maanantai 3. lokakuuta 2016

My day, keskiviikko 28.9.2016

Moikka,
olen aina tykännyt lukea ihmisten Myday-postauksia, joten päätinpä tehdä nyt itsekin sellaisen :) Tuntuu vähän nololta postata se näin myöhään, melken viikon jälkeenpäin, mutta en ole vaan ehtinyt/jaksanut kirjoitella vielä postausta. Mutta tässäpä tulee.
Nyt mulla on toistaiseksi takana suurimmat työ/opiskelukiireet, ja jo viime viikko oli aika rento. Melkein kaikki päivät viime viikolla noudattivat kutakuinkin tätä rytmiä. Keskiviikkona mulla soi herätys klo 11, mutta jäin sängynpohjalle vielä koomailemaan hyväksi toviksi. Kun nousin ylös, menin kylppäriin toimittamaan aamutoimet: keveä meikkaus BB-voiteella, puuterilla ja ripsarilla. Puin päälle, join pari lasillista vettä ja tarkistin vielä kotikoneelta, olinhan muistanut varata itselleni työtilat. Lähdin ennen kahtatoista kävelemään autolle syksyistä pihatietä pitkin.


Töissä klo 12.15
Tarkistan ensimmäisenä töissä sähköpostin, ei muuta kiinnostavaa kuin ilmoitus gradun hyväksymisestä, mikä oli tietysti kiva juttu :) Ei sillä että olisin missään vaiheessa ajatellut etteikö se läpi mene. Tarkistan lisäksi tanssiopiston sivuilta illan tanssitunnin ajankohdan, sillä olin suunnitellut meneväni korvauslipulla nykytanssin alkeisiin taas kurkkaamaan. Tämän jälkeen laitoin työpaperit kondikseet tulevaa tutkittavaa varten ja suuntasin lounaalle klo 12.45.
Meillä on parissa opiskelijaravintolassa paistopiste, missä saa vähän "parempaa ruokaa" pikkusen kalliimmalla (4,95e). Yleensä siellä on vaan pihvejä ja kanaa, mutta nyt kun oli lohta niin päätin ottaa sieltä annoksen. Hävetti hirveesti ottaa ruuasta kuvaa julkisella paikalla, joten ihan pikaisesti vaan nappasin tämän, mahdollisimman huomaamattomasti :D
Tulin lounaalta takaisin työhuoneeseeni klo 13.20, ja koska kaikki paperit ja muut oli valmiina, mulla ei ollut siinä oikeen muuta kuin tutkittavan odottelua. Tekstailin kaverille ja selasin nettiä. Tutkittava tuli ennen kahta, ja hänen kanssaan saadaan valmiiksi puoli neljän aikoihin. Seuraavaksi keskityn yhden kurssin parityöhön. Nähtiin mun parini kanssa mun työhuoneella ennen neljää, ja käytiin läpi tuollaista yhtä kirjoitustyötä ja koko parityöprojektin syksyn aikatauluja. Luonnostellaan oppilashuollon parityötä. Lähden työhuoneeltani 16.20 kotiin päin.

Kotona klo 16.40
Kotona laitan ekana pyykit koneeseen.
Tästäkin piti ottaa kuva :') 
Sen jälkeen en juurikaan tee muuta kuin istu koneella ja selaa nettiä, luen lähinnä hesarin artikkeleita vajaan tunnin verran. Kello 17.30 alan valmistautua illan tanssituntia varten syömällä annoksen granolaa tilkalla maitoa, nams! Granolasta on jo jonkin aikaa kohkattu kauheesti, ja mietin että mikäköhän siinä on niin erilaista kuin perus myslissä, mutta kyllä se vaan on paljon parempaa! Siinä ei ole sitä myslin ihme jauhomaista koostumusta, eikä siinä ole rusinoita, niinkuin 95% kaikissa myslimerkeissä on. Meinasin ottaa granolan kanssa omenan, mutta se tuntui jotenkin hölmöltä koska granolani sattui olemaan omenan makuista. Kuitenkin n. vartin päästä syömisen jälkeen kuorin itselleni vielä sen omenan :D


Kuudelta alan valmistautua nykäritunnille ja lähden pyöräilemään kohti keskustaa 18.30. Tunti kestää klo 19-20. Kuten edellinenkin, tämä nykytanssitunti oli mulle ehkä vähän liikaa :D Olen ollut myös ihan ns. normaaleilla nykäritunneilla, missä tehdään ensin lämmittelynä keskilattialla pliéitä ja tenduita, tosin ei silleen baletillisesti vaan parallellissa ja jonkun vetävämmän musiikin tahtiin. Sitten aletaan harjoitella jotain koreota pätkissä, mikä sitten yhdistellään lopputunnista. Tämä tunti ei suinkaan ollut tällainen: alkulämmittelyksi pelattiin hippaa, itse tunnilla kierittiin eri tavoilla lattian poikki. Hmm. Vähän turhan eksentristä mulle :D Mutta jotenkin kyllä oudosti myös pidin siitä!
     Tunnin jälkeen jään opistolle tekemään vielä kuntoutusjumppaa kuminauhallani, jonka otin mukaani. Lähdin pyöräilemaan lähes kaatosateessa kotia kohti klo 20.30


Kotona 20.45
Tulen litimärkätä kotiin. Riisun märät vaatteet ja laitan spagettiveden kiehumaan. Sinä aikana täytän tiskikoneen ja valmistan hyvin yksinkertaisen spagettikastikkeen: pilkon paprikan, kuullotan kuutoita vähän aikaa, lisään valmispastakastikkeen ja soijarouheen. Raastoin vielä pikkusen Oltermannia sekaan. Ruoka on valmista, syödään klo 21.30 ja katsotaan jakso House of Cardsia Netflixistä.

Haha en todellakaan oo mikään ruokakuvaaja, näyttää pahalta! :D Oikeesti oli hyvää!
Ruuan jälkeen syön pari irtokarkkia. Menen suihkuun klo 23, jonka jälkeen katson vielä Katsomosta jakson American Horror Storya, syöden iltaherkuksi luumun ja juon kupin teetä. Tekstailen samalla veljelle, miten sillä on mennyt uudessa kodissaan ulkomailla. Menen nukkumaan vasta puolenyön jälkeen, koska seuraava päivä noudattaisi hyvin samanlaista kaavaa, eli töihin vasta kahdentoista jälkeen. Oli kiva päivä :)

Mitä piditten tämän kaltaisesta postauksesta? :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti