tiistai 6. syyskuuta 2016

Uusia juttuja ja syksyisiä kuvia

Moikka! Blogin ulkoasu koki pienen uudistuksen mitäs pidätte? :) Olin jo jonkin aikaa miettinyt pinkinkirjavan taustan vaihtoa, ja eilen suht extemporesti aloinkin sitten säätää blogin asetuksista uutta ulkoasua. Eeei sillä Netflixin Cosmos-sarjalla ollu mitään vaikutusta tähän valittuun taustaan :D No ei, värisävyksi halusin jotakin violetin punaista, ja tuo tähtitaivas nyt upposi muhun tällä hetkellä parhaiten. Mulla itselläni ei oikeen ollut mitään tarpeeksi hyvälaatuista kuvaa, että olisin voinut laittaa taustaksi, joten valmiilla mennään. En tiedä, mitenköhän pysyvä tämä tausta on, voi olla että jossakin vaiheessa vaihdan johonkin vähän neutraalimpaan. Tällä hetkellä ainakin tykkään :)

Kaikkea muutakin uutta on tuloillaan. Huomenna alkaa tosiaan viimeinen syksy yliopistolla, viimeiset psykologian kurssit. Aika haikea fiilis, ja samaan aikaan taas sellanen että mitä helvettiä, tämänkö jälkeen mun pitäisi olla valmis! :D Ostin tänään uuden vihon huomenna alkavalle kurssille, eikö ole ihanan nätti kansi! Nopeesti katottuna näyttää kyllä tuo kuva vähän sekavalta, mutta siinä on kaikkia kivoja eläimiä. Koko yliopisto-opinnot tähän mennessä (tutkielmia lukuun ottamatta) on olleet hyvin teoreettisia: kurssit koostuu luennoista ja noin 700 sivun tenttikirjoista ja niistä tenteistä. Vaikka monet purnaa liiasta teoreettisuudesta, musta sen kuuluukin olla just näin. Jos haluaa jotakin käytännöllisempää, niin on paras varmaan valita jokin toinen ala. Vuosien teoriatietoon tutustuminen on omasta mielestäni ensiarvoisen tärkeää ja tekee meistä ammattitaitoisempia. Nämä viimeiselle vuodelle säästetyt ammattikäytännön kurssit on sitte niitä, joissa päästään ihmettelemään että no mitä se psykologi sitten tällä kaikella tiedolla oikeesti tekee. Näistä ei luonnollisesti ole tenttiä, vaan pitkiä, 8-14 luentopäiviä ja uskoisin että moneen kuuluu myös jonkinlainen itsereflektoiva päiväkirjasuoritus. Kuulostaa musta oikein kivalta, tosin vähän jännittää kun yhtäkkiä on niin erilaista kaikki. No, onneksi mulla on tuossa toi kemian kirja vielä, jos tulee tenttikirjaa ikävä niin voin sitä sitten lueskella :D

Blogin lukijat ei varmaan muista mun julkisen kirjoittelun alkuaikoja (syksy 2014), mutta silloin aloitin sivuaineena solu- ja molekyylibiologian. Koska mun kemia- ja bilsatiedot oli todella, todella ruosteessa, en oikein menestynyt näissä opinnoissa, ja vaihdoin sivuaineen filosofiaan. No, nyt pari vuotta myöhemmin, pikkusen asiaan enemmän perehtyneenä, meinasin ensi keväänä rinta rottingilla tarpoa takaisin toiselle puolelle järveä matlut-kampukselle, ja jatkaa solu- ja molekyylibiologian opintojani :D Nyt ajattelin tosiaan itekseni lukea tuota kemiaa, ja käydä kirjatenttimässä "solubiologian alkeet" pikkukurssin, niin ehkäpä tällä kertaa saisin suoritettuja vähän enemmän näitä kursseja :D Tästä varmaan lisää keväämmällä, mutta tämä kuuluu mulla myös tähän kategoriaan "uusia juttuja".

Balettiin mulla ei ole nyt valitettavasti raportoida mitään uutta, koska sillä saralla lukukausi on pyörähtänyt käyntiin jo pari viikkoa sitten. Eilen maanantaina en päässyt peruss1-tunnille, mutta riensin töistä suoraan sitten kärkitunnille. Kerkesin lämmitellä pikkusen, mutta huomasin kyllä että miten poikki tunnuin olevan läpi koko tunnin. En tiedä johtuiko se liian kylmistä lihaksista, vai mistä. Diagonaali suteneuta ja olin jo ihan valmista kauraa. Sain poissaolosta korvauslipukkeen, jonka menen varmaan käyttämään perjantain katutanssitunnille :) Toivottavasti ne ei viime viikolla edennyt kauheesti! Meinasin vähän että kun en nyt ilmoittautunut virallisesti sille tunnille, pidän sitä nyt mun korvaustuntina. Mulla tulee tässä parin viikon sisään vielä ainakin kaksi poissaoloa baletista töiden takia, niin käyn sitten aina katutanssissa käyttämässä korvauslipukkeet :) Ja ilokseni voin muuten ilmoittaa, että olen saanut taas mun kuntoutusjumpastani kiinni. Olen nyt laiminlyönyt sitä viimeiset pari viikkoa, mutta eilen sain vähän tsemppausta asian tiimoilta, ja intouduin tänäänkin vetämään jumpan läpi, jeei!

Kävin tänään lenkillä käyskentelemässä, ja toisin kuin yleensä, otin tällä kertaa kivoja luontokuvia :) Ainakin omasta mielestäni kivoja :D Ilta oli melko harmaa, mutta ei satanut. Lämpötilakin oli mukava 13 astetta, eli juuri sopiva lenkkeilyyn. Harmi vaan että mun kännykän kamera ei todellakaan ole mikään kauhean hyvä. Teinpä mun lenkkikuvistani pienen kollaasin enjoy!



Ai niin, loppuun vielä sellainen uusi juttu, että tilasin vihdoinkin meille verhot! Ollaan asuttu tässä kämpässä nyt kolmisen kuukautta, ja keittiö sekä makkari on ollut täysin verhotta. Viikonloppuna sain tilattua Jotexilta oikein hyvään hintaan verhot, sekä tietysti uusiin makkarin verhoihin sopivan päiväpeitteen. Niistä sai vielä ihan kivan alennuksen, kun olin ensikertalainen tilaaja! Kunnon porttiteoria tässäkin piilee, pian olen varmaan taas klikkailemassa Jotexin koristetyynyjä. Tuli kyllä kunnon kotirouva-fiilis, kun mallailin vaaleanpunaisia ruusuverhoja makuuhuoneeseen. Tätäkö on avioliitto :DD Verhot tuolee huomenna postissa, seuraavassa postauksessa on sitten kuvat niistä!

5 kommenttia:

  1. Oi, miten kivoja maisemia! Syksy on parasta aikaa, koska luonto on silloin niin valtavan kaunis. On myös ihanaa, kun harrastukset alkavat! Ihan syyhyän päästä taas balettiin ja itämaiseen tanssiin, balettia varten tilasin uuden puvunkin :D Olen vähän kadehtinut sitä, että teillä on siellä tunnit pyörineet kesänkin ajan.

    Nuo opintosi kuulostavat kyllä mahdottoman mielenkiintoisilta! Vaikka olen aina pitänyt itseäni lukutoukkana, en varmaan pärjäisi yliopistossa kuitenkaan juurikin sen valtavan teoriamäärän takia. Jos olisin saanut mennä yliopistoon 5-vuotiaana (hah :D), niin tilanne olisi ollut eri - silloin luin ihan kaiken mitä käsiini sain. Nykyään keskittyminen ei riitä kovinkaan pitkälle, ja kunnioitankin suuresti ihmisiä, joiden kärsivällisyys riittää vuosien puurtamiseen kirjojen keskellä. :) Paljon onnea opintojen "loppukiriin"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin syksy on kyllä ihan parasta ja kaunista aikaa, niin luonnon ja maisemien kuin ihan normielämänkin kannalta. Ja jep, yliopistossa on kyllä vaikka mitä mielenkiintoista tarjolla :) Ja kiitos, itsekin kunnioitan ja arvostan yliopistoihmisiä ja tutkijoita, joilla riittää älliä vielä kaiken sen lukemansa teorian ymmärtämiseen. Mutta myös arvostan ihmisiä, joilla on visiota ja kykyä toteuttaa käsillään asioita, ei se maailma pyörisi pelkästään tutkijoilla. Siihen vaaditaan vähän erilaista hahmotuskykyä ja taitoa kun alkaa luomaan jotain konkreettista käsillään, oli ne sitten ompelustyötä tai jotakin autotallissa rakennettuja alkeellisia robotteja ja muita keksintöjä :D Mun koko perheeni on käsistään tosi hyviä monissakin asioissa, mutta mulla ei taas pysy kädessä niin mikään työväline -.- Mun perheessäni on rakennettu taloja, ommeltu vanhojentanssipukija, on valokuvaajaa ja korutaiteilijaa, sisko osaa tehä mulle aina ties mitä kampauksia, neulomuksia ja ompelutöitä luodaan ja muuta askartelua. Ja sitten olen minä :D Et ite tykkään toteuttaa itseäni vaan tällä luku-kirjoitusakselilla, tykkään sekä lukea että tuotta noita akateemisia tekstejä sekä kaunokirjallista lajia :)

      Poista
  2. Tähtitaivas on just hyvä. Se onkin syksyssä oikeastaan parasta kun tähdet alkavat taas näkyä, joten se oli taustakuvaksi just passeli valinta :D Opiskelujen päättyminen on tosiaan aika haikeaa. Jotenkin sitä on niin turvallisessa kehdossa siellä opintojen keskellä, ei huolta huomisesta ja saa keskittyä vain siihen opiskeluun. Sitten kun se tulee päätökseen on kaikki taas auki ja pitäisi keksiä että mitä sitä sitten tekisi, jatkaisiko vielä opintoja vai etsisikö töitä. Ja jossain vaiheessa sitä on melkein pakko yrittää niitä töitä etsiäkin. Se on aika pelottavaa kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin tykkään tähtitaivaasta. Harmi vaan että täällä kaupungissa tähtitaivas jää monesti aika onnettomaksi kaiken valon keskellä :/ Ja jep, yliopisto on niin turvallinen ja tuttu paikka, täällä kuitenkin vietetty jo vuosia. Sitten pitäisi ihan oikeesti lähteä tekemään alan töitä :o Olen kyllä innoissani, mutta samaan aikaan hyvin kauhistunut. Onneksi mun alallni on aika paljon töitä tarjolla. Ja jos työelämässä vielä yliopisto kaihertaa mielenperukoilla, jatko-opintoihin voi aina ilmoittautua :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista