sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Filosofia: Tieteen etiikka



Lupasin aiemmin kirjoitta tästä postauksen, joten täältä pesee : )) Kerrottakoon nyt alkuun vähän taustoja. Lukiossa filosofia oli ihan jees oppiaine mielestäni, mutta jotenkin mulla ei riittänyt siihen sitte kuitenkaan tarpeeksi kiinnostusta, koska en hirveesti välittänyt siitä opettajasta. Tai opettajakin oli ihan kiva, mut en oikeen kokenut että se sen opetustapa oli mulle paras mahdollinen. Yliopistoon tultaessa mulla oli siis aika neutraalit fiilikset tätä pakollista filosofian kurssia kohtaan. Me saatiin valita kahdesta kurssista, joko Tieteellisen toiminnan perusteet tai sitte tää Tieteen etiikka. Kävin alkuvuodesta e-tenttimässä tuon Tieteellisen toiminnan perusteet, mutta se ei menny läpi : / en kyllä ihmettele, koska en oikeen ehtinyt lukea siihen kunnolla ja se kirja ei ollut mun makuuni. Siinä siis vaan käsiteltiin aihetta Mitä on tieteellinen tieto ja käytiin eri filosofien teorioita läpi siitä, mitä on tiede tai millaista sen kuuluisi olla. Kun siitä kerta tuli hylky, nii ajattelin että vaihdanpa sitte koko näkemyksen toiseen, eli tähän tieteen etiikkaan. Tämä osottautukin huomattavasti mielenkiintoisemmaksi! Tässä oli tosin kaks kirjaa, mutta ne täydensi toisiaan aika hyvin, ja se toinen oli ihan sellainen miniläpyskä vaan, alle 200 sivua. Tentti on siis huomenna, joten tänään olen kertaillut noita kirjoja. Nyt ajattelinkin tehdä pikkukirjoituksen itseäni eniten kiinnostaneista aiheista :)

Kirjallisuus:  Resnik, David B. The Ethics of Science. An Introduction. Lontoo & New York: Routledge. (= “miniläpyskä”)

Kappaleessa seitsemän käsitellään laboratoriotyöskentelyyn liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Tässä tapauksessa laboratorio-sana viittaa siis hyvin laajaan käsitykseen laboratoriosta, oikeastaan tarkoitetaan enemmänkin koko tutkimusympäristöä. Mitä eettisiä kysymyksiä nousee esiin, kun tehdään tutkimusta koehenkilöillä tai koe-eläimillä? Olen erityisesti jälkimmäistä asiaa pyöritellyt kovasti mielessäni, sillä omalla laitoksellanikin tehdään eläinkokeita. Kirjassa mainittiin hyvin: ’’According to Singer (1975) if we should not perform an experiment on a human, then we should not perform the same experiment on an animal.” Ja tämän lauseen lukiessani koin vihdoinkin sellaisen rauhan, kun sisälläni ollut pitkäaikainen ristiriita tuli ratkotuksi. Tätä ajatusta olen yrittänyt muodostaa pitkän aikaan lauseeksi siinä itse onnistumatta, mutta tämä Singer, kuka liekään, onnistui tässä kertakaikkisen hyvin. Itse en ole oikeastaan ikinä allekirjoittanut väitettä, että ihminen on jotenkin herrarotu ja että eläimet ovat alempiarvoisia, ja että niitä voitaisiin ”uhrata tieteen alttarilla”, niin kuin tämä oiva tenttikirja ilmaisi. Mutta jos menen sanomaan ihmisten ilmoilla, että ihmisarvo ja eläinten arvo on sama, nii siitä saa helposti sellaisia katseita, että toi nainen on kyllä vähän kajahtanut. Takaisin tuohon Singerin väitteeseen, mielestäni se on niin hyvä, koska siinä korostuu se ajatus, että eläinkokeet ei ole mitään sellasta, että se kaikki kipu ja kärsimys voitaisiin kohdistaa joihinki elukoihin vaan. Eihän ihmisille nyt voi mitään kivuliasta ja hirveetä voi tehdä, mut eläimillä ei oo mitään väliä! Lisäksi hyväksyn sellaisenkin ajatuksen, että koe x voitaisiin periaatteessa tehdä ihmisille, mutta se on vaan liian aikaavievää tai kallista tms., että se on vaan yksinkertaisesti helpompi tehdä eläimille. Esimerkiksi geenien ja periytyvyyden tutkiminen ihmisillä olisi periaatteessa ihan mahdollista, ja sitä kai tehdäänkin, mutta ongelma on se että se vie aivan tuhottomasti aikaa. Jotta saadaan kolmen-neljän sukupolven jatkumo, pitää odottaa 50-70v, mikä on luonnollisesti aika helkkarin pitkä aika, tutkija kuolee ennen sitä :’D Sitä varten perinnöllisyyttä on vaan yksinkertaisesti helpompi tutkija esim. hiirillä, koska niistä saadaan tuo 3-4 sukupolven ketju jo vuodessa parissa aikaiseksi. Toisaalta oma moraalini joustaa myös säästösyihin tehtäviin eläinkokeisiin. Jos haluttaisiin tehdä jokin koe ihmisille, mutta se veisi vaikkapa 3h aikaa, jolloin luonnollisesti täytyy tutkimuksen korvata tämän henkilön palkka siltä ajalta ja matkakustannukset tutkimuslaboratorioon, tulee halvemmaksi suorittaa koe eläimillä. Kuten kaikki hiemankin tutkimuksen tekoon perehtyneet ihmiset tietävät, rahoituksia ja apurahoja ei jaella ihan joka tutkijalle, eikä rahoituksen suuruus ole usein mikään valtavan suuri, eli on hyvä koittaa nipistää sieltä, mistä se on mahdollista, ja toki eettisesti oikein. Olen itsekin ollut koehenkilönä aivotutkimuksessa, jota on suoritettu myös eläimille. Siinä dorsolateraalista etuotsalohkoani stimuloitiin magneettisesti samalla, kun ohimooni oli teipattu putki, josta tuli tietyin väliajoin ilmapuhallus toiseen silmääni. Koe ei ollut kivulias, ilmapuhalluksen johdosta silmäni vain meni vaistomaisesti kiinni. Toki ymmärrän, että tämä tilanne on minulle huomattavasti vähemmän pelottava kuin kanille, sillä tiedän mistä on kyse ja että minua ei yritetä vahingoittaa, toisin kuin kani. Mutta omasta mielestäni se riittää, että eläimiin ei fyysisesti satu, eikä niille aiheuteta ylenpalttista stressiä tai ahdistusta.

Niin, mikä on sitten ylenpalttinen stressi tai ahdistus? Tähänkin voi mielestäni soveltaa tämän Singerin ajatusta. Myös ihmisiä voidaan pyytää koehenkilöksi tutkimuksiin, jossa aiheutetaan kohtuullinen määrä ahdistusta. Heitä yleensä tiedotetaan asiasta etukäteen. Psykologiassa on olemassa sellainen asia kuin ”rotan persoonallisuustesti”. Tutkijat ymmärtävät, että nisäkkäät eivät ole mitään eläinmassaa, vaan niilläkin on eroja käyttäytymisessään. Esimerkiksi jos on koskaan omistanut lemmikin tai lemmikkejä, lähes jokainen hyväksyy ajatuksen eläinten erilaisista ”persoonallisuuksista”. Tutkimusta tehdessä on hyvä selvittää koe-eläinten väliset käyttäytymiserot jotta tutkimuksen efekti on helpommin kontrolloitavissa, jolloin tutkimus on validimpi. Rotan persoonallisuustestissä testataan, miten ahdistunut rotta on tilanteessa, kun se laitetaan ihan tavalliseen pahvilaatikkoon. Sille ei siis tehdä mitään, se on vaan avonaisessa laatikossa, mikä on kooltaan esimerkiksi 50cmx50cm. Testin kesto on muistaakseeni 4-6min, ja sitä rottaa siis vaan tarkkaillaan (kameran välityksellä, eli rotan ei tarvitse siis stressata edes sitä tarkkailijaa). Tällainen koe on ihan ok omasta mielestäni. Tietoinen, pitkäaikainen eläimen altistaminen psykologiselle stressille ei olekaan enää helppo juttu. Esimerkiksi nukkumisen estäminen (pidetään eläintä väkisin hereillä päivä kausia) ja nälkiinnyttäminen ovat kokeita, joissa en itse suostuisi olemaan tutkijana. Mutta toisaalta, jos eläintä pidetään nälässä tai hereillä vaan vähän aikaa, on asia mielestäni eri. Näitä kokeita tehdään myös ihmisille ja itsekin suostuisin vapaaehtoiseksi tutkimukseen, jossa pitäisi olla syömättä vaikka 8h, jonka jälkeen tehtäisiin esim. mittauksia aivoissa, mikä osa hälyttää nälkää jne. Eli kohtuullinen stressi, minkä aiheuttamisen jälkeen pyritään korjaamaan fyysiset tai psykologiset ”damaget”, ovat mielestäni hyväksyttäviä myös eläimillä. Mikä sitten on kohtuullinen määrä? Siihen ei ole mitään oikeaa vastausta. Onneksi nykyään apunamme on eläinkokeisiin erikoistunut lauttakunta, jolle tutkijoiden pitää raportoida kaikki eläinkokeensa: suunnitelma eläinkokeista sekä tutkimuksen aikana raportteja eläinkokeiden toteuttamisesta. Lauttakunta päättää, ovatko nämä kokeet eettisiä, saako näitä kokeita alkaa tehdä tai pitääkö eläinkoe keskeyttää. Moni tutkija pitää tätä uutta säädöstä riesana, kun sille pitää olla koko ajan raportoimassa tekemisistään, mutta omasta mielestäni se on hyvä. Näin monet tutkijat luopuvat turhista eläinkoeasetelmistaan koska tietävät, että se aiheuttaa melko paljon ylimääräistä päänvaivaa ja resursseja. Tämän systeemin avulla uskon, että tulevaisuudessa tehdään enenevissä määrin vain tarpeellisia eläinkokeita, ja käytetään ihmisiä/muita keinoja mahdollisimman paljon.

Sitten olisi vielä ihmis- ja eläinkokeiden lisäksi eräs toinen aihe, mikä oli mielestäni kiinnostava ja jota en niin hirveästi ole itsekseni aiemmin ajatellut. Lupaan käsitellä tämän hieman lyhyemmin :DD Aiheena on tutkijan rooli yhteiskunnassa ja mediassa. Kirjassa kysyttiin, onko eettistä, jos tutkija yksinkertaistaa tutkimusasetelmaansa ja tuloksiaan medialle? Tieteen standardeihin kuuluvat muun muassa rehellisyys, huolellisuus ja avoimuus, mutta mitä tulee tieteen popularisointiin ja mediaan, näitä kolmea ulottuvuutta voi olla hankala yhdistää. Tutkimusmetodien ja tulosten vääristäminen on yksi suurimmista rikkomuksista tieteessä. Onko se siis hyväksyttävää, että tutkija oikaisee monimutkaista tutkimustulostaan antaessaan lausuntoa tavalliselle päivälehdelle? Tutkijat eivät syyttä saa monen vuoden akateemista koulutusta. Koulutukseen kuuluu monimutkaisten tutkimusasioiden ymmärtäminen, joten miten tutkija voi 20sekunnin lausunnossaan ilmaista lehtimiehelle tulostensa monimutkaiset vivahteet ja koukerot? Ja olisiko se edes hyödyllistä, koska maallikot tuskin ymmärtäisivät seikkaperäisestä vastauksesta yhtään mitään. Tämän vuoksi mielestäni pieni asioiden yksinkertaistaminen on sallittua. Toki tutkijan tulee ilmaista, että tämä on yksinkertaistettu versio, mutta tuloksemme viittaavat siihen että … jne. Samalla hänen olisi hyvä ilmaista, mistä saa lisää tarkempaa tietoa. Esimerkiksi päivä- ja iltapäivälehtiin on turha antaa kovinkaan tarkkaa selitystä omista tuloksista, mutta harrastelehdille, esim. Tiede, on jo perusteltua antaa tarkempi selitys, sillä voimme olettaa että lukijakunta on enemmän valveutunutta kuin esim. Iltalehden lukijat. Eli mielestäni on ok vähän yksinkertaistaa tietyissä julkaisufoorumeissa, mutta tärkeää on ilmoittaa, että tässä ei ole koko totuus, ja että lisää tietoa saatte täältä.

Entä miten voimme koskaan olettaa maallikoiden ymmärtävän tieteen julkaisuja, jos niitä ei kukaan heille selitä? Kenen vastuulla on tieteen popularisointi? Näyttäisi siltä, että tällä hetkellä vastuu on yksinkertaisesti niillä tutkijoilla, jotka ovat kiinnostuneita opettamaan kansalle tiedettä. Hyvä esimerkki on Stephen Hawkingin Universe in a Nutshell (2001), jossa on selitetty tavalliselle tallaajalle fysiikan hankalia ilmiöitä. Pitäisi muuten lukee tuo, on ollut suunnitelmissa jo parin vuoden ajan :DD Toinen esimerkki on biologian saralta, kuuluisa evoluutiobiologi Richard Dawkins, joka on tehnyt useita Ylelläkin näytettäviä kansantajuisia dokumentteja, jotka puolestaan selittävät biologian ilmiöitä. Onko tieteen selittäminen maallikoille tutkijoiden velvollisuus? Taas kysymys, johon mulla ei ole mitään vastausta. Ehkä luotan vaan siihen, että tutkijoilla on niin erilaisia persoonallisuuksia, että toiset viihtyvät siellä laboratorion pölyisessä nurkassa ja toiset nauttivat opettamisesta, mediasta ja julkisuudesta. Ja hyvä niin!!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Danse de Ballet



Heippa taas. On ollut vähän pitkä paussi jälleen, mutta tämän blogin pitikin käsitellä lähinnä opiskeluja, joita ei oo tässä enää hirveesti ollutkaan : ) Harjoittelun suoritin loppuun ja siitä poikineen minityösuhteen tuossa viikko pari sitten ja nyt olen tehnyt vaan kesäopintoja, eli lukenut filosofian tenttiin. Siitä voisin kertoa hieman vaikka seuraavassa postauksessa, nimittäin tieteen etiikka on osoittautunut yllättävän mielenkiintoiseksi aiheeksi. 

Mutta siirtykäämme päivän aiheeseen, eli balettiin. Jotkut ehkä muistavat, kun aloin (ehkä vähän yllättäen) haikailla balettiharrastuksen perään joskus tammikuussa. Harrastin lapsuudesta nuoruuteen tanssia (jazz-tanssia) ja luistelua kymmenen vuoden ajan. Teini-iässä alkoi kuitenkin musiikki, pojat ja ei ei-urheilullinen elämä kiinnostaa enemmän, joten lopetin tanssit ja luistelut ja investoin aikani eri harrastuksiin. Kaipa harrastuksen lopettamisen takana oli jonkinlainen kapina ja kontrollintunne: ”mun ei oo pakko harrastaa näitä juttuja mitä iskä ja äiti on mulle lapsena suositellu!!!”. Nyt kuitenkin, noin 7-8 vuoden paussin jälkeen olen jokseenkin löytänyt paikkani elämässä ja miehen rinnalleni ja olisin valmis jatkamaan tanssin parissa. Lapsena en saanut alkaa harrastaa balettia (äidin mielestä kenenkään lapsen ei tulisi harrastaa balettia, koska se vääntää kehittymättömät jalat piloille) joten valitsin luistelun ja lisäksi hieman myöhemmin jazzin. Nyt olen aikuinen ihminen ja saan itse valita harrastukseni (äiti toimii toki edelleen rahoittajana xD), joten NYT jos koskaan on minun aikani aloittaa se baletti, josta olen aikoinani haaveillut. Olen tutkinut erilaisia balettivaihtoehtoja Jyväskylässä, ja kaipa se kallistuu tuonne Tanssiopistoon. Maksusysteemi oli aluksi minun hankala ymmärtää, mutta totesin, että jos valitsen tuon ”kerran viikossa 60min”, niin hinta lukukaudelta (kausi tarkoittaa ymmärtääkseni pelkkää syksyä, ei siis koko lukuvuotta) tulisi olemaan 175e. Siitä miinustetaan 30e koska olen opiskelija, mutta lisätään taas 15e, koska pitänee liittyä tanssiopiston jäseneksi. Eli yhteensä elokuusta jouluun tanssimisen hinnaksi tulisi 160e. Entä jos innostun siitä toden teolla ja haluankin käydä useita kertaa viikossa treenaamassa : ( Tarvitsen jonkun rikkaan papparaisen balettirahoittajakseni… No mutta, äiti lupautu maksamaan tanssimiset ainakin yhden lukuvuoden ajan. Paras siis saada ensi kesäksi joku aivan helkkarin hyväpalkkainen työ tai voittaa lotossa.
Tässä vielä tanssiopiston maksutaulukko


Sitten varusteisiin! Olin yllättynyt, miten edulliset balettitossut ovat. Tanssiopiston sivuilla kerrottiin, että käytetään pehmeitä harjoitustossuja, joiden hintahaarukka on 15-30e. Ostan varmaan edullisimmat, koska köyhyys. 
Tässä La Pirouetten tossut, hinta n. 17e eri nettisivuilla
 Ja huvikseni katselin myös kärkitossujen hintoja, nekin oli korvaani yllättävän edulliset 50-70e. En tiedä, tulenko koskaan edistymään siihen pisteeseen, että hankkisin kärkitossut, mutta huvikseni vaan katselin niitäkin : > Balettitrikoot on myös oltava, niidenkin hinta oli yllättävän edullinen, noin 10-30e. Ainoa välttämätön varuste, mikä oli hieman hintavampi, oli itse balettipuku. Ne oli lähes kaikki järjestäen kolmestakympistä ylöspäin. Lisäksi mieltäni jäi vähän askarruttamaan, minkäköhänlaiset rintaliivit pitäisi olla puvun alla, koska ainakaan kuvan malleilla ei ollut mitään. Kyllä baletissa tietääkseni sen verran paljon hypitään, että olisi hyvä olla jotain tukea povelle. Tämän lisäksi tarvitaan venyttelyn ja alkulämppärin ajaksi raajoja lämmittävät varusteet, kuten ah niin perinteisen balleriinamaiset säärystimet sekä hihat. Nämä ajattelin käydä ostamassa vaan jostakin ihan perus kaupasta mahdollisimman halvalla. 

Tässä halvimmat peruspuvut, jotka löysin: http://kauppa.tanssitarvike.fi/kauppa/index.php?page=product&product_id=3387&category_id=175
ja tämä: http://kauppa.tanssitarvike.fi/kauppa/index.php?page=product&product_id=2078&category_id=175  
Tykkäisin ehkä enemmän 3/4 hihoista, mutta tämä on ainoa jonka löysin, ja aika paljon edellisiä kalliimpi:  http://www.ballerinajaliikunta.fi/tuote/4065/balettipuku-34-hihoilla

Olen niiin innoissani tästä baletista : ) jo muutaman vuoden olen käynyt lenkillä, kuntosalilla ja ryhmäliikunnoissa, mutta kaipaisin jotakin vähän, hmm, sitovampaa. Ei kuitenkaan liian sitovaa, koska opiskelut on kuitenkin pakko pistää etusijalle (toki myös parisuhde!!) Baletissa erityisesti minua kiehtoo sen sellainen klassisuus ja tietynlainen kurinalaisuus ja kauneus. Lisäksi omaa kuntoa on helppo kohottaa itsenäisesti lenkkipolulla tai kuntosalilla, mutta toivon oppivani baletista aivan erilaisia taitoja. Ryhdikkyys, joustavuus, sirous ja kehon lihasten lähes täydellinen hallinta ovat taitoja, joita on hankala harjoitella itsekseen, ja koen että baletti antaisi näiden taitojen harjoitteluun parhaat eväät. Lapsena/varhaisteininä olin notkea kuin mikä ja pystyin kehollani vaikka mihin, mutta teini-iän muokatessa kehoani reisiini, lantiooni ja pakaroihini tuli sen verran ylimääräistä rasvaa, että tasapainoa oli enää hankala pitää yllä samoin kuin ennen. Yksi syy ehkä motivaation loppumiseen luistelun ja jazzin suhteen olikin se, että huomasin tasapainoni ja kehonhallintani romahtaen yllättävästi aivan täysin. Jotkut sanoivat sen johtuvan teini-iän kasvupyrähdyksestä, mutta silloin sitä oli vaikea uskoa koska en kokenut pituussuunnassa minkäänlaista pyrähdystä, pätkä olen vieläkin. Nyt vasta olen tajunnut, että kasvupyrähdykseen kuuluu naisilla myös leveyssuunnan pyrähdys, ja kaipa kehon painopiste sitten muuttui perseen suuretessa erilaiseksi, jonka takia tasapainoni heikkeni aikanaan hyvinkin dramaattisesti. Ehkä nyt pystyisin treenaamaan itseni notkeaksi ja ryhdikkääksi, kun on ollut tämä tällainen naisen takapuolikin jo useemman vuoden ja olen niin sanotusti tottunut sen olemassa oloon xD 

Loppuun vielä aivan ihanan inspiroiva kuva kauniista ja aivan ihastuttavasta ballerinasta <3