Viime viikon treenit sujui ihan kivasti. Koitin nyt ottaa vähän torstain tunnilla relévetä siihen Ruususen variaation arabeskiin, mutta meni niin rumasti koukun kautta että päätin tehä nyt vielä tasajalalla. Maanantain kärkkäritunnilla oli uudet sarjat ja pakko myöntää, että olin helpottunut nyt kun se pas de bourrée sarja tuli päätökseensä :D tosin kokeilin sitäkin sillon perjantaina itekseni ja se onnistui jopa ihan yllättävän hyvin! Perjantaissa oli selvästi jotain taikaa. Tiistain tekniikkatunnilla me alettiin harjottelemaan PIENTEN JOUTSENTEN variaatiota, melkein teki mieli vähän kiljasta onnesta! Tai no kotona vähän kiljasinkin. Pienet joutsenet on yks mun LEMPPARI variaatioista, vitsi oli niin onnessani. Meijän variaatio on tietysti hieman helpotetumpi, mutta kyllä se nyt jokseenkin samanlaisesti menee. Ei päästy ihan vielä loppuun asti, ehkä huomenna. Kaikki varmaan tietää kyseisen tanssin mutta tästä sitä voi vielä fiilistellä:
Kevätnäytöstreenit meni myös ihan kivasti. Nyt meillä on koko esitys alusta loppuun valmis ainakin periaatteessa, joten loppu on vaan hiontaa. Hiukan alkaa jänskättää :)))
Lauantaina olin yliopistoliikunnan järjestämässä jooga workshopissa, eli käytännössä kolmetuntisessa joogasessiossa. En ole kerjennyt nyt joogata pieneen ikuisuuteen, joten tämä tapahtuma oli musta ihan paikallaan. Illalla mentiin viettämään kaverin synttäreitä ja käytiin ihan baarissakin asti. Suoraan sanoen en edes muista millon viimeksi olen ollut baarissa! Kun mietin tätä kysymystä itekseni niin totesin että tammikuussa olin yhden iltatapahtuman jälkeen lasillisella opiskelijakavereiden kanssa, mutta silloinkin olin kyllä kotona jo reilusti ennen puolta yötä. Nyt oltiin ihan pilkkuun asti, tosin saavuttiin paikalle vasta reilusti kahden jälkeen. Mä en itse silleen ymmärrä että mitä järkeä on lähteä baariin vielä niin myöhään, mutta koska tää oli synttärisankarin toive ja ei mulla nyt varsinaisesti mitään sitä vastaakaan ollut, niin menin porukan mukana. Eilen sunnuntaina juhlinta kostautui ja olin vaan valittava käpertynyt kasa sohvalla :D Pieni morkkis kyllä iski, koska väkisinkin tuli mieleen että jos nyt ei olisi näin helvetillinen krapula, voisin ihan hyvin treenailla ja venytellä ja tehdä muuta hyödyllistä. Yritin (ja yritän vieläkin) lohdutella itseäni ja ajattelin, että ei se voi niin väärin olla jos muutaman kerran vuoteen tulee juhlittua vähän enemmän. Eihän? :D
Tänään onneksi olo on jo normaali, paitsi että siitä jooga workshopista on kyllä kädet, olkapäät ja rintalihakset aika kipeenä. Kuten olen varmaan maininnu, mun ylävartalo on aika paljon heikompi kuin alavartalo, niin kyllä kobran punnerrukset ja alasapäin katsovat koirat ottaa mulla aika kovasti tonne ylävartaloon. Tunsin fyysisen kivun lisäksi myös henkisen pistoksen, koska mieleeni tuli se kun helmikuussa olin sillä fysioterapeutilla, joka kehotti mua alkaa punnertaa kotona. Maksoin 15e siitä että mulle sanotaan että mun olis hyvä punnertaa, enkä ole tehnyt vielä ainuttakaan punnerrusta täällä kotona :D Olen toivoton tapaus.
Toivottavasti mun perjantain hyvä kärkkärituuleni ei ole kääntynyt ja tänään olisi taas onnistunut treenipäivä! Nyt blogi pois ja pakko alkaa ahertaa tollesen yhen esseen parissa, minkä toivon mukaan saan valmiiksi tällä viikolla ja pois päiväjärjestyksestäni. Kuulemisiin taas!
Mä käytin aina ennen trikoita kärkkäreiden kanssa, mutta nyt oon ollut paljain jaloin. Se trikoiden jalkaterän sauma painaa niin inhottavasti varpaanpäätä, että se saa sit lampaanvillan tuntumaan koppuraiselta, ja muutenkin trikoiden peittämä jalka luistaa tossuissa koko ajan, ei pysy paikoillaan yhtään. Paljailla jaloilla jalka pysyy just paikallaan, tuntuma säilyy loistavana ja villakin tuntuu paljon paremmalta :)
VastaaPoistaMulla tuli heti pehmeiden tossujen kanssa sellanen olo, etten yhtään tykännyt pitää sukkiksia koska ne tuntu just liukkailta tossunpohjaan, joten olen käyttänyt leggareita pehmeillä. Kärkkäreiden kanssa on ollut nyt vähän vaihtelevia tuntemuksia, en ole osannut päättää kumpi on mulle parempi :)
Poista