sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Sekalaista joulukuuta

Voi miten monesti olenkaan tätä blogia ajatellut, mutta enpä vaan ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Huomenna on semmonen tentti, johon olen lukenut todella todella huonosti (tenttikirjasta vaan pari kappaletta :'< ), mutta toivon että saisin sen läpi aiemmin opinnoissa kerätyillä tiedoilla. Osittain sen takia mulla ei ollut motivaatiota lukea tota tenttikirjaa, koska se on ollut aiemminkin tenttikirjana (tosin eri alueet) ja tätä koko aihetta on enemmän ja vähemmän pyöritelty. Kyseessä on siis kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät. Uskoisin että koko kurssin ytimessä on opetella semmonen yksi taulukko, jonka mielestäni osaan, en kylläkään hirveen syvällisesti, mutta silleen että ku muistelen sitä päässäni, osaan varmaan vastata tenttikysymyksiin edes jotenkin. Ja mulle riittää ykkönen arvosanaks vallan mainiosti. Mun mielestäni aineopinnoissa ja siitä eteenpäin arvosanoilla ei ole juurikaan merkitystä, koska pelkästään läpipääsemiseen tarvitaan niin paljon pisteitä, että arvosanat 1 ja 2 on oikeesti jo semmosia, et kyl niissäkin on täytyny tietää jo jonkin verran. Muistaakseeni läpipääsyyn (eli ykköseen) vaaditaan 50% oikein ja kakkoseen 60% oikein, nii kyl siinäkin on jo aika paljon tietoa mun mielestäni.


Y Selitettävä          Määrällinen                    Laadullinen

X Selittäjä            Korelaatio                        Erotteluanalyysi
Määrällinen         Regressioanalyysi

Laadullinen         Varianssianalyysi             Ristiintaulukointi
                                "perheineen"

Tässä siis tuo kvantiin liittyvä olennainen taulukko, en saanut dioista kopioitua sitä tähän joten kirjoitin ihan itse. En tiedä aukeeko tämä lukijoille, mutte todennäköisemmin muistan tämän itse huomenna, nyt kun olen sen kirjoittanut : ) 

     
     Se mihin olen lukenut, on ranskan tentti, joka koittaa tiistaina. Siihenkin olen valitettavan vähän onnistunut lukemaan, koska on ollut tosi paljon luentoja ja kaikkea mahdollista... Lisäksi perjantaina iski kandin suhteen valtava epätoivo, kun menin katsomaan, miten ton mun EEG-aineiston analyysi tapahtuu. Oikeesti, en voinut kuvitellakaan että mun pitäis miettiä "aika-avaruusspektri"-tyyppisiä käsitteitä ja ohjelmointia!! Tuli kyllä voimakas "I never asked for this shit"-fiilis ja mietin, että jos olisin mennyt tunnollisesti vaan sinne yo-merkonomin koulutusohjelmaan 2012 syksyllä, olisin pian valmistunut kaupantäti ja autuaan tietämätön näistä kaikista vaikeista jutuista.. Huomaa että loppuvuoden ahdistus iskee, kun lähes jo haaveilen merkonomin urastani :::DDD Mutta niin siis siitä ranskasta piti vielä sanoa, että ihan perinteisen muistiinpanojen kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi katsoin eilen ranskankielisen elokuvan (yritin kuunnella sitä puhetta, mut muutama sana sieltä vaan erottu) ja olen kuunnellut nyt myös ranskankielistä musiikkia taustalla, ku olen lukenut tenttiin, Brigitte Bardot ja Vanessa Paradis on ollu suosituimpia : > (totuus: en oikeen tiiä muita ranskankielisiä laulajia xD) Uusi löydön on myös semmonen, kun Charlotte Gainsbourg biisillä Chat du Café des Artistes. Okei, ei ollu mun löydös vaan mieheni. Mut kannattaa silti kuunnella. 

Ranskan muistiinpanoja, ranskan oppikirja ja Pariisista tuotu Chat Noir -muki, taustalla Bardotin musiikkia. Toivottavasti aivot nyt jotenki stimuloituis tästä höykytyksestä.. Itseasiassa verhoissakin lukee ranskaa xD


     Tästä tulee nyt tosi sekalainen postaus, mutta kerron hiukan balettikuulumisia tässä samalla. Kesän lopulla pohdiskelin jotakin noita balettipukija ja trikoita, että pitäisi varmaan tilata ulkomailta, koska suomassa noi bodyt maksaa tyyliin 30-50e poikkeuksetta. Nyt kun mulle on ilmaantuntu vähän rahaa, ajattelin tehdä tilauksen tuollaisesta ku Dance Wear Solutionista, jota katselin jo silloin kesällä. Olisin nyt ehkä tilaamassa tämmöisiä tuotteita: 

Spagettiolkain-body http://www.dancewearsolutions.com/dancewear/leotards/mt2214.aspx
Lyhythihainen body http://www.dancewearsolutions.com/dancewear/leotards/mt2438.aspx
Trikoot http://www.dancewearsolutions.com/tights/footed/t99.aspx
Rintaliivit http://www.dancewearsolutions.com/dancewear/undergarments/sm1726.aspx

(mulla ei ainakaan noi suoralinkit toiminut, joten laitoin ton osoitteen tohon nyt vielä.. toivottavasti edes joku saa jotain auki)
Tossa spagettiolkaimisessa bodyssa on miljoona ihanaa väriä tarjolla, mutta pitkän pohdinnan jälkeen taipuisin tuohon toisikis ekaan, Black Cherryyn. Yllätyksekseni pidin myös Dark Teal-väristä tosi paljon, vaikka se onkin tuommoinen vähän siniseen taipuva. Lyhythihaisesta bodysta ajattelin valita tuon ihan perus mustan, vaikka vähän kiinnosti toi vaaleenpunainenekin <3 :'D Mieheni sanoi aika suoraan, että ota nyt toi musta vaan, sitä ei ilmeisesti ilahduttanut ajatus, että olisin oikeen perinteisessä vaaleenpunaisessa asussa :::DD Trikoita mulla ei oikeastaan edes ole, että nyt on tää syksy menty ihan perus 60 denin valkoisilla sukkahousuilla. Ne on kuitenkin nyt jo ihan nukkaantuneet, joten tykkäisin oikeista trikoista. Ainakin yhdet valkoiset otan, mut en tiedä pitäiskö saman tien ottaa niitä kahdet, tai jos ottais sitte toiset sävyllä "ballet pink". Jotain vaaleenpunasta on saatava selvästikin xD Ja noi rintsikat vaikuttais myös ihan hyvältä idealta, koska mulla on tällä hetkellä aivan liian vanhat, perus urheiluliivit, ja vähän mietin että tuonne balettipuvun alle olis hyvä hankkia tommoset saumattomat. Mielipiteitä tanssiasuista saa kertoa!! Ja ajattelin siis pitää trikoiset mustat shortsit tuon puvun päällä, jotka multa jo löytyykin. 
     Viimeiseksi voisin vielä kertailla eilistä itsenäisyyspäivää, sen menu ei varsianisesti ollut ehkä balleriinan diettiin kuuluva xD Nyt on jo perinteeksi meillä muodostunut semmonen, että teen itsenäisyyspäiväksi meille tämmösen minijouluaterian. Tarjolla oli porkkana- ja perunalaatikkoa, rosollia, juustoja ja loimulohta : ) oli tosi nannua, tänään on syöty tähteitä. Oikeastaan kun pohdiskelin, niin ei jouluruoka niin hirveen epäterveellistä ole. Porkkanalaatikko ja rosolli koostuu terveellisistä vihanneksista, joissa ei oo mitään valittamista mun mielestäni, ja perunalaatikkokin aiheuttanee vaan karppaajissa motkotusta. Kalakin on ihan terveellistä, ja juustot jos pidättäytyy vaan yhdessä kahdessa palassa. Epäterveellistä on enemmänkin nää jouluun liitetyt tortut, suklaat ja glögi, jos sitä juo litratokulla (kuten minä). No, mitäpä tässä itselleni uskottelen että kyllä tää ihan oikeesti on terveellistä xD Vaaka on ankara, se kertoo sitte joulun jälkeen että jääkö ne laatikot ja rosollit vyötärölle vai ei. 

Juhla-ateria <3 tärähtänyt kuvanlaatu...

Kissakin sai vähän kalaa, ja tilakn kermaa, jonka onnistuneesti heitin puoliks lattialle :D no, kyllä se sille kelpas..


Koitan tässä vielä ennen joulua postailla vähän koostetta tästä syksystä, siihen asti heippahei vaan.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti