Heippa taas. On ollut vähän pitkä paussi jälleen, mutta
tämän blogin pitikin käsitellä lähinnä opiskeluja, joita ei oo tässä enää
hirveesti ollutkaan : ) Harjoittelun suoritin loppuun ja siitä poikineen
minityösuhteen tuossa viikko pari sitten ja nyt olen tehnyt vaan kesäopintoja,
eli lukenut filosofian tenttiin. Siitä voisin kertoa hieman vaikka seuraavassa
postauksessa, nimittäin tieteen etiikka on osoittautunut yllättävän
mielenkiintoiseksi aiheeksi.
Mutta siirtykäämme päivän aiheeseen, eli balettiin. Jotkut
ehkä muistavat, kun aloin (ehkä vähän yllättäen) haikailla balettiharrastuksen
perään joskus tammikuussa. Harrastin lapsuudesta nuoruuteen tanssia
(jazz-tanssia) ja luistelua kymmenen vuoden ajan. Teini-iässä alkoi kuitenkin
musiikki, pojat ja ei ei-urheilullinen elämä kiinnostaa enemmän, joten lopetin
tanssit ja luistelut ja investoin aikani eri harrastuksiin. Kaipa harrastuksen lopettamisen takana oli
jonkinlainen kapina ja kontrollintunne: ”mun ei oo pakko harrastaa näitä
juttuja mitä iskä ja äiti on mulle lapsena suositellu!!!”. Nyt kuitenkin, noin
7-8 vuoden paussin jälkeen olen jokseenkin löytänyt paikkani elämässä ja miehen
rinnalleni ja olisin valmis jatkamaan tanssin parissa. Lapsena en saanut alkaa
harrastaa balettia (äidin mielestä kenenkään lapsen ei tulisi harrastaa
balettia, koska se vääntää kehittymättömät jalat piloille) joten valitsin
luistelun ja lisäksi hieman myöhemmin jazzin. Nyt olen aikuinen ihminen ja saan
itse valita harrastukseni (äiti toimii toki edelleen rahoittajana xD), joten
NYT jos koskaan on minun aikani aloittaa se baletti, josta olen aikoinani
haaveillut. Olen tutkinut erilaisia balettivaihtoehtoja Jyväskylässä, ja kaipa
se kallistuu tuonne Tanssiopistoon. Maksusysteemi oli aluksi minun hankala
ymmärtää, mutta totesin, että jos valitsen tuon ”kerran viikossa 60min”, niin
hinta lukukaudelta (kausi tarkoittaa ymmärtääkseni pelkkää syksyä, ei siis koko
lukuvuotta) tulisi olemaan 175e. Siitä miinustetaan 30e koska olen opiskelija,
mutta lisätään taas 15e, koska pitänee liittyä tanssiopiston jäseneksi. Eli yhteensä
elokuusta jouluun tanssimisen hinnaksi tulisi 160e. Entä jos innostun siitä
toden teolla ja haluankin käydä useita kertaa viikossa treenaamassa : (
Tarvitsen jonkun rikkaan papparaisen balettirahoittajakseni… No mutta, äiti
lupautu maksamaan tanssimiset ainakin yhden lukuvuoden ajan. Paras siis saada
ensi kesäksi joku aivan helkkarin hyväpalkkainen työ tai voittaa lotossa.
Tässä vielä tanssiopiston maksutaulukko |
Sitten varusteisiin! Olin yllättynyt, miten edulliset balettitossut
ovat. Tanssiopiston sivuilla kerrottiin, että käytetään pehmeitä
harjoitustossuja, joiden hintahaarukka on 15-30e. Ostan varmaan edullisimmat,
koska köyhyys.
Tässä La Pirouetten tossut, hinta n. 17e eri nettisivuilla |
Tässä halvimmat peruspuvut, jotka löysin: http://kauppa.tanssitarvike.fi/kauppa/index.php?page=product&product_id=3387&category_id=175
ja tämä: http://kauppa.tanssitarvike.fi/kauppa/index.php?page=product&product_id=2078&category_id=175
Tykkäisin ehkä enemmän 3/4 hihoista, mutta tämä on ainoa jonka löysin, ja aika paljon edellisiä kalliimpi: http://www.ballerinajaliikunta.fi/tuote/4065/balettipuku-34-hihoilla
Olen niiin innoissani tästä baletista : ) jo muutaman vuoden
olen käynyt lenkillä, kuntosalilla ja ryhmäliikunnoissa, mutta kaipaisin
jotakin vähän, hmm, sitovampaa. Ei kuitenkaan liian sitovaa, koska opiskelut on
kuitenkin pakko pistää etusijalle (toki myös parisuhde!!) Baletissa erityisesti
minua kiehtoo sen sellainen klassisuus ja tietynlainen kurinalaisuus ja
kauneus. Lisäksi omaa kuntoa on helppo kohottaa itsenäisesti lenkkipolulla tai
kuntosalilla, mutta toivon oppivani baletista aivan erilaisia taitoja.
Ryhdikkyys, joustavuus, sirous ja kehon lihasten lähes täydellinen hallinta
ovat taitoja, joita on hankala harjoitella itsekseen, ja koen että baletti
antaisi näiden taitojen harjoitteluun parhaat eväät. Lapsena/varhaisteininä
olin notkea kuin mikä ja pystyin kehollani vaikka mihin, mutta teini-iän
muokatessa kehoani reisiini, lantiooni ja pakaroihini tuli sen verran
ylimääräistä rasvaa, että tasapainoa oli enää hankala pitää yllä samoin kuin
ennen. Yksi syy ehkä motivaation loppumiseen luistelun ja jazzin suhteen olikin
se, että huomasin tasapainoni ja kehonhallintani romahtaen yllättävästi aivan
täysin. Jotkut sanoivat sen johtuvan teini-iän kasvupyrähdyksestä, mutta
silloin sitä oli vaikea uskoa koska en kokenut pituussuunnassa minkäänlaista
pyrähdystä, pätkä olen vieläkin. Nyt vasta olen tajunnut, että
kasvupyrähdykseen kuuluu naisilla myös leveyssuunnan pyrähdys, ja kaipa kehon
painopiste sitten muuttui perseen suuretessa erilaiseksi, jonka takia
tasapainoni heikkeni aikanaan hyvinkin dramaattisesti. Ehkä nyt pystyisin
treenaamaan itseni notkeaksi ja ryhdikkääksi, kun on ollut tämä tällainen
naisen takapuolikin jo useemman vuoden ja olen niin sanotusti tottunut sen
olemassa oloon xD
Loppuun vielä aivan ihanan inspiroiva kuva kauniista ja aivan ihastuttavasta ballerinasta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti