torstai 26. marraskuuta 2015

Marraskuun masennusta, onneksi on balettia!

Hups parin viikon bloggaustauko. Mulla on vähän tämä marraskuu vaikuttanut yleiseen mielialaan, eikä mulla toisaalta oikeen ole ollut mitään kirjoitettavaakaan. Olen kuitenkin hengissä!

Tällä viikolla balettitunnilla tehtiin tankosarjat keskilattialla, mikä oli aivan huikeen hyvä idea musta. Sai samalla tasapainoharjoitusta, ja muutenkin, yllättävän paljon piti tehdä enemmän lihastyötä. Vaikka en sinänsä koe että huijaisin tangolla ollessani, mutta kyllä siitä vaan aika paljon tukea saa, niin henkistä kuin fyysistä. Esimerkiksi huomasin sellaisen, että keskilattialla oli pakko pienentää hiukan aukikierrettyä asentoa, koska en millään meinannut pysyä pystyssä normi aukikierrossani! Olen koittanut olla sen kanssa aika tarkka, että avaan lonkista ja käytän aukikiertäjä lihaksia, mutta selvästikin aukikiertäjälihaksissa olisi vielä treenaamisen varaa, että ne pysyisi auki myös ilman tangon tukea. Oli myös kiva nähdä itseään peilistä, sillä yleensä tangossa olen sellaisessa paikkaa etten juurikaan voi tarkastella peilistä kehon asentoja ja liikkeitä. Oli kiva kun saattoi tehdä liikkeet huolella ja katsoa, että lantoi pysyy koko ajan tasassa neljännessä asennossa ja työjalka pysyy aukikierrettynä grand rond l'airissa, ja muutenkin. Aivan kuten Heidi pohti kirjoituksessaan, peili on oiva työväline kun sitä osaa käyttää oikein!
     Keskilattialla tehdyt tankosarjat ei sinänsä mennyt mitenkään hirveän tyylipuhtaasti, mutta musta se oli tosi hyvä harjoitus. Perus1 -tunnin liikkuva keskilattiasarjakaan ei mennyt mitenkään erityisen hyvin... Osaan kyllä askeleet, mutta ne pitäisi saada hiottua kauniiksi liikkeiksi ja sellaiseksi tanssilliseksi kokonaisuudeksi, eikä niin että ne on vaan peräkanaa otettuja askelia. Lisäksi siinä tehdään sellainen hyppy, jonka nimeä en tiedä, mutta siinä ponnistetaan yhdellä jalalla, toinen jalka passéssa ja kädet 1. asennossa, ja en osaa tehdä sitä hyppyä yhtään tippaa kauniisti! Näytän ihan joltain ilmaan pinkaisevalta hilleriltä! :'DD Oikeesti! Ajattelin just noilla sanoilla itseäni kun kurkkasin peilistä itseäni keskilattiasarjan aikana. Hyvä etten revennyt nauramaan kesken tanssin :'D Eli tässäkin olisi työsarkaa...
     Sitten soutenu-piruetit. Periaatteessa ne menee ihan ok:sti, mutta paljon olisi vielä hiottavaa. Sen etujalan pitäisi päästä nopsemmin ristiin takajalan kanssa, sillä tunnustan että se mun tukijalka lähtee vähän varastamaan ja tekemään käännöstä, ennen kuin se etujalka kerkiää tulla siihen eteen ristiin kunnolla. Eli jalka pitäisi olla pikkusen vikkelämpi. Sitten sellanen itselleni tyypillinen ongelma sekä soutenu että pique-pirueteissa on se, että pysäytän sen silleen rumasti täppäsemällä jalan siihen lähtöasentoon (tajuaakohan kukaan mitään mun kirjoituksesta). Eli tarkoitan nyt sitä, että kun olen saanut sen piruetin tehtyä ja päädyn taas tuohon kuvanmukaiseen lähtöasentoon, pysäytän vauhdin täppäämällä tuon oikean jalan varpaat maahan. Ja niin ei saisi tehdä :(



 Soutenu-pirueteissa muuten itselläni menee pää paljon enemmän sekaisin kuin pique-pirueteissa! Luulen että soutenuissa mennään ympäri paljon nopsemmin kuin piqueissa, ja niissä myös matkallisesti etenee vähemmän, eli siinä diagonaalissa tulee tehtyä määrällisesti enemmän. Ärsyttää kun ekat piruetit aina puoliväliin asti menee ihan ok, mutta sitten alan olla niin sekaisin että ne vaan huononee, ja ope kattoo sitten vasta loppupäässä niin sitten se näkee aina ne mun huonoimmat :D Selityksiä, selityksiä...
     Nyt tuntuu että kirjoitin vaan miten huono olin kaikessa, mutta musta treenit oli kaikkiaan tosi hyvät :) Tehtiin just sellasia juttuja mitä kaipasin ja missä koin tarvitsevani lisää harjoitusta. Ja tendu/jete-sarjaan kuului myös keskilattiapiruetti, joista ainakin pari onnistui! Yleensä mun keskilattiapiruetit lähtee hyvin, mutta en saa lopetettua sitä kauniisti, vaan se on sellainen hutaisu. Niin nyt sain pari piruettia lopetettua ihan siististi, ainakin omalla mittapuullani :)

Loppuun vielä kuva tämän viikon treeniasusta, mikä ei ollut sen kummoisempi kuin leggengsit, shortsit ja toppi. Pitäisi varata pyykkiaika noille balettipuvuille, mutta nyyh kun tuo pyykkitupa on aina varattu aina ihan täyteen, ja kun vuoromme vihdoin koittaa, priorisoin yleensä normivaatteeni balettipukujen sijaan. Nuo pitää pestä kolmessakympissä ja normit neljässäkympissä, niin en viitsi pistää samaan koneeseen. Huoh. Sitä luksuksen määrää kun saan oman pesukoneen <33

Lämppävaatteilla ja ilman. Miksi mun sormet näyttää jotenkin vammasilta/epämuodostuneilta tossa oikeenpuolimmaisessa kuvassa?!!! :DD Etenki tuo oikee käsi!

Tein myös tuossa sunnuntai-iltana pitkästä aikaa lettuja. Tai "plätei", mitä nimeä kukakin haluaa käyttää. Tarjolla oli banaania, kermavaahtoa ja glögiä, naamm!

4 kommenttia:

  1. Tuli tästä mieleen, että tehtiin viime viikolla tankosarja keskilattialla silmät kiinni. O__o en tiedä mitä apua siitä oli, muutakuin että heilui ja vaappui koko ajan minne sattuu :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! musta tuntuu että pelkästään yhellä jalalla seisominenkin on silmät kiinni kauheen haastavaa, balettisarjat varmaan vielä hankalampia! Tosin varmaan hyvää harjoitusta :)

      Poista
  2. Balettipukujen pesemisestä: minä ainakin olen vuosikausia pessyt kaikki balettipuvut huoletta 40 asteessa, eivätkä ne ole menneet miksikään. (Vanhin käytössä oleva puku on vuodelta 2003). Tuntuu, että viileämmässä lämpötilassa ne eivät puhdistuisi edes kunnolla, etenkään jos käytön ja pesun välillä on useampi päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Ehkä uhraan ensin yhden puvun neljäänkymppiin, jos se menee huonoksi niin tiedän sitten olla laittamatta muita perässä :D

      Poista