijän opettaja onnistunut tosi hyvin, sillä meidän ohjelmanumero on näistä kaikista seikoista huolimatta silti kaunis balettiesitys. Tämä on tietysti vaan mun näkemykseni, mutta toivon että myös yleisö kokee samoin :)

Viime viikolla kokeilimme siis tanssiopistomme pukuvaraston valkoisia pukuja, mutta en oikein löytänyt sieltä itselleni sopivaa. Tai no yhden kelpuutin, sillä sain sen just ja just kiskottua ylleni. Voi olla, että se menisi yhden esityksen ajan, mutta riski repeämiselle voi olla suuri, etenkin kun nostaa kädet ylös :D Kuitenkin, kysäisin eilen opettajalta, että kannattaisikohan mun vaan ostaa oma valkoinen puku, sillä mun on muutenkin tarkoitus jatkaa balettia toivottavasti vielä monta vuotta, niin voipi olla että sille tulisi ehkä muutenkin käyttöä. Ope sanoi että voin ihan hyvin ostaa, ja suositteli myös sellaista aluspukua. Kyselin myös trikoista, mutta ei ole vielä päätetty, olisiko ne valkoiset vai ihonväriset. Ihonvärisiksi kuulema kelpaa ihan perus paksut nylonitkin, mutta valkoisten olisi hyvä olla ihan kunnon balettitrikoot. Tein taas netissä paljon hintavertailuja, ja totesin että Suomessa puvut edelleen on sitä 40-50e hintaluokkaa, joten tilasin briteistä, DanceDirectistä. Sieltä tilasin puvun, aluspuvun ja trikoot 58 euron hintaan (£42), joten olen ihan tyytyväinen. Tilasin siis ihonväriset balettitrikoot, koska ne oli £3,80, eli suunnilleen samaa hintaa kuin ihan perus paksut sukkiksetkin tavallisesta kaupasta, joten sama se kai sitten on mistä ne ostaa.


Valkoinen puku on Plumelta, hintaa oli n. £10. Olen nyt käyttänyt Plumen pukuani treeneissä aika paljon, ja olen tykännyt siitä kovasti. Alkuun tuntui vähän turhan napakalta, mutta nyt käytössä olen kai jotenkin tottunut siihen eikä se tunnu mitenkään pahalta. Aluspuku on Capeziolta, hinta n. £17. Mun mielestä tuo oli väriltään paras kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista, sillä ne muut oli mun makuuni jotenki liian ruskeita/oransseja/tummia. Tiedä sitten mikä tuo sävy ihan täsmälleen on livenä. Trikoista otin nyt tuon dark tan-sävyn, ja kaapista löytyy iskemättömänä myös nuo valkoiset trikoot samalta valmistajalta (Revolution).
Viimeksi tilaus taisi tulla tasan viikossa kotiovelleni, mutta tilasin nämä nyt hyvissä ajoin, jos tällä kertaa sattuisikin olemaan jotain toimitusongelmia tai jos mun tarviikin palauttaa tai vaihtaa joku noista tuotteista. Viime postauksessa pohdiskelin vähän eri alusvaatemahdollisuuksien välillä, mutta tuo aluspuku sai eniten kannatusta ja myös opettajakin suositteli sitä eniten. Jossain vaiheessa kyllä ajattelin hankkia myös sellaisen rintsikkatopin, mutta se jäi nyt vielä tästä tilauksesta paitsi.

Millä mallilla teidän esitysharjoitukset on vai onko teillä jo ollut esiintymisiä? :)

Loppuun vielä hiukan tunnelmia viime viikon perjantain peilisalitreeneistä. Harjoittelin aikalailla vaan näytöstä, ja sain kuin sainkin sen taottua tajuntaani :D Askeleet muistan jo ihan hyvin, mutta yhdessä vaiheessa musta tuntuu että kädet vaan huitoo. Eilisissä treeneissä pyysin opettajaa hiukan tarkentamaan, että mitäs ne kädet nyt oikeen tekee tuossa yhessä kohdassa, niin nyt sekin asia hiukan selvis mulle. Siinä kohdassa askeleet menee niin nopeesti, että kädet unohtuu.

En pääse yli siitä miten ihanat noi ikkunat on.

Nukuin pommiin ja myöhästyin omasta salivarauksestani, joten päällä oli vaan ihan perus juoksutrikoot, hihaton violetti toppi ja pitkähihtainen harmaa trikoo lämmikkeenä.


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Balettipostaus: Venyttelyrutiini

(olen yksin kotona tämän viikonlopun ja oikeastaan kaikki koulujututkin on tullut jo tehtyä, joten mitäs muutakaan mulla on ku kirjoitella blogia päivittäin? :D)

Balettiin kuuluu olennaisesti venyttely, joten kotitreenini lisäksi teen aina hyvät venytykset. Tunnustan, että toisinaan venyttelen hiukan laiskanpuoleisesti, erityisesti balettitunnin jälkeen :/ Jäisin mielelläni venyttelemään tunnin jälkeen sinne tanssisaliin, mutta kello on sitten jo yhdeksän ja en oikeen usko että sinne saa jäädä itekseen venyttelemään tavallaan "sulkemisajan" jälkeen. Ja heti kun pääsen kotiin, otan ruokaa ja lävähdän sohvalle, enkä sitten saa enää aikaiseksi. Siinä, synninpäästöni.
     Mulla ei varsinaisesti ole mitään virallista venyttelyrutiinia, mutta nyt parin kuukauden ajan olen havainnut tiettyä säännöllisyyttä venyttelytavoissani, ja olenkin nyt ihan viime viikkoina koittanut saada siitä sellasen ns. ohjelman itselleni. Tähän ohjelmaan kuuluu oikeastaan vaan jalkalihasten venyttelyjä sekä kylkivenytys; muita lihaksia venyttelen aika satunnaisesti silloin tällöin fiiliksen mukaan. Tällaiseksi on muodostunut ns. venyttelyrutiinini: sekunnit tarkoittaa per puoli, alla on myös seikkaperäisemmät kuvat venytyksistä.

1. Takareidet 60s. Teen samaa venytystä kuin mitä teimme balettitunnilla: jalka kohtisuoraan tangolle ja pyrkimys kohdistaa rintakehää polveen. Koitan kiinnittää erityisesti huomion siihen, että lantio pysyy napakasti eteenpäin, eikä ala näyttää sivulle.

2. Sisäreidet 60s. Tässäkin teen samaa kuin mitä tunnilla on tehty, eli takareiden venytyksestä käännyn päkiälläni niin, että kylki osoittaa tangolle päin, eli jalka sojottaa sivuun. Tässä teen samalla kylkivenytyksen, kun nojaudun jalkaapäin. Niin ja siis mulla ei suinkaan kotona mitään balettitankoa ole, käytän ihan perus pöytää, mikä sattuu olemaan just hyvän korkunen, eli saan jalan 90-asteen kulmaan. Voisi olla ehkä hiukan korkeampikin, mutta tällä pärjätään.

3. Lonkan avaus/pakaravenytys 60s. En kerta kaikkiaan löytänyt tästä kuvaa, joten otin sellaisen itse. Eli vähänniinkuin attitude-asento, tai luistelun termein tarjotin-liuku (:D) tangon/pöydän avulla. Kun työntää polvea alaspäin, saa ihanan venytyksen pakaraan. Lisäksi tämähän on vähänniinkuin salmiakkivenytys, vaan jalka kerrallaan.

Anteeksi kamalan huonolaatuinen kuva!! Pidän mun nilkan alla tollasta säärystinparia, koska toi pöytä sattuu mun nilkan luihin noissa venytyksissä. Jos ihmettelitte, mikä se on.

4. Etureidet 30s. Seison ihan tavallisesti yhdellä jalalla ja otan toisen nilkasta kiinni (vähänniinkuin Speden Speleissä, mistä tää nyt tuli mieleen :'DD). Tätä teen vaan 30s, koska se jostain syystä lakkaa tuntumasta mulla aika nopeesti sen jälkeen.

5. Lonkankoukistajat 30s. Ihan perus lonkankoukistajavenytys, en oikeen tiedä miten muutenkaan tätä voi venyttää?

6. Sammakkoasento 30s. Tää on aivan huikee! Löysin tämän asennon joskus tammikuussa, jos oikein muistan, ja olen kehittynyt tässä tosi paljon! Aluksi tää tuntu tosi epämiellyttävältä, mutta olen kai oppinut tekemään tämän oikein. Ei satu lainkaan, ja tila haarojeni ja lattian välillä pienenee ;)

7. Takareidet/pohkeet/selkä 30s. Suorin polvin rystyset maahan (hyvinä päivinä kämmenet). Tässä olen vaan 30s, koska en oikein tykkää olla pitkiä aikoja pää alaspäin.



Tähän menee n. 10-15min, joten yleensä teen tämän koko ruljanssin kahdesti. Mun mielestäni myös 30-60s per venytys on osoittautunut ihan hyväksi ajaksi, ja mun mielestäni on ihan loogista, että isommille lihaksille tuon rutiinin alkupäässä antaa hiukan enemmän aikaa, kuin loppupään pikkulihaksille. Tai jänteille, mitä ne nyt sitten tarkkaaottaen ovatkaan.Teen tämän ohjelman aina jokaisen mun jumpan jälkeen, paitsi tuon swan arms-sarjan, eli 2-4 kertaa viikossa. Vaikka olenkin antanut jumpille periaatteessa tietyt päivät, jolloin teen ne, niin joskus tulee silti vähän niputettua useita jumppia yhdelle päivälle, kuten tänään. Mutta vähimmillään se on tuo 2krt/vk, yleensä kolme tai neljä kertaa. Musiikkina mulla on Spotifystä löytyvä lista Peaceful Piano, missä on ihan kivoja rauhallisia pianolurituksia. Muutaman kerran olen erehtynyt laittamaan jotain mindfulness-musaa, ja aina sieltä tulee jotain sademetsän sirinää ja aallokkojen kuohuntaa tai vaihtoehtoisesti jotain kosmista hyrinää :D! Tavallaan ihan kiva, kai niillekin on sijaa esimerkiksi joogatunneilla, mutta mä en oiken itse saa niistä silleen kiinni, etenkin kun kyseessä on tällainen aika lyhyt venyttelyohjelma vaan, eikä mihinkään toiseen henkiseen tilaan pääseminen sinänsä. 
     Tuota kollaasia varten selailin aika paljon googlesta erilaisia venyttelykuvia,ja löysin joitakin venytyksiä, joista itse pidän mutta en syystä tai toisesta ole niitä tohon mun rutiiniini ottanut. En jaksa alkaa taas sähläämään Paintilla, joten laitan tähän vaan linkit itseäni inspiroiviin kuviin.

Pohje: http://cdn.shopify.com/s/files/1/0197/2970/files/DSC03616_large.JPG?2231
Selkä: http://www.coloradoactivehealth.com/Yoga%20Stretching%20Lower%20Back%20-%20Active%20Heatlh%20Chiropractic%20%20Aurora%20Colorado%20Proudly%20Serving%20Aurora,%20Parker%20and%20Surrounding%20Areas.jpg
Selkä: http://realfoodswitch.com/wp-content/uploads/realfoodswitch/yoga_spinal_stretch-20110214-214108.jpg
Pakara: http://www.floota.com/images/pigeon_piriformis_stretch.jpg
Sisäreidet/lonkat: http://images.teamsugar.com/files/upl1/1/12981/06_2009/cdaf54d1ccedcae7_wall-straddle.jpg

Nämä kaikki on siis omasta mielestäni myös hyviä ja itselläni hyvin toimivia venytyksiä. Erityisesti pidän tuosta pakaravenytyksestä ja myös tuo viimeinen, seinää apuna käytettävä venytys on hyvä, mutta meijän kämpässä on vähän huonosti mahdollisuutta tehdä tota. Ainoastaan makkarissa on hyvä paikka, missä ei ole mitään isoa huonekalua edessä, mutta siinäkin saan olla siirtelemässä sellaista pikkujakkaraa ja mankkaa aina pois tieltä. Mietin tässä että pitäisiköhän mun ottaa toi kobra-asento (toinen linkki) osaksi tätä säännöllistä ohjelmaa, se vois meinaa auttaa ainakin arabeskien teossa. Hmm. 

Miten usein itse venyttelet tai millainen on sinun venyttelyrutiinisi? Entä minkälainen musiikki on hyvä venyttelymusiikki? :)

torstai 23. huhtikuuta 2015

Balettipostaus: Näytösharjoitusta ja ongelmia

Hulvatonta torstaita vaan kaikille! Musta tuntuu että nämä mun postaukseni on usein hyvin ongelmakeskeisiä, mutta toisaalta taas tuntuisi jotenkin hölmöltä sitten kirjoitella että "hyvin meni asiat X ja Z, myös Y meni hyvin :)". Mutta sitten taas, jos raportoin jatkuvasti, että asiat on huonosti, ei sekään anna ihan realistista kuvaa, koska olen mä sentään JOTAIN oppinut hiukan :D Eli vaikka nyt seuraavaksi taas kerron mun ongelmistani baletin saralla, niin koitan aina välillä laittaa näihin teksteihin edes jonkun yhden hyvän jutun, koska ainakin mulla itselläni on sellainen fiilis että aina vaan marmatan tänne blogiin että kun 1) mikään ei onnistu tai 2) asioita a, b ja c on treenattava vielä kovemmin.

Eilinen tekniikkatunti onnistui tangon suhteen ihan hyvin. Plié-sarja menee edelleen hyvin, koska tykkään siitä ihan hirmuisesti, mutta rond de jamb-sarja on hieman kinkkisempi. Olin kuitenkin tyytyväinen, kun huomasin ettei mun tarvinut enää katsoa opettajalta, vaan ymmärsin ihan tarpeeksi niistä sen huuteluista. Edelleen kyllä tein sen helpomman version (ei relevéitä tai muita extroja), koska mun mielestäni on parempi opetella ihan perusperus jutut ensin HYVIN, ennen kuin siirtyy vaikeampiin juttuihin. Tietty välillä on kiva kokeilla, että no miltäs tuntuis tehä tää hankalmpi versio, mutta ensin kyllä haluan onnistua siinä perusversiossakin hyvin, ennen kuin siirryn toiselle asteelle.
     No sitten tehtiin keskilattialla pikkuhyppyjä. Tehtiin sellaista kolmen hypyn sarjaa, joista kaksi oli ennestään tuttuja, eli glissade ja sitten sellanen ihan hyppy vaan, jossa nilkat ojentuu (5. asento), mutta ne ei vaihda paikkaa. Kadotin hypyn nimen nyt ihan täysin mutta semmonen se oli :D Kolmas hyppy oli uusi, sellainen kuin assemblé. Tämä koko hyppysarja oli aluksi mun kohdalla kammottava fiasko, koska jostain kumman syystä vaihdoin jalkojen paikkaa aina tuon keskimmäisen hypyn kohdalla, ja sitten olin hämmästynyt kun olin jatkuvasti lähdössä assembléen väärällä jalallla. Kaikki muut tuntui ymmärtävän sarjan heti ja puhkuivat siellä hyppiessään, mutta mulle se oli jostain syystä enemmän ajatustyötä vaativaa kuin fyysistä työtä! Lopulta sitten kysyin opelta, että mikä mulla menee tässä vikaan ja vihdoin ymmärsin, että olin tehnyt sen pikku välihypyn aivan väärin. Oivallukseni jälkeen tein hyppysarjaa riemastuneena, koska nyt munkin jalat meni oikein. Sitten ope laitto musan soimaan ja argh se oli kauheen nopee ja mun riemastukseni laski kuin lehmän häntä. Jostain syystä musta tuntuu, että baletti on mulle aluksi aina kauheeta ajatustyötä, ja sitten vasta kun mun korvien väli on ymmärtänyt askeleet/sarjan, voin aloittaa sen ihan kunnon treenauksen. Ilmeisesti mun korvien välini työskentelee vaan sitten hitaampaa kuin muiden ryhmäläisten -.-
     Viimeiseksi tehtiin diagonaalissa sellaista aivan ihanaa balettikävelyä, ja nyt en tiedä senkään nimeä! Hyi minua, tarvin jonkun balettisanakirjan (oon käyttänyt tota wikipedian balettisanastoa mutta aina se ei oo avuksi). No kuitenkin, se on kauheen dramaattisen näköistä, etenkin kun taustalla soi moonlight sonata. Joka kolmannella askeleella otettiin 2. tai 3. arabesque, eli kontti ylös ja toinen käsi joko eteen tai sivulle. Sitten siinä tehtiin vähänniinkuin sellanen yhen jalan plié, eli tukijalka koukistu ja piti koittaa venyttää jäseniään vielä hiukan pidemmälle. Ja sit taas kävely jatkui. Videossa on vähän sen tyylistä kävelyä, mitä me tehtiin, mutta siinä meidän jutussa varpaat sai silleen hienosti vähän laahata maata. Hyvä selitys taas...


En oikein tiedä, menikö se mun kohdallani hyvin vai huonosti. Mä hiippailin siellä viimeisenä ja ope kyllä näki sen, mutta ei sanonut mitään, mutta ei myöskään korjannut. Eli en varmaan ainkaan tehnyt mitään fundamentaalisti väärin.

Sitten oli sitä näytösharjoitusta. Alku menee jo hyvin, joten tehtiin ohjelmaa pidemmälle. Olin aluksi (ja vieläkin hiukan) järkyttynyt, koska sen käsisarjan jälkeen alkaa yhtäkkiä kauheen nopea, musiikkin hyvin integroitu askelsarja, missä sekoilin aivan ekspotentiaalisesti. Tehtiin sitä hitaasti opettajan johdolla ehkä joku 3 kertaa, kun sen jälkeen saimme vetäytyä yksin tai parin kanssa (tai pieniin ryhmiinkin) harjoittelemaan ja muistelemaan askelia itseksemme. Olisi toki ollut helpompi tehdä se vaan 10 kertaa opettajan johdolla, mutta mun mielestä oli lopulta kauheen kiva, että jouduttiin itse vähän aivotyöskentelemään sen sarjan oppimisen eteen. Itselläni ei suinkaan ollut nilkat ja polvet vielä mitenkään pääasiallisena huomion kohteena, tärkeintä oli että yksinkertaisesti muistaisin, mitä tulee seuraavalla laskulla. Tästä poikkeankin nyt hiukan sivuraiteille, koska olen tehnyt sellaisen huomion, että en tosiaankaan muista enää pitkiä sarjoja yhtä helposti, kuin lapsena! Lapsuudessa ja nuoruudessa olen opetellut kymmeniä kisa- ja näytösohjelmia, eikä mulla ollut koskaan ongelmia ohjelman muistamisessa. Kotona harjoittelin paljon eteisen peilin edessa erilaisia näytöksiäni, enkä oikeesti juuri koskaan jäänyt miettimään, että ööm mitäs sitten tuli. Silloin vaan opetteli ja hioi niitä liikkeitä itsessään. Nyt sitten baletin aloitettuani olen huomannut, että kun kotona koitan harjoitella ihan jotain tankosarjaa, tai pari viikoa sitten tuota kevätnäytöksen käsisarjaa, niin en millään muistanut, mikä liike tuli minkäkin jälkeen! Kyllä mä olen kaikki sarjat loppujen lopuksi oppinut, lukuisien ja taas lukuisien toistojen jälkeen. Tätäkö se vanhuus nyt sitten on?!!
     Niin, takaisin siihen näytöksen haroitteluun. En ole ihan varma, saatiinko me sitä kertaakaan vedettyä ryhmänä hyvin ja yhtäaikaisesti läpi, sillä mulla tuli joka_ikinen kerta yhden hypyn jälkeen sellanen miettimistauko, kun just sillon pitäis laittaa vipinää kinttuun. Eli jäin joka kerta puolivälissä sarjaa kauheesti jälkeen kun kaks sekuntia vaan seison silleen "ööm". Huomenna mulla on taas se itsenäinen tanssisaliaika, jolloin ajattelin painaa ton sarjan paksuun kallooni.

Lopputunnista taas mietittiin pukuasiaa. Helmana meille nyt ilmeisesti tulee sellainen aika vaatimaton, ohutta valkoista puuvillaa oleva hame, jonka helmassa on kangassuikaleista tehtyjä höyheniä. Viime postauksessa manasin sitä, kun tuntuu että aikuistanssijat on helposti vähän turhan vaatimattomia omaan makuuni ja että itse kyllä tykkään hienoista tutuista. Tarkennan nyt, että mielelläni puen meidän esitykseen tuon puuvillahameen: jos esiintyjätkin on pääosin alkeet1-tasoisia, on mun mielestäni ihan koreografiaankin nähden ok, jos asu on myös yksinkertainen. Se tutu-kommentti oli silleen yleinen kannanotto, että tutu sopii myös aikuisille. Jokatapauksessa, sen puuvillahelman kanssa olisi ihan perus valkoinen balettipuku, ja oli vähän puhetta että sen ei tarvi olla kaikille samanlainen. Kolpattiin varastosta tuotuja pukuja, ja ne oli monille hiukan liian pieniä. Löysin itselleni sieltä sellaisen nippa nappa päälle menevän, pitkähihaisen puvun, mutta se on kyllä hiinä ja hiinä että ratkeeko se kun nostan kädet ylös :D Muutama siellä puhelikin, että jos ostaisi vaan itse oman valkoisen puvun, ja kotona asiaa pohtiessani tulin itsekin siihen tulokseen, että määkin voisin ostaa sellasen itselleni. Tarkoituksenani on nyt kummiskin jatkaa tätä balettia, niin voi olla että valkoiselle puvulle on vielä käyttöä muutenkin. Katselin jo vähän DanceDirectistä tällaista n. 15 euron Capezion pukua:

En vielä pistänyt mitään tilaukseen (koska mulla ei ole tällä hetkellä rahaa), koska mietin mahdollista aluspuvun hommaamista. Tuosta valkoisesta näkyy varmaan ainakin hiukan läpi, joten vakaasti suunnittelen jotakin alusvaatetta tuonne alle. Mietinkin, että pitäisikö ostaa vaan a) rinsikat, b) alustoppi vai c) aluspuku. Onko kellään mitään suositeltavaa? :)

Mikä paras?

Loppuun hiukan aiheeseen liittymätöntä fiilistelyä: menin tiistain treeneihin polkupyörällä, koska se on hyvä alkulämmittely ja muutenkin, säästän bensaa jne. Kun lähdin polkemaan kotiinpäin iltayhdeksän jälkeen, oli auringon viime säteet vielä sen verran valoisat, etten tarvinutkaan pyöränlamppuani. Kaikkialla oli siihen aikaan jo aika hiljaista, pyörätiet oli harjatut ja kuivat, ja ilma tuoksui aivan ihastuttavan keväiseltä. Tyytyväisenä myhäilin pyöräillessäni hiljaisessa kaupungissa ja nuuskiessani raikasta ilmaa :) Nyt kuulostin siltä, että en selvästikään käy ulkona siinä määrin missä normaali ihminen käy (mikä on ehkä hiukan tottakin ;_;). Kyllä se kesä sieltä taitaa tulla, jeeeeiii!!
   

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Balettipostaus: Piruetteja ja developpéita

Pääsiäistauon jälkeen meillä alkoi nyt tiistaina tuplatunnit: seitsemästä kahdeksaan tekniikkatunti yhdistettynä alkeet1 ja perus1 ryhmien kanssa, ja sitten kahdeksasta yhdeksään näytösharjoitus halukkaille.

     Tekniikkatunnilla oli melko tiivis tunnelma, kun 15-20 tanssijatarta koitti löytää paikkansa tangoilta. Lisäksi diagonaalipiruetit toteutuivat aikamoisessa sumassa, mutta kyllä siellä mun mielestäni kaikki löysi paikkansa. Tosi hyvä, ettei aina ole noin kovaa ryysistä tunnilla, mutta ehkä tämä loppu kevät menee näin ihan hyvin (vielä 6 kertaa jäljellä). Opettaja oli ainakin minun mielestäni onnistunut tekemään tosi hyvät sarjat siihen nähden, että tunnilla oli kahden eri tason oppilaita. Ainakin mun mielestäni monet liikkeet oli hankalampia, mutta ei kuitenkaan liian hankalia, ja samoin myös sarjat oli monimutkaisempia, mutta ei kuitenkaan mahdottomia. En tietenkään tiedä, miten perus1-ryhmäläiset sen kokivat, mutta uskoisin että siinä oli ainakin vähän haastetta myös niille. Lisäksi siellä oli ihan kivoja vähän vaihtoehtoisia toteutustapoja, esim. jos oli liian helppo niin jotkut sarjat oli luonnollista tehdä relevéssä, eli niitä sarjoja sai vähän modata omaan taitotasoon sopivaksi.
     Näytösharjoitustunnilla olikin sitten hiukan vähemmän porukkaa. Ei tehty ohjelmaa oikeastaan lainkaan pidemmälle, mutta hiottiin sitten senkin edestä sitä käsisarjaa. Tosi hyvä juttu, koska nyt musta alkaa vihdoin tuntua, että se on iskostunut tonne lihasmuistiin enkä enää ole tiistain jälkeen unohdellut sitä. Lisäksi ope toi meille näytille vähän mahdollisen näytösasun :) Mun mielestäni se oli aika vaatimaton, mutta toki ymmärrän ihan täydellisesti että perus tanssiopistolla ei varastossa varmaan ole mitään hirveen grandiooseja asuja, koska niihin tuskin budjetoidaan ihan hirveästi rahaa. Mietittiin siinä ryhmän kesken kyllä erilaisia vaihtoehtoja, ja aika moni siellä oli sitä mieltä, että aikuistanssijoilla tutu on jotenkin hölmö! Olin kyllä itse aivan eri mieltä, tutu on mun mielestäni tosi kaunis esitysasu ja mielelläni laittaisin sen päälleni esitykseen. Ja siis ihan kumpi vaan, sellainen lyhyt ns. sivulle töröttävä, tai sellainen pidempi, laskeutuva tutu. Mitä sitten vaikka olen aikuinen? Taas tämmöstä ihme suomalaista vaatimattomuutta, kun pitäisi olla mahdollisimman hillitty ja neutraali jne... Noni, tulihan tästä tekstista tää rage :DD Ajattelin alunperin, että sivistyneesti kirjoitan että kaikilla on oma mielipide eikä toinen ole toista parempi (mitä mieltä kyllä edelleen olen), mutta halusin nyt kummiskin ilmaista vähän pettymystä siihen, että MIKSI muka aikuinen ei voisi pukeutua tutuun, miksi se olisi muka jotenkin naurettavaa tai lapsellista. Höh.

Kaksi erilaista tutua
Sitten tämän päivän omaan treeniin peilisalilla. Tänään keskityin erityisesti piruetteihin (toki tein perus tankosarjat lämmittelyksi), ja kokeilin kaikkia eri keinoja. Kokeilin tehdä piruetteja sarjassa reippaalla vauhdilla, mutta kuiteskin siis niin että keskityn siihen enkä vaan huitase. Pari ekaa menee ihan ok:sti, mutta sitten vauhtia alkaa tulla hippasen liikaa, jolloin piruettiketjusta tulee huojuva ja lopulta plörähtävä ilmestys. Kokeilin seuraavaksi tehdä niitä hitaasti, mutta ongelmaksi tuli se, etten tosiaan pysy siinä yhden jalan relevéssa tarvittavan pitkää aikaa, jotta hidas piruetti onnistuisi. Hämmästyksekseni kuitenkin huomasin, että mulla meni muutama hidas piruetti tosi hyvin, vasemmalla jalalla pyörien vastapäivään. Eli en kommentoi enää yhtikäs mitään mun oikea- tai vasenjalkaisuudesta, näköjään kummallakin on mahdollista onnistua, mutta suurimmaksi osaksi molemmat ovat suht kehnoja :'D Yritin sitten tietysti hirveästi mielessäni analysoida, että mitä mä tein erilailla, silloin kun onnistuin piruetissa (siis älkää nyt kuvitelko että se oli täydellinen, mutta silleen mun mittapuullani se oli onnistunut piruetti, meni täyden kierroksen enkä huojunut ja tulin hallitusti alas) ja tulin siihen tulokseen, että mahdollisesti ehkä mun varpaani työskenteli jotenkin hanakammin. Ja sitten mietin että no se onnistui varmaan siksi, että onnistuin pitämään sen yhden kontin relevén tarvittavan pitkän ajan, ja siihen tarvitsin varpailtani sitä hanakampaa työskentelyä. Voi olla, että tämä hypoteesi on hatusta heitetty, mutta jostain syystä mun on aina pakko analysoida mielessä kaikki että miksi näin tapahtui ja mistä se voisi johtua. Kaiken tämän pohtimisen jälkeen tulin siihen lopputulemaan, että relevé-harjoituksia on jatkettava täällä kotosalla. Se on avain myös onnistuneeseen piruettiin.
     Tässä kirjoituksessa viikko sitten kerroin, että olen alkanut harjoitella developpétani. Koitin tuolla peilisalilla ottaa hiukan kuvaa, mutta on hankala keskittyä tekemään tuota ja samalla yrittää valokuvata. Lopputuloksena on siis hieman kärsinyt developpé sekä kärsinyt valokuva, mutta tällaista jälkeä tuli:
Tässä siis vasen jalka, peilin kautta otettu kuva. Otin tukea, jotta kuvaaminen onnistuisi paremmin, mutta developpé onnistuu itsessään kyllä ilman tukeakin (kuulostaa selittelyltä...). Mun mielestäni tuo nousee ihan kivasti jo :>
En jaksanut raahta mitään tueksi kelpaavaa, joten oikea jalka (eli muutenkin tämä huonompi tapaus) meni nyt ilman tukea. Näyttäisi vähän siltä, että olen hieman horjahtamaisillani kuvassa, mutta jalka jokatapauksessa nousee aina vaan tuohon pisteeseen, eikä senttiäkään yli. Oikeastaan musta tuntui, että nyt se nousi jopa poikkeuksellisen korkealle, eli yleensä se ei nouse ihan tuohonkaan pisteeseen asti. 
 Sivulle nostettua developpéani en kehdannut edes kuvata, sen verran säälittävä näky onpi se. Ärsyttävää kun monesti kuulee ei-balettiin perehtyneiden kehuvat ballerinojen notkeutta, kun niillä nousee jalka korvaan asti, mutta mun mielestäni se vaikeampi asia on jalan voimakkuus. Developpésa jalka alkaa tuntua tietyn korkeuden jälkeen satakiloiselta, eikä se sen tuntemuksen jälkeen juuri nousekaan, vaikka notkeutta riittäisikin takareisissä.

Ps. Tiistaina kun saavuin tanssiopiston pukkariin, siellä parveili muutama n. 5v satubalettilainen. Hieman huvittuneena huomasin, että yhdellä näistä tytöistä oli lähes samanlainen vaaleanpunainen helma kuin mulla! :D Lisäksi kuulin, kun yksi niistä tytöistä kuiskasi toiselle (katsoen mua päin), että: "Ompa tolla ihana mekko" :D Jostain syystä mulle tuli kauheen hyvä mieli siitä :::D

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Opiskelumotivaatiota etsimässä

Tässä olisi kursseja jäljellä vielä suunnilleen kuukausi ennen kesälomaa. Mun opiskelumotivaationi on kadonnut aivan täysin, ja ajattelin että jos nyt listaan tähän asioita, joita mun pitäisi tehdä, niin ehkä saisin vähän jotain aikaiseksi. Se, että kertoo "to do"-listansa julkisesti lisää aina sellaisen tietyn paineen, mikä on ihan suotavaa :D

Eli kandista multa puuttuu pari ihan pikku juttua. Mun pitäisi kirjoittaa abstrakti, mutta olisi kiva saada ohjaajalta joku vinkki siihen, tai löytää edes jostakin vähän opasta abstraktin kirjoittamiseen. Lisäksi mun pitäisi viimeistellä mun lähdeluettelo. Sieltä puuttuu yksi lähde, ja sitten mulla on kaksi sellasta vähän erikoisempaa lähdettä, joiden ulkoasusta en ole ollenkaan varma. Toinen on Hippokrateen Aforismeja-teoksesta, eli mulla ei ole siihen mitään julkaisijaa tai mitään, vuosilukukin on hyvin hatara :D Ja se on vähän silleen raamattumainen, eli yksi aforismi on silleen numeroitu ja sit siinä oli mun mielestäni vielä eri "kirjoja", siis vähän silleen kai ku Raamatussakin. Ja toinen lähde on vaan joku Ylen nettiuutisartikkeli, jonka ohjaajani hyväksyi lähteeksi, mutta mulla ei ole siihen oikeen muuta ku vuosiluku ja otsikko. Ja julkaisija Yle, tietenkin. Nämä on kuiteskin aika iisejä juttuja, jotka varmasti saisin aikaan yhdessä iltapäivässä, josa vaan jaksaisin vähän piiskata itseäni. Mut sitten mulla on myös yksi kysymys, jonka lähetin ohjaajalleni tuossa 2-3 viikkoa sitten, mutta en saanut siihen vastausta. Hän siis pyysi mua lisäämään yhden tuloksen mun erääseen kuvatekstiin, mutta en oikein ymmärtänyt, että mistä sen tuloksen saisin. Siis SPSS:stä saadut numeeriset tulokset.
     Mutta niin, nuo kolme asiaa: abstrakti, lähdeluettelo loppuun ja vastaus tohon mun kysymykseen, sitten olen done. Ja tietty otsikko, aargh.

Sitten olis tää tilppi eli tilastotieteen jatkokurssi, "Jatkosota", jonka toinen välitentti (eli viimeinen tentti) on ensi viikon torstaina. Tässä oli siis ensimmäinen välitentti joskus maaliskuun alussa, ja nyt sitten tentitään tää toinen puolikas. Ykkösen raja on 24 pistettä, eli jos saa molemmista välitenteistä 12p, on suoriutunut kurssista ykkösen arvosanalla, mikä riittää mulle mainiosti. Onnekseni sain ekasta välitentistä huikeat 14,25p, eli nyt riittää kun saan vaan 10p tästä (tai jos tarkkoja ollaan niin 9,75p), jeei :D Musta tuntui että se ekakin tentti meni penkin alle, joten mua rauhoittaa ajatus, että tämä tentti saa mennä vielä enemmän penkin alle, ja mulla on silti hyvä mahis päästä läpi. Edellisessä puoliskossa tentittiin regressioanalyysi, varianssianalyysi ja monimuuttujamenetelmät 1, ja tässä toisessa puoliskossa teemana ovat loglineaariset mallit, aikasarja-analyysi ja monimuuttujamenetelmät 2. Tentissä on 6 kysymystä, eli 2 kysymystä per aihe, joista kolmeen pitää vastata. Voi siis taktikoida niin, että jättää kokonaan johonkin aihealueeseen vastaamatta, ja mä vähän mietin että kysymyksistä riippuen jätän varmaan ton loglineaariset mallit tyhjäksi. Aikasarja-analyysi oli oikeesti ihan kiinnostava ja olinkin aika skarppina, mutta valitettavasti mulle iski se noro silloin, eli en päässyt kaikille sen aihealueen luennoille :( Toi monimuuttuja menetelmät 2 oli myös aika kinkkinen, mutta sillä opettajalla on kiva tyyli silleen epäsuorasti sanoa, mikä asia "kannattaa opetella tosi hyvin" = se tulee tenttiin, joten opettelen siitä sitten pääkomponenttianalyysin sekä kanonisen ööm mikäs analyysi se mahtoi olla, mitkä se mainitsi näiksi "tosi tärkeiksi" jutuiksi. Eli nyt mun pitäis vaan jaksaa lukea tähän tenttiin.

Tässä pääkomponenttianalyysin kolme tärkeintä asiaa, jotka mun pitäisi opetella tositosi hyvin.
Sitten viimeinen tämän kevään juttu, eli tuo etiikan kurssi Ethics of global responsibility. Siitä on ollut jo 3 luentoa, mutta olen ollut vasta yhdellä paikalla :< Ekalla luennolla mulla oli se noro, sitten toiselle luennolle pääsin paikalle, ja sitten mulla oli yks päällekäisyys ton tilpin kanssa. En millään viitsis käydä siellä luennoilla, koska sitä pitää sellainen vanhempi suomalainen nainen englanniksi, ja se sen enkun suullinen taito ei ole mikään erityisen hyvä :/ Mulle tuli tossa viime viikolla mieleen, että niin tosiaan, tästä kurssista ON tentti tulossa toukokuussa, joten siinä on varmaan myös jonkinlainen TENTTIKIRJA ilmoitettu! En tajua miten olin voinut unohtaa, että tarvis varmaan käydä lainaamassa tenttikirja! :'D Olen nyt tämän vuoden käynyt aineopintoja ja myös pari syventävää kurssia, missä ei ole enää tota perus luennot+tenttikirja -mallia niin tiivisti kuin perusopinnoissa, niin siks kai unohdin ihan täysin. Kävin perjantaina lainaamassa sen tenttikirjan, ja voi helkutti kun se on paksu -.- 700 sivua jotakin esseitä etiikasta.... Ihan mielenkiintosta varmaan (tai sitten tosi puisevaa...), mut tuo sivumäärä on aivan kauhee. Toivoin että olisin jo omat tiiliskiveni lukenut, mutta ehei, vielä niitä saa käydä läpi... Mun täytyy kyllä tunnustaa, että tähän mennessä tekemäni 10op etiikat on ollut helpoimpia opintopisteitä ikinä, joten uskon että riittää kai kun selaa sitä kirjaa ja koittaa hiukan poimia jotain teemoja sieltä, eikä kukaan oleta että sitä kirjaa tarvii päntätä niin paljon kuin esim. psykassa. Tuolla filosofian puolella meinaa tuntuu, että niillä on hiukan rennompi meininki. Mutta joka tapauksessa, mun pitäis nyt reippaasti jaksaa lueskella sitä kirjaa.

Ihana tenttikirjani, jonka rukoilen olevan mielenkiintoinen....

 Ja siinä ne sitten olikin! Eli kandin rippeet, tilpin ja etiikan tentit. Joku voi ehkä nyt miettiä, että mites se ranska, ja häpeäkseni tunnustan että mä lopetin sen kesken :((( Siitä oli siis neljä alkeiskurssia, joista kolme kävin ja sitä neljättä aloitin. Mulle tuli kuiteskin sen verran poissaoloja jo heti alkuun, että mulla hiukan lähti se into siitä, ja lisäksi se että kaksi luentoa kolmesta (ti ja pe) on aamukasilta, vei hiukan (oikeastaan aika paljonkin) sitä motivaatiota. Mutta selitin tän itselleni nyt niin, että on tosi hyvä jättää yks kurssi sinne maisterinvaiheeseenkin! Koska sit joudun taas hiukan kertaamaan noita viime syksyllä opittuja juttuja kun alotan tämän neloskurssin uudelleen, toisin kuin nyt mun ei tarvi kerrata kun ne on vielä tuoreessa muistissa. Kielenopiskelussa pitää edetä spiraalin mallissa jne... Okei, ehkä vähän huono perustelu jättää kurssi kesken, mutta anyways! :D

Huomenna meillä koittaa laitoksen kevätpäivä, eli siellä esitellään ensi vuoden graduryhmät. Tutustuin niihin netissä jo etukäteen, ja päätin että jatkan varmaankin tässä samassa projektissa kuin missä tein tämän kandini. Tykkään mun ohjaajani ohjauksesta, tai siis että aina kun tavataan niin olen aina lähtenyt tosi tyytyväisin mielin hommiin ja se antaa aina paljon eväitä ja inspiraatiota. Harmi vaan että näitä tapaamisia tai edes sähköpostitteluja tulee niin harvoin.... Juttelin tuossa viime viikolla kyllä entisten opiskelukavereideni kanssa (sieltä suomen kielestä), ja ne sanoi että ihan sama juttu heillä, ohjaajaan on hankala saada yhteyttä. Eli kai se vaan on tuommonen aika yleinen ongelma yliopistossa, eikä vaan mun ohjaajani ominaisuus? Netissä tutustuin kyllä pariin muuhunkin graduryhmään, jotka kiinnostaisi kyllä, mutta ne ei ollut mitenkään merkitsevästi kiinnostavampia kuin tuo omani, ja lisäksi joutuisin varmaankin tekemään sen silloin parityönä, mikä olisi mulle hävityksen kauhistus. Nyt kun olen tehnyt kandin yksin tässä projektissa, on mun mielestä luonnollista myös jatkaa sitä yksin. Jos vaihdan ryhmää, niin mä luulen että joudun pariutumaan, koska meidän laitoksella suositellaan ensisijaisesti gradua parityönä. Joten siinä on yksi ihan hyvä syy jatkaa tässä, ja myös se että tää aihe on kiinnostava, se on mulle tuttu koska olen ollut aineistonkeruussa mukana, ohjaaja on kiva ja se on neurolla, eli kaikki kriteerit täyttyy :) Lisäksi tiedän että varmaan 100% varmuudella (tai ainakin 95%) saan paikan tästä projektista, toisin kuin niihin muihin mahdollisiin joudun hakemaan, mikä tietysti tarkoittaa sitä että en välttämättä edes pääsisi siihen, jonka valitsisin ykköseksi. Meidän pitää siis valita neljä graduryhmää, laittaa ne suosikkijärjestykseen ja hakea niihin. Eli laitan varmaan tämän nykyisen projektini ykköseksi ja aika varmasti pääsen siihen. Huomenna siellä kevätpäivillä varmaan menen ihan reippaasti sanomaan sille mun ohjaajalleni, että jatkan tässä, niin katsotaan että joudunko edes hakemaan noihin varavaihtoehtoihin.

Semmonen kuukausi mulla olisi siis edessä. Ei mitenkään ihan hirveesti hommaa mut kuiteskin silleen että hiukan vielä pitäisi jaksaa. Sitten kun saan kandini palautettua, pitää vielä tehdä se maturiteetti, mutta se ei ole ilmeisesti muuta kuin "tentti" siitä omasta kandityöstä. Sillä kai varmistetaan että se olin varmasti minä kun on sen työn tehnyt, eikä kukaan muu mun puolestani.
     Sitten syksyllä alkaakin maisterivaihe, eli graduntekoa ja psykasta syventävät opinnoit, joita on hämmästyttävän vähän. Sekalaiset 30op mulla on jo valmiina kasassa. Lisäksi hain tuota kognitiivisen neurotieteen sivuaineoikeutta, vaikka ilmeisesti maisterinvaiheessa ei ole enää pakko tehdä mitään kokonaisuutta sivuaineena. Haluan kuiteskin tehä tuon kokonaisuuden, koska sen tarkoitus on valmistaa siihen, ettää voi tulevaisuudessa työskennellä neurotutkimuksen alalla. Ajattelin ajoittaa nää maisteriopinnot kokonaisuudessaan 1,5 vuoteen, ja sitten lopuksi tulee 5kk psykologiharjoittelu, ja sitten onkin valmista! Eli jos mitään odottamatonta ei tapahdu, valmistun kahden vuoden päästä, hui!! Ehkä olen nyt hiukan motivoituneempi kuin kirjoittamisen alkuvaiheessa ;)

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Balettipostaus: Vihdoinkin oma peilisali!!

Tällä viikolla olen treenaillut ehkä hivenen vähemmän balettia kotosalla kuin ennen, sillä vihdoin tänään aamulla kello kymmenen koitti mun oma vuoroni yhdessä yliopiston liikuntasalissa! Ensin kerron vähän muusta tämän viikon kotitreenistä :)

Perus jumppia olen siis tehnyt, mutta se mikä on mainitsemisen arvoista, on se että pääsin tuossa kiroamassani Lower Body-jumpassa (tästä siis taas kyse) keskiviikkona pidemmälle kuin koskaan ennen ilma omia taukoja! Toki sitten loppua kohti olin taas ihan lääh puuh, mutta alku meni jo tosi tosi hyvin. No, tämä riemu ei kestänyt kauaa, sillä nyt mulla on ollut torstai ja tämä päivä pakarat aivan SAIRAAN kipeet!! :'D Siis aivan hirvittävän kipeet. Olen kokeillut pikku lämmittelyä, venyttelyä ja hierontaa, mutta oikeen mikään ei ole auttanut... No, kai tää lihaskipu lähtee ajallaan.
     Lisäksi olen tämän blogikirjoituksen jälkeen intoutunut harjoittelemaan mun developpétani ja jättänyt relevét nyt hetkeksi rauhaan. Vasen jalka nousee kauniisti ihan just ja just 90-asteeseen, mutta oikea kontti jää selkeästi sen alle. Sivulle ojennettuna jalka tuntuu ihan mielettömän raskaalta, enkä saa kyllä hirveästi yli 40-asteen sitä nousemaan :< Oikeastaan sen takia olenkin nyt raivokkaasti tehnyt tuota Lower body-jumppaa, koska siinä treenataan justiinsakin niitä lihaksia, mitä tuo sivulle nostaminen vaatii. Uskon, että niiden aktiivinen treenaaminen on välttämätöntä, koska muuten ns. luonnollisessa elämässä ei ihan hirveesti tule liikuteltua jalkoja tuollain sivusuunnassa. Kuten tuossa linkkaamassani toisessa blogikirjoituksessa on esitelty, developpé ei tietenkään toteudu vaan reisilihaksilla, vaan tarvitaan myös corea ja vastapuolen lihaksia.
Ps. On muuten helkutin ärsyttävää, kun puuskuttaa keittiön lattialla joogamatolla tehden tota lihaskuntoa, ja sitten kissa tulee pöydänkulmalle katsomaan arvostelevasti. Ja herkeämättä. Tetysti heti kun otin kameran esiin, ronttimus ei tietysti kertaakaan suostunut katsomaan kameraan.

"I'm not here, I'm not here..."
 Mulla on ollut nyt viimeaikoina tosi vähän itseottamia kuvia blogissa, joten koitin nyt ottaa kuvaa kaikista hiukankin järkevästä kuvauskohteesta... Tässä nyt parhaimmat kuvat lähes päivittäisistä jumppahetkistä:


Sitten siihen päivän kuumimpaan aiheeseen, eli omaan treeniin peilisalissa! Treenissä tuli aika paljon mutkia matkaan, mutta osaan nyt varautua ensi perjantaita varten huomattavasti paremmin. Olin siis etukäteen rakentanut perus balettitunninmukaisen ohjelman, eli ensin alkuverryttelyä, sitten plié-sarja, tendut (joihin sisälty myös jetét ja vähän developpéja), fondut, ja sitten keskilattialla kolmea sorttia eri piruetteja ja vimpaksi koitin hiukan hyppiä :D En osaa olla hirveen luova, joten aika paljon matkin ihan vaan tunnilla tehtyjä liikkeitä ja otin aika pitkälti myös musiikit omista tunneista.
     Saavuin paikalle ja harmikseni huomasin, ettei siellä ollut minkäänlaista tankoa. Salin reunoilla oli jos jonkinlaista sälää ja uskoisin, että niistä yksistä puupökkelöistä olisi voinut koota ihan kunnollisen barren, mutta en uskaltanut alkaa yksin liikutella isoja pökkelöitä. Se yliopistoliikunnan aikuisbaletti, johon ilmoittauduin mutta minkä ryhmää ei järjestettykään, niin ne tunnit olisi ollut siellä salissa, jota nyt käytin. Tämän takia uskon että ne pökkelöt olisi ollut kasattavia barreja, mutta tällä kertaa pidin tukea vaan jostain ihme pukista, vai mikäköhän hökötys se oli. Olisin voinut hyödyntää myös puolapuita, mutta sitten olisin taas joutunut liikuttelemaan suuria peilejä, mikä ei tuntunut ainakaan vielä hyvältä idealta. Hämmästyksekseni huomasin, että musavehkeitä siellä ei ollut lainkaan!! Luulen, että ne on jossain komerossa lukkojen takana silloin, kun siellä ei ole mitään oikeeta ohjelmaa. No, onneksi olin varautunut tähän ja toin oman läppärini, johon olin tehnyt Spotifyhin valmiin biisilistan. Läppärin kaiuttimetkaan ei kuulostanut siellä isossa salissa niin karmealta kuin mitä olin pelännyt.

Ihanat ikkunat! Tanssiopiston saleissa ei ole lainkaan ikkunoita, joten noi tuntui jotenkin tosi hienoilta.
Pyörillä liikuteltavat peilit.
     Tankosarjat meni ihan ok:sti, tuntui vaan vähän oudolta kun ei kukaan ollut sanomassa, mitä pitää tehdä. Lisäksi aina kun painoin play, sain juosta paikoilleni! Pidin läppäriä tuossa pianon päällä ja treenailin tuon oikeanpuolimmaisen peilin edessä. Jostain syystä tuntui, että tein ne sarjat kauheen nopeesti. Toisaalta, tankosarjat ei varsinaisesti ole se juttu, jota varten varasin tuon salin, sillä niitä voi harjoitella kotonakin. Salia tarvitsen piruettien (ja hyppyjen + kevätnäytöksen) harjoitteluun, ja niitä tulikin tehtyä aika reilut määrät. Mulle tuli oikeastaan aika huono olokin sen jälkeen... Söin aamulla vaan banaanin, koska en voi kestää täydellä vatsalla treenaamista, ja lisäksi se pyöriminen + suhteellisen lämmin tanssisali sai mulle vähän sellaisen heikon olon. Piruetteja tehdessä huomasin, että tuo salin lattia oli harmilloisen liukas, liukkaampi kuin mitä meillä on tanssiopistolla. No, se täytynee vaan kestää. Sitäpaitsi mistäs tiedän, minkälainen lattia siellä kevätnäytöksen paikassa on! Joka tapauksessa, oli kyllä tosi hyvä harjoitella piruetteja, koska olin selvästikin harjoituksen tarpeessa. Mun ongelmani on aika perinteinen, eli tuntuu että nojaan hiukan liikaa taaksepäin, jolloin tuloksena on sellainen taaksepäin horjahtaminen. Lisäksi musta tuntuu, että mulla on ehkä hiukan liikaa vauhtia noissa diagonaalissa tehtävissä pirueteissa, koska piruettiketjun pysäyttäminen siististi tuntuu lähes mahdottomalta. Tuntuu että ne piruetit aina päättyy sellaiseen kamalaan plöräykseen, eikä siistiin, hallittuun loppuasentoon.
     Viimeisenä harjoittelin kevätnäytösohjelmaa, sekä sitä bourréeta. Bourréeseeni en ole vieläkään tyytyväinen, mutta siihen olen ajatellut kysyä ihan seikkaperäistä opastusta opettajaltani. En harjoitellut sitä ohjelmanumeroa vielä kamalan montaa kertaa, koska meillä on tehtynä vasta intron käsisarja sekä se bourré, sekä toinen käsisarja. Lisäksi häpeäkseni mun täytyy myöntää, että en muistanut ihan tarkalleen, miten se toinen käsisarja meni!! Muistin kyllä osan, mutta mulle jäi vähän sellainen fiilis että hyppään yhdessäkohtaa niin, että jotain jää tekemättä. Muistaisi vain mitä :'D
     Koska mulle tosiaan tuli niistä pirueteista hiukan huono olo, aloitin venyttelyt jo hyvissä ajoin ennen mun aikani loppumista, ja tuli siinä samassa otettua vähän kuvia :) Käytin nyt ekaa kertaa treenatessa tota Capezion pinkkiä helmallista leotardia, ja se oli i-ha-na!! Tosi nätti + tuntu hyvältä päällä. Nyt kun olin yksin, kehtasin olla koko treenin ajan ilman mitään paitaa tuossa päällä. Siellä salissa oli meinaan yllättävän lämmin ja tunkkainen ilma, aamuaurinko oli paistanut sinne sisään varmaan jo hyvän aikaa ja lämmittänyt sen aikamoiseksi pätsiksi. Oli tosi hankala tehdä noita venytyksiä/spagaateja ja ottaa kuvaa, joten noi asennot meni ehkä vähän huonoksi. Lisäksi toi sammakko-venytys näyttää mun silmääni aina jotenkin hävyttömältä! :'D

Viimeisenä hieno révérence.

Yritin myös videokuvata oman treenini, mutta se ei valitettavasti tällä saumaa onnistunut. Lainasin mieheni kameraa, mutta se on vähän surkea, koska siitä loppui akku ekan 20min jälkeen, ja jostain kumman syystä se koko video häviää, jos siitä laitteesta loppuu akku kuvauksen aikana. Eli se meni sitten hukkaan, mutta no worries, koitan sitä vielä uudestaan näiden viikkojen aikana. Otan sitten vaan jonkun lyhyen videopätkän esim. vaan pirueteista. Videon tarkoituksena on olla vähänniinkuin oma opettajani, sillä siitä näkee varmasti karmaisevankin hyvin, missä olisi parantamisen varaa.

Kuulen mielelläni myös teidän itsenäisistä balettitreeneistä! :)  

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen

Mun pääsiäiseni on mennyt oikeastaan kaikissa muissa aktiviteeteissa kuin baletissa.

Lauantaina mun vanhemmat ja sisko tuli kylään ja käytiin niiden kanssa syömässä ravintolassa. Aikaisemmin päivällä myös pyörittiin äitin ja siskon kanssa keskustan kaupoilla. Illalla vanhemmat meni hotelliin yöksi ja mun siskoni tuli mun ja mieheni luo yöpymään. Kateltiin alkuvuoden Havaijin-reissun valokuvat läpi (ei olla mun siskon kanssa nähty muistaakseeni joulun jälkeen?) ja ai että alkoi tehdä mieli lähteä taas jonnekin paratiisisaarelle! <3 Seuraavana aamuna porukat ja sisko lähtikin jo joskus puolen päivän aikaan, joten jatkoin tunnollisesti enkun moduulin tekoa. Porukat (tuntuu kauheen teiniltä käyttää vanhemmista nimitystä "porukat", en tiiä miksi! :D) toi meille kassillisen juustoja, suklaamunia, keksejä ja muita herkkuja, joita olen tässä la-su aikana ihan kiitettävästi jo tuhonnut -.-
     Eilen illalla olin kauhean tylsistynyt parin tunnin opiskelun jälkeen, ja sanoin miehelleni että ainaisen median tuijottamisen sijaan mun tekisi hirveesti mieli tuottaa jotain pitkästäaikaan ITSE, joten se rohkaisi mua kirjoittamaan tarinan. Kirjoittaminen on ollut mun elämäni ensimmäinen harrastus: olen kirjoittanut hienoja kirjoja siitä asti, kun kynä pysyi kädessä. Taitoin A4:sen, kirjoitin pari riviä tekstiä ja piirsin ison, hienon kuvan. Näitä aukeamia sitten reijitin, sidoin langalla yhteen ja tsadaa! Siinä olikin hieno kirja :D Kirjoitustaidon karttuessa kuvat muuttui pienemmiksi ja näihin "kirjoihin" tuli enemmän tekstiä. Ala-asteella ja yläasteella sain kaikista kirjoittamistani tarinoista ysejä ja kymppejä. Lukiossa mulle tuli jonkinlainen kirjoittajan blokki, mikä on enemmän tai vähemmän kestänyt näihin päiviin asti. Lukioaikana en kirjoittanut oikeastaan lainkan, mutta nyt aikuisiällä (viimeisen n. 4-5v aikana) olen rohjennut kirjoittaa muutaman pikkutarinan. Nämä tarinat on vaan muutaman sivun pituisia mininovelleja, mutta olen ajatellut että se on kai ihan riittävää. Yläasteikäisenä aloin monesti suunnitella hyvinkin grandiooseja kertomuksia, joita työstin kauan. Jotkut tuli valmiiksi, suurinosa jäi keskeneräisiksi. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että ehkä nämä minitarinat on kuitenkin enemmän omaa tyyliäni kuin pitkät, koukeroiset kertomukset. No, jokatapauksessa, kirjoitin eilen parin sivun tarinan avaruusolennosta! :'D Mieheni antoi mulle aiheen ja mä kirjoitin. Pohdin, että pitäisikö mun julkaista se täällä blogissa mutta en oikeen tiiä... Jos halukkaita lukijoita on, niin voisin tehdä sille tähän blogiin vaikka oman erillisen sivun, johon liitän sen. Se EI ole sitten mikään erityisen loistava, eli älkää odottako mitään suurta :DD
     Nyt vajaa tunti sitten sain sen hemmetin enkun e-moduulin tehtyä, jota olen väsännyt koko tämän illan. Se oli sikäli kiva, että se tehtiin tollaisessa verkko-oppimisympäristössä, eikä tarvinut raahautua minnekään luennoille. Pari tehtävää oli vaan tosi työläitä ja mulla melkeen meni hermo, mutta it's done now!! Nyt mulla on kaikki kandidaatintutkintoon tulevat kielet ja viestinnät tehtynä (oletuksena että saan hyväksytyt näistä enkuista), huh. Torstaina muuten julkaistiin graduryhmät, eli nyt mun pitäisi alkaa tosissaan miettimään tota gradu-asiaakin jo, nyyh :/
     Nyt loppuillasta meinasin palata vähän baletin pariin ja tehdä muutamat jumpat ja venytykset. Ja toki syödä lisää noita vanhempien tuomia herkkuja, pitäähän ne nyt syödä äkkiä pois ettei sitten tuu koko viikon ajan jatkuvasti naposteltua?! :D

Minkälainen pääsiäinen teillä oli? :)

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Balettipostaus: Treeniä, treeniä aina vaan...

Olen koko viikon treenannut balettia ihan älyttömästi. Tai no, jonkun muun mittapuulla varmaan ihan normimäärä, mut itselleni kyllä pari tuntia päivässä on aika paljon. Koko viime viikon treenailin ahkerasti nilkkoja therabandilla ja tekemällä relevéitä kahdella jalalla tai yhdellä, tuella tai ilman. Sunnuntaina ja maanantaina inspiroiduin harjoittelemaan Kathryn Morganin tapaan tehden plién 4. asennosta ja pongahtaen päkiälle, pyrkimyksenä pysyä HALLITUSTI päkiällä pari sekuntia ja sitten hallitusti alas. Olen tehnyt näitä nyt varmaan 250kpl, ja n. viisi on ollut oikeesti salonkikelpoisia. Koska me ei tunnilla olla hirveesti käytetty tota neljättä asentoa, olen kokeillut sitä myös ekasta ja kolmannesta asennosta. Neljäs tuntuu mun mielestä kummiskin helpoimmalta, jostakin ihmeen syystä. Löysin Kathryniltä myös muutaman ihan kivan barrella tehtävän treenin, jota kokeilin täällä kotosalla muutaman kerran. Tykkään kuitenkin ehkä enemmän tehdä niitä sarjoja, joita me ollaan tunnillakin tehty, koska ne tuntuu monesti ehkä silleen "turvallisemmilta" :D
Eli tuommosta olen Kathrynin mukaan (tai ilman) tehnyt, alken 01:50

Näiden relevé-harjoitusten lisäksi olen tehnyt perus MHB-jumppia. Olen nyt myös ottanut tämmöisen Lower body-jumpan osaksi viikottaista ohjelmaani, vaikka kadunkin sitä joka ikinen kerta kun teen tota jumppaa :D Siis tuo on vaan aivan järkyttävä, enkä ole vielä kertaakaan saanut lähellekään tehtyä tota jumppaa, ilman että pidän omia taukoja. Olen myös vuorotellen kokeillut tehdä tuota kontillani ja seisten. Ja vaikka pidän jatkuvasti omia taukojani, mun jalkani ei todellakaan nouse noin korkeelle... Huoh.

Relevé-harjoitusten, jumppien ja venyttelyjen lisäksi oli eilen sitten ihan perus balettitunti. Mulle jäi sellainen fiilis että koko tunti meni kokonaisuudessaan tosi hyvin :) Fondu-sarjakin meni mun mielestä ehkä pikkuisen paremmin kuin viimeksi. Pääsin paremmin sinne päkiälle ja tukijalkakaan ei mennyt (omasta mielestäni ainakaan pahasti) koukkuun, mutta roikuin kyllä edelleen siinä tangossa aika antaumuksella :/ Tämä fondu-sarjan relevé on mun mielestäni erityisen hankala, koska sinne ylös vähänniinku rullataan, tai siis noustaan silleen aika hitaasti, eikä silleen *hop!-tyylillä plién kautta pongahtaen, niinkuin esimerkiksi piruettiin valmistautuessa. Tämmönen hidas nousu sinne päkiälle on mun mielestäni paljon raskaampi. Muuten kyllä itse fondut meni jo paremmin, koska nyt äkkäsin sen käden liikeradan suhteessa jalan liikerataan paremmin.
     Tankosarjan ja port de bra-sarjan jälkeen tehtiin hiukan soutenu-piruetteja, mikä oli tosi hyvä juttu koska mulle jäi silloin viime lauantain treenistä koko soutenu vähän silleen ''ööh''-kokemukseksi. Kerrankin piruetti, josta oikeesti jopa tykkäsin enkä kokenut kauheeta alemmuudentunnetta :D Kumma juttu muuten miten piruettien (ja oikeastaan kaiken muunkin) kohdalla toinen jalka on aina toista parempi. Itse olen huomattavasti parempi niinpäin, että oikea jalka hypähtää (oikealle) ja vasen tulee eteen ristiin. Toisaalta jalkaisuuteni ei ole mitenkään johdonmukainen, koska tosi monissa asioissa mun vasen jalkani on paljon parempi kuin oikea, esimerkiksi saan vasemman nostettua eteen melkeen 90-asteen kulmaan hallitusti ja pitää siinä, toisin kuin oikee ei nouse niin korkeelle lainkaan. Meinasinkin jossain vaiheessa tehdä postauksen siitä, miten vasenjalkainen olenkaan (mutta oikeakätinen silti), mutta sitten aloin huomata että oikeella jalalla on sittenkin ne pari omaa juttuansa, missä on vasempaa parempi. Kumpi jalkaisia te olette, ja oletteko huomannut että se liittyisi mitenkään kätisyyteen? 
     Sitten oli taas näytösharjoitusta lopputunti, ja tehtiin hiukan pidemmälle ohjelmaamme :) Sinne on tulossa arabesque, mikä silleen hiukkasen jännittää mua. Nyt mun täytyy unohtaa kaikki luistelusta oppimani, ja ymmärtää pitää se selkä pystyssä, vaikka se tarkottaisikin sitä että jalka ei nouse niin korkeelle : / Tolla Kathrynillä oli muistaakseeni arabesquehen liittyvä vinkkivideo, pitänee katsoa se. Lisäksi toivon että me tulevaisuudessa harjoitellaan vielä erikseen enemmän sitä bourréeta, koska nyyhh musta tuntuu että mun bourréni on aivan hirvittävä! Tässä postauksessa kertomani ongelman ( =peppu) lisäksi musta meinaa tuntuu, että se mun ulosantini ei ole lainkaan niin hieno ja näyttävä, mikä sen pitäis olla. En oikeen osaa edes eritellä, mikä se varsinainen ongelma siinä on, se ei vaan näytä hyvältä. Toivottavasti opettajallani olisi siihen jotakin hyvä vinkkejä, tällä hetkellä meinaa hiukan ahdistaa se, että pitäsi tehdä bourréeta näyttämöllä yleisön edessä. Glup.
     Eilinen treeni taisi olla aika intensiivinen, tai ainakin tein sen ihan täysillä, sillä tänään mua on sattunut joka paikkaan ihan hirveesti! Erityisesti kyljet, nilkat ja pohkeet, syvät ja vinot vatsalihakset sekä pakara ja reiden ulkosyrjä/takaa on tosi kipeet. Nää on nyt sitten varmaan niitä "balettilihaksia", mistä meidän ope aina puhuu, koska nää lihaskivut tuntuu paikantuvan hiukan erilaisesti, kuin normi treeninjälkeinen lihaskipu. Olen kuitenkin aika paljon elämäni aikana treenaillut juoksua, kuntosalia, jumppia jne, niin niihin verrattuna nää lihakset on silleen pikkusen eri kohdista kipeät. Taas tuntuu että tää mun selitys ontuu tosi pahasti :D En muuten ole ennen huomannut muissa treeneissä, että kyljet tulis näin paikallisesti kipeeksi, kuin baletissa.
     Eilisen balettitunnin jälkeen mulla oli kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis. Meillä alkaa toi porukka olemaan mun mielestäni hiukan tiiviimpi ja silleen yhteisöllisempi, mikä on tosi hyvä juttu. Lisäksi yksi ryhmäläisemme sanoi eilen aivan todella kauniisti, että Ootteko miettinyt, miten hyviä te oikeesti ootte ja miten paljon ootte oppinut tän vuoden aikana? Ja tottahan se on, me ollaan kaikki kehitytty hirveesti. Lisäksi mulle aiheutti hyvää mieltä se, että mulla oli ekaa kertaa nyt toi mun vaaleanpunainen helmani, ja ihmiset kehui sitä :) Haluisin vaan kuluttaa koko kevääni baletin parissa ja unohtaa koulun ja työt! Valitettavasti tässä on justiinsa käymässä toisin päin, nimittäin nyt on baletista 2vk tauko koska pääsiäinen, ja mun pitäis nyt keskittyä nimenomaa opintoihin ja saada kaikki valmiiksi :/ Onneksi kotona voi ainakin vähän yrittää tanssahdella (miten paljon huonekalut antaa periksi) ja voin nauttia ihanasta balettimusiikista.
Tässä ihana fondu-sarjan musiikki Chopin Nocturne op. 9 no. 1