Torstai-iltana tehdessäni Lisa Mareen feet exercise -jalkatreeniä, sain hienon idean. Ajattelin aloittavani kuuakuden eli neljän viikon jalkaprojektin, jossa dokumentoin lähtötilanteen ja lopputuloksen sekä toisinaan välivaiheita kuvin ja tekstein täällä blogissa! :)
Idea tästä jalkaprojetista syntyi tosiaan torstaina, kun tein toista kertaa viikon sisään jalkatreeniä ja havaitsin, että jalkani suoriutuu videon jumpasta huomattavasti paremmin kuin neljä päivää aiemmin. Olen toki myös joskus muutenkin tehnyt tuota videota, mutta häpeäkseni tunnustan että olen tehnyt sitä vain erittäin satunnaisesti, muutaman kerran kuussa ja toisinaan on voinut olla pari kuukautta paussia, etten ole tehnyt tuota kertaakaan. Tämän epäsäännöllisyyden vuoksi en varmaan ole havainnut mitään silmiinpistävää edistystä, mutta nyt tosiaan kun tein lyhyemmällä aikavälillä, huomasin heti pikkuisen edistyksen. Tästä sain idean kokeilla, että minkälaista hyötyä jalkatreenistä voisi olla intensiivisessä muodossa, ja kehittelin tällaisen neljän viikon
Ballet Feet Projectin! Pakko laittaa nimi englanniksi koska se on niin hip. Mitä tässä olisi nyt sitten tarkoitus tehdä, on seuraavaa:
Maanantai Tiistai Torstai Lauantai
Lisa Mareen video (Balettitunnit) Lisa Mareen video Lisa Mareen video
Theraband-jumppa Nilkkojen venyttely Theraband-jumppa Theraband-jumppa
Nilkkojen venyttely Nilkkojen venyttely Nilkkojen venyttely
(15min)
Eli intensiivinen, kokonaisvaltainen jalkajumppa toistuisi kolmesti viikossa (ma, to, la), ja toiset kolme olisi lepoa (ke, pe, su) + tiistain balettitunnit, jotka itsessään ovat periaatteessa nilkkatreeniä kyllä. Kolme vapaata kuulostaa sinänsä aika paljolta, mutta lihas kasvaa levossa, joten uskon että silläkin on tärkeä rooli, ja lisäksi haluan luoda tämän projektin aikataulun realistiseksi. Tiedän tasan, että ei mun tulisi tehtyä joka päivä, joten tästä ohjelmasta tulee todennäköisemmin pidettyä kiinni kuin jostain vielä tiukemmasta aikataulusta.
Lisa Mareen videolla tarkoitan siis edelleen
tätä videota, laitetaan linkki nyt vielä kerran niin jatkossa ei sitten tarvitse. Therabandilla teen aika perus liikettä, tässä pieni demonstraatiovideoni:
Eli ihan perus nilkkojen flex/point -harjoitetta molemmat jalat samaan aikaan x20, sitten nilkat ojennettuna pelkät varpaat x20. Videolla tein nyt esimerkin vuoksi vaan viisi kertaa, mutta oikeesti on tarkoitus tehdä tuo x20. Sama juttu vielä molemmilla jaloilla erikseen, ja viimeiseksi vielä molemmilla jaloilla yhdessä uudestaan.
Nilkkojen venyttelyssä istun jalat suorana ja painan jalkapöydästä varpaita kohti lattiaa, jolloin nilkkassa tuntuu venytys. Toisenlaista venytystä ajattelin tehdä seisten, painaen vuorotellen varpaita ja päkiää maahan (video alla).
Miksi tästä ohjelmasta muotoutui juuri tällainen, johtuu pitkälti syistä, miksi koen tämän tarpeelliseksi (seuraava kappale) ja toiseksi halusin ehdottomasti, että tämä on nopea ja helppo suorittaa. Videon pituus on n.8min, theraband-jumppaan n. 4min ja nilkkojen venyttelyyn menee parisen minuuttia, eli koko touhuun menee maksimissaan sen 15 minuuttia. Lyhyt ohjelma tulee todennäköisemmin toteutettua, eli se edesauttaa projektin onnistumista. Lisäksi halusin pitää tämän mahdollisimman yksinkertaisena, koska kattoo nyt onko tästä edes hyötyä. Lisäksi, jos tästä on hyötyä, vaikuttavat tekijät on helpompi tunnistaa, jos ns. "koeasetelma" on yksinkertainen, kuin alkaa arpomaan monimutkiasista kuvioista että mikä tässä nyt on se vaikuttava tekijä ;)
Miksi sitten lähden tekemään tällaista? Syitä on monia.
Kuten olen monesti täällä kertonut, olen pikkulapsesta asti ollut lättäjalkainen, eli jalkapöydän holvia mulla ei käytännössä ole lainkaan. Tämä saa jalan virheasintoon, joka on rankkaa polville ja ehkä lonkillekin, jotkut sanoo että jopa selkä voi mennä tämän ylipronaatioasennon vuoksi väärälleen. Mulla ei sinänsä ole vielä mitään oireita ilmaantunut tästä jalan kaarettomuudesta, mutta se voi ja todennäköisesti aiheuttaakin vanhemmiten ongelmia, kuten mm. vaivasenluita. Omalla äidilläni on suoraan sanoen aivan järkyttävät vaivasenluut, eikä hän pysty käyttämään oikein mitään muita kenkiä kuin hyvin muotoiltuja lenkkareita, mikä on tietysti kurjaa, jos haluaisi pukeutua joihinkin tilaisuuksiin hienommin eikä aina vain lenkkareihin. Äiti myös aina voivottelee mulle, että kumpa tajuaisin ennaltaehkäistä tätä tilannetta, joka hänelle on koituntu, kun vielä voin. Eli yritän nyt fiksuna oppia muiden ihmisten virheistä enkä kävellä perässä samaan suohon :D Olen tosiaan myös silloin lapsena, ehkä joskus 10-15 vuotta sitten saanut lääkäriltä ns. määräyksen tehdä erilaisia jalkaharjoitteita, jotta saisin jalan lihaksia vahvistettua ja tätä kautta jalan virheellinen ja tulevaisuudessa varmasti haitallinen asento korjautuisi. Muistan, että lääkäri antoi tehtäväksi nostella kyniä lattialta varpailla ja repiä paperia varpailla, ja tuossa Lisa Mareen videossa onkin yksi hyvin vastaavanlainen liike, eli tuo pienen pyyhkeen rypistäminen varpaiden avulla. Eli suurin tai ainakin suuri syy lähteä toteuttamaan tätä projektia on se, että tavallaan alan vihdoin tehdä jotakin "ongelmalle", joka mulla on ollut koko mun ikäni ajan.
Muut syyt liittyvät oletettavastikin balettiin. Kun ei ole holvikaarta niin yhtään, on vaikea ja oikeastaan mahdoton päästä korkealle päkiälle, koska jalka ei vaan ojennu kaarelle, koska sitä kaarta ei ole olemassakaan. Päkiälle pääsy on näin ollen huomattavasti helpompaa, jos on luonnostaan kaareva jalka. Vahvistamalla oikeita lihaksia luonnollisen kaaren puuttumista voi kompensoida, joten siksi haluaisin kokeilla, onko tästä ohjelmasta mitään hyötyä. Ohjelmaan kuuluu myös therabandin nilkkaosuus, koska toki nilkkojenkin tulee olla vahvat, jotta sitten jaksaa kannatella koko komeutta päkiöillä, ja mulla olisi tarkoitus saada niitäkin nilkkojakin taipuisammaksi.
Projektin olisi tarkoitus kestää neljä viikkoa, alkaen
maanantaina 16.11. ja loppuen
sunnuntaina 13.12. Ajattelin että neljä viikkoa alkaa ehkä olla tarpeeksi pitkä aika, jossa mahdollista muutosta alkaisi jo näkyä. Tietysti toivon kovasti että näillä harjoitteilla olisi vaikutusta ja saisin lihaksilla aikaiseksi vähän jalkapöydän kaarta sekä voimaa ja taipuisuutta nilkkoihin. Let's see what happens ;)
Lähtötilanne sunnuntaina 15.11. on seuraavanlainen: 1) (olematon) jalkaholvini perustilassa, 2) maksimaalinen yritykseni saada jalkaholvi aikaiseksi ja 3) paras ojennukseni.
Huomenna alkakoon projekti! Jeei oon itse aika innoissani tästä, toivottavasti myös te lukijat pidätte tätä hauskana ettekä ihan tylsänä juttuna :D