Arjen hulinaa ja pientä pöhnää

Moi!
Hrrrr nyt taitaa mullekin tulla tää flunssa, mikä kävi tuossa aiemmin jo hieman koputtelemassa :( Tai nytkin tää on vielä tätä kolkuttelua vaan. Väsymys ja jatkuva palelu sekä lähes kokoajan taustalla oleva pieni päänsärky tekee jo valmiiksi täynnä olevasta arjesta hieman pöhnäistä. Mikäli tuo nyt on edes oikea sana. Tämän takia olen jättänyt tämän viikon osalta balettijumpat ja yo-liikunnat kokonaan pois, etten kohkaisi nyt liikaa, mutta hyötyliikunnasta ( = pyöräilystä) ja eilisistä balettitunneista en luopunut. En nyt millään voisi sairastua, kun on tässä vielä fuksien lukupiirin ohjausta x2 ennen heidän tenttiään, gradun introa pitäisi alkaa pikku hiljaa raapustella, ja mikä tärkeintä, MEG-laboratorion harjoittelumittaukset alkavat, joista en voi olla pois. Ja balettitunneilta en mielelläni ikinä olisi pois, tietenkään.
     Tämän syksyn teema on hyvin hyvin vahvasti NEURO. Josta en valita, ah ihanat aivot <3 Raukkauteni aivoihin syttyi jo lukion psykologian 3-kurssilla, joka käsitteli neuropsykologian perusteita. Suuri enemmistö tuskaili kurssin kanssa, mutta mun mielestäni se oli ehdottomasti kiinnostavin. Ja edelleen yliopistossa neuro jakaa ihmiset hyvin pitkälti sitä inhoaviin ja sitä rakastaviin. Monille alusta asti psykoterapiasta ja muutenkin kliinisestä puolesta kiinnostuneelle neuro on harmittava, vaikea pakkopulla, mikä vaan kuuluu näihin psykanopintoihin. Neuro painottuu hyvin voimakkaasti tuonne tutkimuspuolelle, vaikka toki on myös kliinistä neuropsykologiaa, mutta sen osuus opinnoista on kyllä kauhean pieni. Itse olen nimenomaan innostunut tuosta tutkimuspuolesta, laboratorioista, koeasetelmista, ja sitä kautta aivojen lähestymisestä. Siksi luennolle lähtö ei ole tässä syksyllä ollut itselleni kertaakaan vaikeaa (vaikka ovatkin olleet aamulla jo ennen kymmentä!), koska tällä hetkellä pyörivät kaksi kurssia ovat hyvin selvästi tätä teemaa. Toinen kurssi on psykan syventävä neuropsykologia A (syventävät on maisterinvaiheen vähänniinkuin tällaisia ammatillisia erikoistumiskursseja, kurssi B tulee keväällä), jossa tarkastellaan aivoja ja niiden yhteyttä kognitiivisiin kykyihin, kuten kieleen ja tarkkaavaisuuteen. Lisäksi tällä kurssilla käydään myös aivojen kuvantamismenetelmiä. Sitten mulla on se kognitiivisen neurotieteen sivuainekokonaisuuden ykköskurssi, mikä käsittelee aivoja enemmänkin biologisella lähestymistavalla ja siis ihan solu- ja kemiatasolla: esimerkiksi miten solukalvolla olevan kalvoproteiinin kolmiulotteinen rakenne muuttuu, kun aktiopotentiaalin toimesta kalium-ionit alkavat virrata soluun sisään. Aivan huippua musta! Näiden luentojen lisäksi (jotka ovat nelituntisissa ryppäissä aina) molempiin kursseihin kuuluu n. 700 ja 900 -sivuiset tenttiopukset, jotka ei sitten nappaa yhtään. Tai nappaa, kyllä mää kovasti haluisin tietää mitä ne pitää sisällään, mutta niiden aloitus on vaan niin julmettoman hankalaa, koska tiedän että kirjoissa eteneminen on hyvin hidasta. Niin sitä kautta se aloittaminenkin on niin tuskan takana, koska tiedän että sivut etenee kauhean hitaasti verrattuna lukemiseen käytettyyn tuntimäärään. Eli luennoilla menee hyvin ja kuuntelen korvat höröllään muistiinpanoja tehden, mutta hiukan olis tsempattavaa noiden tenttikirjojen kanssa. Onneksi eka tentti on vasta lokakuun lopulla.
     Sitten toinen syksyn vallitseva juttu on pro gradu -tutkielmani, mikä liittyy myös neuron teemaan, kun kerta neurolle sen teen. Meidän laitoksellamme tehdään hyvin paljon tutkimusta, joten kandi- ja gradutyöt on järjestetty niin, että kukin ohjaaja ottaa omaan tutkimusprojektiinsa kandin ja graduntekijöitä, mikä tarkoittaa sitä, että sen oman tutkielman aihe pitäisi sitten liittyä aika tiiviistikin sen tutkijan projektiin. Näin ollen omaa aihetta ei voi ihan vapaasti valita. Tai toki saa tehdä ihan mistä haluaa, mutta siinä tapauksessa ohjaajan löytäminen voi olla hankalaa. Noilla tutkijoilla on niin hirveesti omaa duunia, että monet kokee sen varmasti taakkana, jos pitäisi vielä paneutua jonkun kandi- tai gradulaisen tausta-aineistoon erikseen. Systeemissä on mielestäni hyvät ja huonot puolensa: kun on mukana oikeassa tutkimuksessa, saa nähdä ja kokeilla paljon enemmän asioita. Jos tekisi gradun perinteisesti yksin, ns. oikean tutkimuksen ulkopuolella, voi kokemus tutkimuksen teosta jäädä vähän raakileeksi, koska tehden ihan itsenäisesti kaikki tulee työtunnit varmaan aika nopeasti täyteen, jolloin koko työn mittakaava on pienempi. Eli siinä on hyvät puolensa, että saa tehdä hiukan tuossa tutkimuksen siivellä oman tutkielman. Lisäksi nyt laboratorion käytön voi sisällyttää tuon tutkijan omaan tutkimusprojektiin. Kyllähän labran käyttö tietysti maksaa aina jotain per mittaus, niin olisi ehkä vähän hankala sitten järjestää gradultaisten mittauksia, kun ei meillä mitään rahoitusta ole. Hyvä puoli ns. perinteisessä, yksintekemisessä on se, että saa tosiaan tehdä just siitä aiheesta, mistä haluaa, ja se on aika tärkeä juttu musta.
     Meillä valitaan sen tutkijan projekti, mikä itseä kiinnostaa eniten, ja sitten haetaan sen tutkijan graduryhmään. Itse valitsin tietysti yhden neurotutkimuksen ryhmistä, mutta aluksi tuo aihe muodostui itselleni pieneksi ongelmaksi. Keksin meinaa mielestäni superhyvän aiheen, mutta mietin että meneeköhän se hiukan ohi siitä, mitä tuo tutkija-ohjaaja oli ajatellut. Rohkeasti kuitenkin esitin ideani ohjaajalle, ja sanoinkin että jos tämä menee liiaksi ohi, niin voin keksiä uuden. Ei se ohjaaja nyt ihan hirvittävän paljon näyttänyt innostuvan, mutta hyväksyi sen kuitenkin. Viime sunnuntaina mulle tuli sitten sellainen "mun täytyy omalla aktiivisuudellani todistaa että tää mun aihe on hyvä ja kyllä se myös liittyy tämän tutkimusprojektin aiheeseen" -fiilis, jolloin aloitin tausta-aineistoon tutustumisen ja mietin omaa koeasetelmaa sekä tutkimuskysymyksiä, lähetin kaikki phdinnan tuloksena syntyneet ajatukset ja ideat ohjaajalleni, ja nyt hänkin tuntui hieman innostuvan asiasta. Aiheideani on sellainen, että koeasetelman pitää olla toistomittaus (ensin 1. mittaus ja pienen ajan jälkeen 2. mittaus), mikä oli ohjaajalle myös hiukan sellainen kynnyskysymys, koska toistomittaus on tietysti kauhean työläs; koehenkilöt on mitattava kahteen kertaan, eli labra-aikaa tarvitaan tuplasti enemmän. Eilen graduseminaarissa sitten ohjaaja sanoi, että tehdään toistomittaukset, mistä olin tietysti riemuissani. Koko koesuunnittelu (experimental design, mikä se nyt on) on nyt niinku mun ansiota/vikani! :D Nyt meillä alkoi tosiaan tänään noi MEG-labran harjoitusmittaukset, ja seuraava varsinainen graduseminaari sovittiin kuukauden päähän. Tässä on nyt siis kuukausi aikaa paneutua kunnolla lähdekirjallisuuteen ja aloittaa intron kirjoitus! Jeeeii tavallaan olen kauhean innoissani, mutta toisaalta on sellainen oh god, kauhaa työ! -fiilis :D

Tässä mulla omiin tiedostoihin gradu-kansioon kerätty jo hiukan mahdollisia lähdeartikkeleita :) En ole vielä kahlannut niitä niin hyvin läpi, että tietäisin onko kaikista lähteiksi. 15kpl on ihan hyvä alku, mutta vielä tarvin n. 25 lähdettä lisää!

Huuh sain kuin sainkin vuodatettua tätä opinto- ja gradujuttua jonnekin! Sitä en tiedä, jaksoiko kukaan tuota lukea :DD Mun mies on hiukan näreissään, kun aloitin pari vuotta myöhemmin opinnot kuin hän, ja nyt olen mennyt jo aika kirkkaasti opinnoissa sen ohi. Tavallaan ymmärrän joo että mun jutut voi ehkä tuntua joltain veitsen kääntämisiltä, mutta enhän mä sitä tietenkään niin tarkoita.

Sitten vaikka hiukan baletista! Tiistain tunnit meni hyvin, ja nyt oikeesti se sissonekin alkaa sujua :))) Tosin ope kyllä kerran ohjeisti yhtä ryhmäläistä että "Sulla on vähän sama ongelma ku (nimeni) oli aluksi, että loikkaat", ja siinä sitten mietin että oh god mua käytettiin just huonona esimerkkinä xD Mutta siitä siis ymmärsi ihan hyvin että se oli mun ongelmani, ja nykyään osaan jo sen silleen kahdelta jalalta yhdelle, enkä siis enää loikkaa. Lisäksi se meidän ryhmä on musta silleen hyvä, että ei mua haittaa vaikka siellä nostetaan ihmisten virheitä ylös. Tai toi perus1 -ryhmä on vähän vaisumpi, kun siellä on hiukan sellaista sekalaista, uutta ja vanhaa porukkaa. Tuo alkeet2 on hiukan sellanen tiiviimpi porukka, koska melkeen kaikki oltiin viime vuonna samassa alkeet1-ryhmässä. Mutta siitä sissonesta vielä, meillä on nyt sellanen sarja että ensin 2 sissone fremétä, sitten sen jälkeen kolme sellaista nopeampaa sissonea, eli sama plié mihin laskeudutaan niin siitä jo ponnistetaan uuteen. Se on hiukan raskasta reisille. Nopeiden sissonien (en nyt muista miksi niitä sanottiin) jälkeen tendu, käännös ja sama toiselle puolelle. Vaikka se hyppy itsessään alkaa jo sujua, niin multa hyvin olennaisesti puuttuu se sellainen keveys, etenkin yleensä se viimeinen hyppy on sellanen "hhnnngghh" -äännähdyksellä säestetty, hyvin vaivalloiselta ja raskaalta näyttävä hyppy :D No, hienosäätö tulkoot sitten myöhemmin perässä.
     Perus1 tunnilla otettiin échappéhen muuten uus lisäys, eli siellä ilmassa pitäis silleen vaihtaa jalkojen paikkaa kertaalleen. Jos joku muistaa tän nimen niin kernaasti kuulisin sen. Se ei multa kyllä sujunut ollenkaan, mutta ei kyllä hirveen monella muullakaan. Mun nilkat ei ole läheskään tarpeeksi vikkelät, ja vaikka kokeiltiin niin että hypättiin tangolla (eli sai hiukan lisäaikaa ilmassa oloon) niin ei kyllä siltikään onnistunut, lähellekään. Mut hei, eihän sissonekaan onnistunut ekalla kerralla! :D haha epätoivoinen yritys pitää positiivista asennetta :'D Tai jos jotain positiivista pitää sanoa, niin ensimmäistä kertaa balettitunnilla musta alkoi tuntua, että piquet vasen kylki edellä alkoi oikeesti jopa näyttää pikkusen piruetilta! Ei suinkaan kaikki, mutta joku (suhteellisen) onnistunut yksilö alkoi vähänniinkun heräilemään. Woohoo!

Loppuun vähän tällainen mihinkään liittymätön huomio. Vaikka tiedostan ihan täysin, että somessa (facebook, blogit, instagram jne) ihmiset leikkaa ne parhaat palat omasta arjestaan ja jakaa muille, eikä kenenkään ole tarkoituskaan uskoa, että ihmisten elämä olisi aina niin hohdokasta kuin somepäivitykset antaa ymmärtää, se silleen hiukan ärsyttää mua. Ainakin omassa facessani on jonkin verran tyyppejä, joiden ainoat kuvat on otettu hyvin asetelluista aamiaisista ja trendikkäistä lounaista, kukkapuskasta keittiön pöydällä ja itsestä treenivaatteissa. Ymmärrän ihan hyvin, että ihmisen ns. some-persoonan on tarkoitus olla jonkinlainen ihannekuva itsesta, jota näytetään muille; tällaista mun arkeni on. Ei tietenkään kaikki tee tätä, ääripäiden välillä on paljon harmaan sävyjä. Ja siis ei se mua haittaa, että ihmiset laittaa nettiin itsestään ja arjestaan vähän siloteltuja kuvia, teenhän minäkin sitä. Viime viikonloppuna ajattelin tätä asiaa, että vaikka itselleni onkin selvää, että ihmisten some-tilit eivät vastaa sitä todellista arkea, kaikille se ei ole selvää, esim. tällainen ilmiö näyttäisi olevan ihan yleinen http://www.hs.fi/tiede/a1305640557911 . Joten siis (pikkuhiljaa alan taas päästä lähelle aihetta) viime viikonloppuna sohvalla lökötellessäni ja herkutellessani tuli mieleen, että otankin vähän inhorealistisia kuvia arjestani :D tai en nyt tiedä "inhorealistisesta", mutta kuitenkin, ei millään tapaa siloteltu tai aseteltu. Ehkä tämänkaltaisilla kuvilla saa joidenkin someahdistusta lievennettyä:

Eli ei ne munkaan kauniisti kulhoon kuutioidut hedelmät suinkaan anna yksiselitteisen realistista kuvaa mun ruokailustani! :DD Ekassa kulhollinen sipsejä ja Fazerin vadelma-jogurtti suklaapatukka. En ole syönyt tota makua ikuisuuteen, joten yllätyin että kuinka hyvä se olikaan! Sipseihin mulla on vähän sellainen ambivalentti suhde, eli hyvin hyvin harvoin ostan itselleni kotiin sipsejä. Juhlissa/kylässä jos on sipsikulho tarjolla, saatankin napostella, mutta itse ei tule hirveesti ostettua. Me syödään miehen kanssa eri sipsejä (en vaan voi sietää sourcream & onion -makua), joten silloin kun tämä harvinainen sipsin ostaminen tapahtuu, saan koko pussin itselleni. Sen vuoksi sitä on hieman rajoitettava, ja kaadan niitä aina tuollaiseen kulhoon itselleni. Jos siinä vieressä leffaa katellessa on vaan avonainen sipsipussi, mun käsi käy siellä niin kauan että se on lähes tyhjä, yhdeltä istumalta. Joten siksi tuollainen kulhosysteemi mulla :D
     Ja heti seuraavana päivänä tilattiin pitsaa! Mies tarjos nii en mennyt vastustelemaan. Juustopitsa rucolalla, noms. Kerkesin ottamaan jo pari haukkua ennen kuin muistin ottaa kuvaa :'DD

Huhhu kylläpä tuli selitettyä taas ja sekalaisia juttuja. Jos joku pääsi tänne asti niin onneksi olkoon, ansaitset mitalin!