lauantai 16. elokuuta 2014

Balettitossut ovat täällä!



Pian pääsen raportoimaan, millaista baletti on, sillä se alkaa jo parin päivän päästä, tiistaina! Kävinkin jo ostamassa pehmeät baletin harjoittelutossut. Jyväskylässä ei hirveästi ole tanssitarvikeliikkeitä, toisin kuin esimerkiksi Helsingissä on Suomen tanssitarvike ja Turussa on mm. Piruetin liike, josta minullekin on aikoinaan ostettu luistelu- ja jazztanssitarvikkeita. Täältä kuitenkin löytyy pieni putiikki nimeltä Tanssiina, jossa mukava henkilökunta opasti minua tänään tossujen ostossa. Kokeilin neljää eri merkkiä, joista kahdet oli tosi hyvät, mutta toinen pari vei kuitenkin voiton. MUTTA niissä on yksi huono puoli: nilkan ympäri menevät kuminauhat on ommeltava itse tossuun kiinni! Vihjasin myyjälle hyvin suoraan, että olen oikeasti maailman paskin ompelija (no en ihan noin suoraan), mutta myyjä hanakasti väitti sen olevan tosi helppo ja yksinkertainen homma. Ilmeisesti ilmeeni oli edelleen hyvin epätoivoinen, sillä loppuun myyjä lisäsi, että he kyllä ompelevat nauhat myymälässä viiden euron hintaan, jos siltä näyttää :DD


En ole vielä ommellut nauhoja, tässä kuvassa olen vaan vetänyt nuo nauhat ristiin ja astun vaan niiden päällä. Kumitauhojen päät pitäisi siis sujauttaa tuonne tossun sisäreunaan ja ommella sinne.


     Lisäksi ostin kivat violetit säärystimet : ) koska minulla ei ole vielä tanssipukua, ajattelin käyttää ihan normaaleja juoksu/jumppakaprejani ja toppia. Ostin siis myös säärystimiin sopivan kivan violetin topin. Suomessa tanssibodyt maksaa jostain kumman syystä n. 40-50e, ja ulkomaalaisissa kaupoissa niitä saa alle kahdenkympin jo vaikka minkälaisia, oikeastaan aika harva puku maksoi ainakaan yli 30e. Joten tilaan ulkomailta itselleni bodyn sekä shortsit, jotka voi vetää bodyn päälle lämmittely- ja venyttelyvaiheessa. Brittiläisessä nettikaupassa ei valitettavasti ollutkaan kuljetusta Suomeen, joten mietin että pitäisikö tilata rapakon takaa : / siellä oli ehdottomasti edullisimmat vaatteet, mutta ne ovat silti ilmeisesti myös laadukkaita, sivuston käyttäjien arvostelujen mukaan.
Ainoa huono puoli on vaan se, että postimaksu on huikeat 16$, eli noin 11 euroa. Ja kuljetus kestää muistaakseni 25-30 arkipäivää, mikä ei oikeastaan haittaa, on minulla muitakin varusteita joita käyttää sinä aikana. Mietin vaan, että onko järkeä maksaa n. 24$ ostoksista (kyllä, body + shortsit ovat siellä niin edullisia!) 11 euroa postikulua, mutta toisaalta, edes niiden yhteishinnalla (40$ eli naurettavat 29,85e) ei suomessa saisi edes jompaakumpaa, shortseja tai bodya. Saa laittaa mielipiteitä asiasta. Itse taidan olla tilaamisen kannalla : ))
     Kävin tänään myös varmistamassa Tanssiopiston sijainnin, ja se osoittautuikin fiksuksi vedoksi. Opisto oli meinaa aikamoisen kiertelyn ja etsimisen takana, ja voin vaan kuvitella miten paniikissa olisin ollut, jos tiistaina kellon lähennellessä kahdeksaa en olisikaan heti löytänyt oikealle paikalle. Google mapsin street view (joo kyllä, tämän avulla olen suunnistanut about kaikkiin paikkoihin Jyväskylässä 4 vuoden ajan aina, kun on pitänyt löytää joku uusi paikka tai toimista tms., missä on pitänyt asioida) hanakasti osoitti postitoimistoa joten ajattelin sen näyttävän vain väärää puolta tiestä. Toisella puolella on joku iso rakennus, jonka alakerrassa on pikkuputiikkeja, mutta jostain syystä kuvittelin, että itse tanssiopisto sijaitsisi tämän rakennuksen ylemmissä kerroksissa. No, sitä ei sieltä löytynyt. Onnettomana talsin hitaasti pälyillen postitoimistoa kohti, näytin varmaan aika epäilyttävältä. Siinä kummissani kierrellessäni huomasin pikkuruisen kyltin postitoimiston ja seuraavan rakennuksen välissä (joka on Cumulus hotelli), jossa luki Tanssiopisto ja nuoli alaspäin. Olin vielä enemmän kummissani, ja sujahdin rakennusten välistä. Tulin pienelle sisäpihalle josta lähti rappuset alas, joten kyltin nuolesta päättelin tanssiopiston olevan jossakin alhaalla. No, siellä oli vain erään ravintolan ja kahden hotellin muodostama sisäpihasysteemi, missä oli joitakin roskiksia ja henkilökunnalle pari parkkipaikkaa ja muuta epämääräistä rojua. Ja siellä, katoksen alla, oli ikkunoihin laitettu kuvia tanssijoista ja vihdoin teksti ovessa, Tanssiopisto. Olen hurjan iloinen että älysin käydä tsekkaamassa paikan, nimittäin voin vaan kuvitella miten olisi paniikki vallannut kehon ja pala noussut kurkkuun kun kyyneleet silmissäni olisin etsinyt paikkaa tiistaina, tanssitunnin jo alkaessa xD
     Sellaista tällä kertaa. Ensi postauksessa käsittelen varmaankin muutaman viikon päästä alkavia kursseja sekä jo alkanutta kandityötäni. Näkemisiin!
Lupuksi pari kuvaa säärystimistä: 


 

1 kommentti:

  1. Hei kannattaa tsekata eBay! Sieltä voi tehdä vaikka mitä löytöjä, ja iso osa tuotteista on postikuluttomia. Hakusanaksi esim. "women ballet leotard" tai vastaava.

    VastaaPoista