sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Syksy 2014: Katsaus

Heippa vaan! Tässä postauksessa ajattelin katsoa vähän taaksepäin ja pohtia, mitä sitä onkaan nyt touhattu tämä syyslukukausi. Elokuussa suunnittelin kovasti tulevaa syysylukukautta, joten katsotaan, miten suunnitelmat lopulta meni.

KANDITUTKIELMA
Kanditutkielmani on tällä hetkellä aivan loppusuoralla. Ainoa mistä kiikastaa on se, etten saa ohjaajaltani palautetta työstäni, sillä hän on kovin kiireinen : ( sain eilen kunnon inspiraation, ja kirjoitinkin lähes 12h (ruoka- ja vessatauot mukaanlukien) kandini Results- ja Discussion-osioita. Löysin vielä useita uusia lähteitäkin! Ohjaajani on tosiaan kommentoinut työtäni viimeksi lokakuussa, ja sen jälkeen on tullut n. 6-7 sivua tekstiä lisää, joten en nyt tiedä yhtään, onko tekstini mistään kotoisin. Omasta mielestäni hioin sitä eilen aika hyvin, enkä suoraan sanoen enää oikein tiedä, mitä tehdä sille. Meille annettiin sellainen mallikandi, jonka ohjaajani on ohjannut viime vuonna, ja sanoi että siitä voi ottaa mallia ja ideoita rakenteesta yms. omaan työhön. Olen hyödyntänyt sitä, enkä enää oikein keksi lisää : / Eli kaiken kaikkiaan kanditutkielmastani on hyvä fiilis, vielä kun saisi siitä vähän kommenttia niin voisin hioa ja korjailla sitä.

SIVUAINEET
Hmm, tämä osio ei mennyt ihan niin kuin olin kuvitellut :D Lopetin siis solu- ja molekyylibiologian kokonaisuuden kahden kurssin jälkeen. Mikrobiologiasta pääsin läpi, ykkösen arvosanalla, mutta solun kemia -kurssi ei mennyt sitten niin hyvin. Asia oli helkutin kiinnostavaa, mutta vaan liian vaikeeta. Lukiossa kun kiinnosti enemmän humanistiset alat ja koin olevani surkea luonnontieteissä (jota toki olinkin), niin eipä ole hirveen hyvin persuteet hallussa. Ajattelin nyt kuitenkin tässä keväällä vilkuilla lukion oppimäärää kemiasta ja biologiasta, niin jolloin suunnitelmissa olisi suorittaa tämä kokonaisuus maisterin vaiheen sivuaineena.
     Päädyin siis sivuaineen vaihtoon, eli aloin lukea filosofiaa. Se on onnistunut suhteellisen vaivattomasti ja hyvällä menestyksellä, ekasta kurssista sain nelosen ja nyt on ollut semmonen keskustelukurssi, missä ei ole hirveesti tarvinut edes tehdä mitään x) suorituksena on oppimispäiväkirja, jonka palautus on vasta 31.1., joten no worries!

PSYKOLOGIA
Tätä onkin ollut aika vähän tänä vuonna, kandia lukuunottamatta. Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät, arvosana 3 ja kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät, arvosana 2. Ei siis etenkään toi jälkimmäinen mennyt hirveen hyvin, mutta mun mielestäni se opetus ei ollut mitenkään ihan hirveen laadukasta. Tai laadukasta oli kyllä, mutta se opettaja puhui kauheen hiljaisella äänellä ja kauheen nopeesti, nii ei siinä oikeen pysynyt mukana. Lisäksi vähän ärsyttää, kun keväällä on tilastotieteen jatkokurssi, kun mun mielestä olisi ollut hyvä, jo s se olisi jo käytynä ennen tota kvantin kurssia, ja kandia. Opetussuunnitelman mukaan 1. vuonna käydään semmonen tilaston alkeet, mikä vois ihan hyvin lopettaa. Siinä opetetaan tismalleen samat asiat kuin mitä edellytetään jo pääsykokeessa, joten kaikki tietää ne asiat. En käynyt yhdellakaan luennolla enkä edes ostanut sitä luentoprujua, ja sain kurssista muistaakseeni arvosanan 2-3. Tekemättä siis yhtään mitään. Kakkosvuonna käydään tilaston perusteet, mikä onkin sitten hyödyllinen kurssi. Mun mielestä siis toi alkeet voitais heivata kokonaan pois, alottaa suoraan perusteista ja käydä jatkokurssi kakkosvuonna, ennen ku aloitetaan kandityö ja kvanti, koska se olis kyllä helpottanut omaa opiskeluani suunnattomasti. No, läpi on kuitenkin päästy joten mitäpä sitä enää suotta harmittelemaan. Keväällä onkin sitten enää yksi psykan kurssi, aj sekin on vähän semmoinen poikkeuksellinen. Se kestää muistaakseeni neljä päivää, ja ne on kaikki klo 9-14, semmonen ku haastattelu- ja vuorovaikutustaidot. Siinä onkin sitten kaikki psykan perus- ja aineopinnot tehtyinä, vähän jännittää toi maisterivaihe : ))

RANSKA
Tämän otin aivan omaksi huvikseni : ) tai piti jotain vapaavalintaista kieltä tehdä joku pistemäärä, mutta ymmärtääkseeni olen nyt tehnyt jo aika paljon ylimääräistä. Ranskan alkeet I ja II on siis käytyinä, molemmista arvosanat 4 :> Kurssilla edetään ihan hullua vauhtia, jo kahden alkeiskurssin jälkeen osaan taivuttaa verbejä, adjektiivejä, kertoa passiivissa, futuurissa ja imperfektissä! Ranskalaisilla on muuten jännä käsitys ajasta, koska niillä on kaksi erilaista imperfektiä ja kaksi erilaista futuuria. En niitä nnyt tähän jaksa alkaa selostaa, kerron jos joku nyt jostain syystä erityisesti kiinnostui :DD Tää on ollut kyllä tosi kiva valinta, aion jatkaa alkeen III ja IV kevätlukukaudelle!

BALETTI
Tää on ollut paras harrastus jonka olen i-ki-nä alottanut. Balettimusiikki on ihanaa, liikkeet on haastavia mutta kauniita, ne vaatii voimaa ja taitoa mutta niillä voi silti ilmaista jonkinlaista tunnetta. Tykkään tosi paljon meidn opettajasta. Monesti liikuntaharrastukset, joissa on aikuisoppilaita, on aika passiivisia opettajan suhteen. Opettajat ei ehkä uskalla ottaa minkäänlaista auktoriteetin roolia, koska ollaanhan tässä nyt saman ikäisiä, oppilas voi olla jopa vanhempikin kuin joku nuori opettaja. Lisäksi opettajat on ehkä yltiöpositiivisia, ja vaikka joku tekee väärin niin olleen helposti vaan että hyvä hyvä, kyllä te osaatte! Meidän opettaja on mukavan rehellinen ja tuo esiin asiat, jotka menee ryhmällämme välillä huonosti/pitää kiinnittää huomiota enemmän. Esim. jos ollaan tehty barrella vaikka pliéitä tai painonsiirtoja, niin kappaleen jälkeen opettaja sanoo että kiinnittäkää nyt erityisesti huomiota että pitäkää paino ihan keskellä jne. Ja helposti kun barrella on keskittynyt jalkoihin, huomaa että 2. asennossa oleva käsi (eli sillee siipumäisesti sivulla) helposti lötkähtää vähän epäryhdikkääseen asentoon, jolloin opettajamme tekee kierroksen ja käy laittamassa kaikkien kädet oikeaan asentoon. Yritän siis sanoa, että on tosi kiva että se opettaja oikeesti opettaa mietä siellä, eikä vaan vedä tuntia sillee rutiinina läpi.
     Koska haluan kehittyä baletissa mahdollisimman paljon, olen kotona nyt treenaillut aika paljon tämmöisen balleriinan tahtiin ihan perus ''balleriinan lihaskuntoa'':
https://www.youtube.com/results?search_query=mary+helen+bowers

(Jos linkki ei toimi, niin youtubesta löytyy nimellä Mary Helen Bowers)
Treenit on ihan HULLUJA, en tajua miten noin ohkasessa naisessa voi olla niin paljon voimaa! Siinä vaiheessa ku ite on yleensä n. 3-4min kohdalla sillee OH PLEAS DEAR GOD HELP ME nii tuo vaan heleellä äänellä sanoo että vielä viimeinen sarja :) Mutta on noi vaikuttanut tosi hyödyllisiltä, vaikka paha sanoa hirveen luotettavasti mitään ku olen nyt n. 2 viikkoa tehnyt noita.
     Ihan perus treenin lisäksi olen pyrkinyt harjoittelemaan paljon myös jalkojeni aukikiertoa, eli saada lonkasta asti jalkaa käännettyä mahdollisimman auki. Tässä vertailuna elokuussa otettu kuva, kun olen vasta aloittanut, ja nyt:
Elokuu 2014
Joulukuu 2014
Omaan silmääni ainakin kehitystä on tapahtunut jonkin verran! plus huomatkaa uusi keittiön matto, jota kissa ei ole (vielä) repinyt.... Olisi toki ollut hyvä, jos ekaakin kuvaa ottaessani olisin ymmärtänyt seistä tuossa maton reunalla, jolloin suoraan viivaan on helpompi verrata tuloksia -.-
     Jotta en vaan väännä tuota asentoa väkisin polvista tai nilkoista, pitää testata, että polvet ja varpaat näyttää samaan suuntaan esim. pliétä tehdessä. Eli jos varpaat näyttää enemmän sivulle kuin polvet, ei kierto tapahdu lonkasta vaan on väkisin väännetty jostakin nivelestä. Siksi käytänkin apunani keppiä, jonka laitan isovarpaani päähän, teen plién ja testaan, että polvi osuu keppiin tai jää sen oikealle puolelle:
Hyvä, polvi kääntyy selvästi yhtä paljon sivulle kuin varpaatkin, eli kierto tapahtuu lonkasta
VÄÄRIN! Jalkateriä on väkisin käännetty liian paljon sivuille, eikä polvi pysy mukana vaan jää näyttämään liian paljon eteenpäin verrattuna varpaisiin. Tein hienon demonstraation, koska totesin että selitykseni oli ehkä vähän ontuva.



     Sitten osioon, joka varmasti kiinnostaa kaikkia, eli spagaatiharjoitukseni. Ilokseni voin ilmoittaa, että kauniin päivänä 15.12. tämä ihanuus vihdoinkin onnistui:





Valitettavasti kissamme rakastaa jumppamattoani. Ah, ihanaa muovia! T: kissa



En toki ihan vielä pysty tuosta vaan leviimään spagaatiin, täytyy aina jumpata ja venytellä hirveesti ennen sitä. Ajattelin, että nyt teen sen joka päivä, että tuo taito varmasti kanssa pysyy. Tein sitä kolmena päivänä peräkkäin, kunnes neljäntenä huomasin, että lihakset on yksin kertaisesti niin kipeät ja kireet jatkuvasta jumpasta ja venyttelystä, että en ole nyt kahteen päivään edes kokeillut. Mutta eiköhän sekin riitä, jos tekee pari kertaa viikossa? Ehkä sekin on tarpeeksi usein, että tuo niinku vahvistuis, eikä lopulta vaatis niin paljon valmisteluja, että pääsee vaan lipuumaan tuohon asentoon. Ja tiedoksi vaan, että pystyn tuohon vaan tollee vasen jalka edessä xD

Kaiken kaikkiaan, syksy on ollut mielestäni varsin onnistunut kokonaisuutena, vaikka joitakin vastoinkäymisiäkin on tullut vastaan. Blogi jää joulutauolle, palaillaan tammikuun puolessa välissä! Heihei : ))

2 kommenttia:

  1. Jeee, onnea spagaatista! 8)) Hyvälyä näyttää! Multa on ihan kokonaan unohtunu spagaattiharjoitukset ku oon vaan keskittyny rasvapolttoon ja keskivartalolihaksiin.. u.u'

    VastaaPoista