Karhun pentu sairastaa

Moikka,
tästä tulee pieni sekalainen avautumispostaus, koittakaahan kestää tätä epäjärjestelmällisyyttä. Olen taas flunssan (lähinnä kovan yskän) kourissa, ja luulen että balettitunti jää väliin :/ Mutta mulla on teoria, tosin hyvin valitettava sellainen, miksi olen taas kipeenä. Selailin tuossa viikonloppuna blogiani taaksepäin, ja tein erään havainnon. Lähes jokainen postaus alkaa kiireen valittelulla, ja sieltä löytyy lausahduksia, kuten "on ollut taas kauhee kiire", "töitä on ollu paljon", "oon kirjottanu gradua", "olen ollut yliopistolla iltaan asti", "töitä riittää", "en ole ehtinyt tehdä sitä ja tätä, kun on ollut niin paljon tota ja tätä" ja suurin vale "kyllä se tästä sitten taas helpottaa". Hiihtolomaa mulla ei ollut, sillä luennoista ei ollut paussia, pääsiäisloman kirjoitin gradua, kesälomaa ei ollut kun työt jatkui uudessa projektissa saumattomasti kun vanha loppui, ja nyt taas sulavasti gradu vaihtui syksyn opintoihin. Olen viimeksi lomaillut jouluna. Ja pahoin pelkään, että tämä kaikki alkaa pikku hiljaa vaikuttaa muhun ja kroppaani. Eli ei se tästä helpota, jos ei itse laita sitä helpottumaan.
     Olen normaalisti 1-2 kertaa vuodessa sairaana, mutta tämä on nyt jo toinen pieni flunssa kuukauden sisään, ja uskon kyllä vahvasti siihen, että liiallisen rasituksen seurauksena kehon puolustus ei ole ihan parhaimmillaan, ja siksi mulla on nyt toistamiseen tätä yskää. Mä olen sellainen ihminen, jolle ei vaan yksinkertaisesti nouse kuume, joten on hankala arvioida, milloin jäädä kotiin lepäämään ja millon on vaan "pientä flunssaa, ihan hyvin voi mennä", lisäksi olen myös aika tunnollinen persoona (etenkin mitä tulee töihin), niin en oikeen edes kehtaa olla poissa, ellei sitten ihan varmasti ole oikeasti nyt joku paha tauti. Tämä köhä tuli mulle vasta tossa lauantaina, mutta jo torstaina olin sen verran uupunut, että jätin baletin väliin :( Torstaina oli mulla aika tiukka päivä, ensin 8-14 luentoa ja siitä suoraan 14-17 töitä. Puoli kuuden aikaan olin kotona ja totesin, että mulla on tässä tunti aikaa syödä kunnon välipala, levätä hiukan ja vaihtaa balettivaatteet ja pakata baletti kassi, ennen kun lähden baletin kaksoistunnille. Yheksäntuntisen päivän jälkeen olin kuitenkin sen verran uupunut, että päätin jättää ekan kärkitunnin väliin ja mennä sitten jälkimmäiselle tunnille pehmeillä. Kuinkas sitten kävikään, kävin sohvalle hetkeksi lepäämään, ja heräsin vasta kun oli liian myöhäistä lähteä jälkimmäiselle tunnille. Nyt tämän köhän takia olen vähän kahden vaiheilla, pitäisikö mennä tunnille vai ei :( Jouduin olemaan viime maanantainakin pois perus1-tunnilla, koska oli töitä. Toisaalta, tiedän että mulla on nyt yliopistolla pitkiä päiviä tulossa, niin olisi järkevää koittaa levätä edes illat.
     No mitä olen nyt sitten suunnitellut tämän kuukausia kestäneen ketjun pätkäisemiseksi? Luennoilta ei voi olla pois, koska nämä ovat läsnäolopakollisia, ellei sitten ihan oikeesti tule tosi tosi huono olo. Töitä olen alkanut pikkuhuljaa usuttaa gradulaisille. Haha, nyt kun olen itse palauttanut graduni ja tuossa projektissa meillä on pari graduntekijää, voin vaan viitata heihin "jotain gradulaisia", nyt kun olen itse palauttanut työni jo aikoja sitten! :D No joo, olen nyt molemmat gradulaiset kouluttanut noihin työtehtäviin, ja pian heidän pitäisi alkaa tehdä niitä itsenäisesti. Valitettavasti vielä tämä viikko mun on itse pakko puskea, ennen kuin voin alkaa jakamaan töitäni heille. Lisäksi mulla on lokakuun eka viikko aivan tyhjää <3 En ole ottanut töitä siihen, eikä silloin ole luentoja. Ajattelin ihan vaan OLLA, eka kerta yhdeksään kuukauteen kun voin olla kokonaisen viikon ilman mitään velvosllisuuksia. Ihanaa :) Ehkä se vähän auttaisi ja katakisisi tämän kierteen. Lisäksi suunniteltiin alustavasti miehen kanssa reissua Kuusamoon tuijottelemaan ruskaa ja karhuja tuossa syyskuun lopussa. Eli valitettavasti joudun nyt edelleen sanomaan, että kyllä tää tästä ja ei vieläkään ole mitään muuta ratkaisua tähän, kuin että lepään iltaisin, vaikka se tarkoittaisikin baletista pois jäämistä :( Liiton lehdessä oli juuri joku opiskelija kirjoittanut aivan todella itseäni koskevan kirjoituksen, nimenomaan tästä uupumisesta. On se erikoista, kun me psykologit (ja opiskelijat) ollaan herkkiä havaitsemaan muiden ongelmia ja muiden varoitusmerkkejä, mutta itsessämme me sitä ei huomata. Itse todella havahduin tähän tilanteeseen vasta, kun jouduin viime torstaina (ja tänään) olemaan baletista pois tämän takia, ja vielä kun selasin tätä blogia ja omia kirjoituksiani joista muodostui aika hyvä kokonaiskuva mun tästä vuodestani tähän hetkeen asti. En osaa edes kirjoittaa, miten älyttömän paljon mua harmittaa baletin poissaolot. Tämän viikon torstai tulee taas olemaan kamala, varmaan vielä pidempi kuin viime viikon, mutta sitten nämä kaksi kamalaa torstaita on ohi. Olin varannut tälle torstaille töitä 14-19, ennen kuin kurssit ilmoitettiin. Eiköhän mulla ole sitten luentoa samana päivänä 8-14 -.- Eli tulossa taas aivan hitosti liian pitkä päivä, ja olen vähän varautunut siihen, että baletti joutuu taas jäämään :( Ärsyttää hirveesti ja pelkään että jään jälkeen muista, mutta minkäs teet. En mä siellä tunnilla mitään tee sairaana tai uupuneenakaan. Ensi viikolla onneksi helpottaa jo sen verran, että pääsen balettiin, ja mulla on sitten korvauslipukkeitakin niin voin mennä vaikka alkeistunneille käymään kurkkaamassa :)

Mitä muuta mulle kuuluu kuin näitä surkeita uupumisjuttuja? En tiedä kuinka paljon iloisempi juttu tämä on, mutta ainakin tämä on jännittävämpi! Nimittäin eksyin metsään viime viikolla. Kävin keskiviikkona kävelyllä, ja huomasin pyörätieltä puikahtavan pienen polun ojan yli metsikköön. Olin ennenkin katsellut tätä pikku rakoa metsään, ja nyt ajattelin sitten että why not, ja loikkasin ojan poikki metsän puolelle. Siinä oli vielä hieno kylttikin, että tämä on nyt jotain koskematonta ikimetsää. Luulin tietäväni suunnilleen metsän rajat ja totesin, että ylöspäin suuntautuva maasto päättyisi yhdelle tutulle rakennukselle, eli mettä tuskin oli kovin iso. Lähdin kävelemään kinttupolkua pitkin ylöspäin ja nautiskelin metsän tuoksusta ja kauniista ruskasta. Kuitenkin, kun totesin maaston tasoittuneen ja olevani ns. huipulla, en nähnytkään rakennusta, vaan tiheää metsikköä silmän kantamattomiin. Lisäksi kulkemani polu haarautui nyt kahdeksi, vielä pienemmäksi poluksi. Hieman hermostuneena nielaisten käännyin umpimähkään vasemmalle, mutta aika pian mulle tuli sellainen tunne, että tämä ei nyt vie oikeaan paikkaan, joten käännyin kannoillani, menin risteyspaikkaan ja jatkoin toiseen suuntaan. Kun polku kuihtui olemattomiin, alkoi mua jo hieman huolestuttaa. Kello alkoi olla kahdeksan, ja koska metsä oli hyvin tiheää, alkoi siellä myös hämärtää. Mulla oli kyllä kännykkä mukana (alla kuvia seikkailustani), mutta en kuitenkaan ollut vielä niin huolissani, että olisin kehdannut soittaa miehelleni. Etenkin kun tiesin erään hänen kaverinsa olevan meillä kylässä, en olisi voinut voielä myöntää sen kaverin kuullen että olen hukassa! jatkoin vaellusta ja pian huomasin metsän siimeksessä pilkottavan rakennuksen seinää kaukana edessäpäin, löysin ulos ja paikansin itseni tutulle paikalle, josta käppäilin kotiin. Sen pituinen se :D Tosin tuli kyllä mieleen, että ehkä mun ei kannata näillä erätaidoilla lähteä samoomaan minnekään Kuusamon metikköön, missä on vielä karhujakin...

Seikkailun alku

Suuri helpotuksen tunne seikkalun päätyttyä :D

Se siitä seikkailusta. Viikonloppuna en kurkkukivun ja yskän vuoksi viitsinyt lähteä lenkille, vaan jäin kotiin kököttämään. Ja ettepäs muuten ikinä arvaakaan, mitä tein! Aloin kutoa tossuja. Kyllä, luitte aivan oikein. Kuten kaikki lukijat varmasti jo tässä vaiheessa tietävät, en ole käsityöihmisiä. Perheeni on, mutta minä en. Jostakin luonnon oikusta kaivoin vanhan lankakeräni esiin ja aloin kokeilla oikeaa ja nurjaa silmukkaa. Kun totesin sen sujuvan yllättävän mutkattomasti, etsin internetistä helppojen tossujen ohjeen. Äitini tykkää käyttää sisällä lämmittäviä tossuja, joten ajattelin tehdä ne hänelle joululahjaksi :) Koska vaikka niistä tulisi miten rumat, tiedän että äiti ei tuomitse <3 Tosin, mulle tuli tossa kutoessa mieleen, että noista saattaakin tulla vähän liian pienet äitille, jolloin annan ne varmaan siskolleni. Sisko kyllä varmaan tuomitsee, jos niistä ei tule siistit, mutta tulkitsen sen sellaisena hyväntahtoisena, siskojen välisenä ivailuna :D

Kokeilin eka tuolla vanhalla oranssilla langalla, ja sitten kävin ostamassa tuon harmaan ja turkoosin kerän. Onneksi äitillä ja siskolla on suht sama värimaku. Teen 4 harmaata ruutua ja 4 turkoosia, ja ne sitten ommellaan yhteen. En ymmärrä siitä mallikuviosta niin alkuunkaan, että miten ihmeessä siitä voi tulla tossu, mutta sen näkee sitten. Ehkä ei tulekaan :D

No joo, tästä tuli nyt pitkä ja sekava postaus. Yritän vähentää hiukan töitä, mutta en tietenkään voi sitä lainkaan lopettaa, tarvitsen palkkaani. Lisäksi koitan nyt tämän viikon vielä puskea, sitten pitäisi oikeasti alkaa vähän rennommat ajat. Huh, edelleen kyllä harmittaa ihan törkeästi tämän ja viime viikon menetetyt balettitunnit :(