torstai 26. maaliskuuta 2015

Balettipostaus: Analyysiä tiistain treenistä

Tiistaina pääsin vihdoin balettitunnille ekaa kertaa noroviruksen jälkeen. Jo sunnuntaina hiukan kauhistelin, että onkohan mun lihaksista lähtenyt mahataudin jälkeen kaikki voimat livohkaan ja entä jos en jaksakaan tehdä mitään. Päätin kuitenkin ryhtyä toimeen, ja jatkoin jälleen noita youtuben Mary Helen Bowers-jumppia, joita olen esitellyt hieman tässä postauksessani. Peloistani huolimatta jaksoin jumpat ihan hyvin ja tunnillakaan ei tullut ongelmia fyysisen kunnon kanssa. Muiden asioidan kanssa kyllä!

Tällä hetkellä aloitamme tunnin aivan ihanalla plié-sarjalla tangossa. Demi plié, relevé ja kädellä alongé, käsi kolmannen asennon ja toisen asennon kautta ensimmäiseen kun samalla tehdään grand plié, katseen seuratessa kättä. Tendun kautta kolmanteen asentoon ja sama uusiks, ja lopulta jalka kolmanteen taakse ja uusiksi. Kolmannen sijaan saa myös ottaa viidennen asennon, mutta se ei oikeen multa luonnistu vielä hirveen hyvin... Saan kyllä jalat asetettua siihen, mutta en saa oikeen pidettyä niitä niin liikkeiden ajan. Aukikierto alkaa supistua ja asento näyttää lopulta ihan kolmannelta asennolta, joten teen nyt ihan suosiolla vielä kolmannessa asennossa pliét.

Kolmas asento ja viides asento.
Lopuksi tehdään vielä kiva ylävartalon taivutus. Osaan mielestäni sarjan aika hyvin, mutta hämmästyin hieman, kun kurkkasin peiliin viimeisen taivutuksen aikana, kun siinä taivutetaan myös peiliin päin. En muista, mikä musiikki meillä on tuossa plié-sarjassa, mutta se on sellainen aika surumielinen ja kaihoisa. Huomasinkin, kun taivutuksen aikana vilkaisin itseäni peilistä, että mulla oli kulmat ihan kurtussa ja mun ilmeeni oli kauheen murheellinen :'D Eläydyin varmaan siihen musiikkiin hivenen liikaa.
     Seuraava sarja eli tendu-sarja on aika perus, tosin tällä kertaa tehdään sellainen jalan kierto, minkä nimeä en nyt muista tai en ole varma olikohan sillä mitään nimeä. Eli ensin tendu eteen kaksi kertaa, sitte kolmannella tendulla jalka käännetäänkin aukikierrosta paralleliin, sitten takas aukikiertoon ja sitte takas paikoilleen. Sama sivulle ja taakse ja sivulle. Tää on ihan mielenkiintoinen liike, tosin musta tuntuu että kun käännän jalkaa aukikierrosta paralleliin ja takaisin, niin liike näkyy vähän turhan paljon mun lantiossani, vaikka sen pitäisi pysyä silleen aika paikoillaan. Pitää kiinnittää siihen vähän enemmän huomiota.
     Tendujen jälkeen (muistaakseni) tuli jalkojen nostot, joiden aikana otetaan myös "tasapaino", eli irroitetaan käsi tangosta hetkeksi. Tää onnistuu ihan hyvin, vaikka jalkani nousee eteenpäin ja erityisesti sivullepäin aika surkeesti. Sivusuunta on mulle ehdottomasti hankalin, sekä jalan nostamisen suhteen että tasapainoilun suhteen, koska ylävartalo alkaa jotenkin automaattisesti nojata vastakkaiseen suuntaan nostetun jalan kanssa, vaikka sen pitäisi pysyä ihan paikoillaan. Taakse jalka nousee hyvin, eikä mulla ole silloin ongelmaa myöskään olla ilman tankoa. Kun harrastin luistelua, muistan lapsena vaaka-liu'un olevan mun yks bravuureista ja edelleenkin pääsen aika hyvään vaakaan. Baletin maailmassa tämä(kin) asia on tehty hieman hankalammaksi, sillä toisin kuin luistelussa, baletissa ei saa selkä laskeutua alas. Selän pitäisi siis jääd suoraan, toki se nyt ihan hiukan luonnostaan menee alas kun jalka nousee taakse, mutta ideana on kuiteskin pitää se selkeesti enemmän suorassa kuin vaakatasossa.

Vaa'assa voi laskea yläkroppaa ihan reippaasti, etenkin jos on noin korkea vaaka kuin kuvan tytöllä.
     Seuraavaksi tunnilla tehdään fondu-sarja, ensimmäistä kertaa tänä lukuvuonna. Jos kaikki muut sarjat tähän mennessä tuntia on mennyt omalla kohdallani hyvin, niin homma kaatuu kyllä tähän. Mikä mulla on siinä fondussa sitten pielessä? Lyhyesti sanoen kaikki. Ensinnäkin, aukikierron pitäminen fondussa tuntuu vaivanloiselta tukijalan kohdalla. Olen tullut nyt siihen tulokseen, että kun liike on mulle hankala, nipistän ensimmäisenä aukikierrosta ja harjoittelen liikkeen hieman suppeammassa asennossa, ja sitten kun alka(isi) sujua, katson sitä aukikierron parantamista. Toiseksi, vaikka käsi tekee aivan yksinkertaista port de brata samaan tahtiin koko ajan, en ymmärrä miten mun kädet ja jalat menee ihan sekaisin. Ei mulla ennen ole ollut käsien ja jalkojen koordinaatio-ongelmia, olenhan soittanut joskus rumpujakin! (Alkava Alzheimers..??) Ja kolmanneksi se pahin: fondu-sarjan lopuksi tehdään yhden jalan relevé, mikä on mulle vaikein mahdollinen liike, mitä ollaan tähän mennessä tehty! Päkiälle pitäisi nousta köykäisesti, mutta omani on vaivanloinen HNNNGGGHHH-äännähdyksellä höystetty rykäys. Keskivartaloa on vaikea pitää tämän johdosta suorassa, ja tämän takia taas tasapaino katoaa mikä johtaa siihen, että roikun tangossa.  Tukijalan polvi menee väkisin koukkuun. Loppujen lopukis koko relevéni on surkea, huojuva, noin kaksi sekuntia kestävä ilmestys. En saa sitä millään edes korkeaksi, vaan koko katastrofi nousee ehkä seitsemän senttiä ylös. Rupesin sitten tiistai-iltana miettimään, että mikä mulla on siinä se ongelman ydin, mitä mulla pitäis olla enemmän tai vähemmän, jotta liike onnistuisi? Pienen mielikuvitusleikin jälkeen tulin siihen tulokseen, että jos mulla olisi nilkassa loputtomat voimat, olisi päkiälle nousu huomattavasti vaivattomampaa. Lisäksi keskivartalon on pysyttävä tiukkana, sillä vaikka nilkka miten vahva olisikin, kaadun jos alan houjua keskivartalosta. Aloinkin heti tuumasta toimeen, ja hain therabandini ja olen nyt kahtena iltana tehnyt erityistä nilkkatreeniä sen avulla. Jos yhden jalan nilkan pikkulihasten pitää kyetä nostamaan köykäisesti monta kymmentä kiloa ( = kehon paino), niin kyllä niiden pitää sitten loogisesti ajatellen olla aika vahvat. Theraband-harjoittelun lisäksi teen ihan kahdenkin jalan relevéitä täällä kotona, ja toivon että se vahvistaisi mun nilkkojani.
     Jätettiin tankosarja hiukan lyhyeksi ja keskilattian port de bra-sarjan jälkeen alettiin harjoitella kevätnäytöstä :> Tai siis se port de bra-sarja liittyy siihen kevätnäytökseen. Opettaja muuten korjasi mun asentoani (toinen käsi näytti vähän vikasuuntaan) mistä olin tosi tyytyväinen!! :D Muut olivat tehneet kevätnäytösohjelmaa jo viime viikolla, joten itse olin aluksi hiukan pihalla että mitä tapahtuu. Ei kuitenkaan oltu vielä tehty kuin hiukan alkua, niin pääsin ihan hyvin mukaan. Ohjelmassa intron käsisarjan jälkeen lähdetään tekemään bourréeta, eli sitä pikkutipsutusta (video alla). Mun mielestäni se on yllättävän hankala, sillä jos alkaa liikkua yhtään nopeampaa, on vaarana että pikkuaskel muuttuukin hieman liian pitkäksi , ja sitten bourée ei enää näytä bouréelta. Olenkin kiinnittänyt siihen omalla kohdallani huomiota, että askeleen on pysyttävänä pienenä, ja jos haluaa liikkua nopeampaa, niitä pikkuaskeleita sitten vaan otetaan nopeampaa, eikä aleta ottaa pidempää askelta. Kykenen tähän periaatteessa ihan hyvin, mutta kotona tehdessä huomasin yhden suuren ongelman! Nimittäin kun yritän tehdä nopeasti bouréeta, mun PEPPU HYLLYY ihan kauheesti!! :'DD Se näyttää kauheelta ja sitten en voi enää keskittyä! Opettaja sanoi joskus syksyllä, että bouréeta tehdessä ballerinan tutun pitäisi pysyä liikkumatta tai korkeintaan hiukan täristä, niin kiva sitten kun oma takamukseni (ja reidetkin) tekee kauheeta wakawakawaka-hyllymistä, eikä sitä voi mitenkään kontrolloida! Tämä oli nyt tämmöinen aivan kauhee tunnustus tänne blogiin, olisi tosi kiva kuulla jos muilla on hyllymisongelmia bouréeta tehdessä? :DD


Eli sellaiset treenit oli mulla tiistaina. Oli tosi kivaa ja osasin sentään jotakin, mutta paljon riittää kyllä vielä harjoiteltavaa ja kehitettävää. Noiden poissaolojen takia mulla on kaksi korvauslipuketta, joten ajattelin mennä vähän vilkaisemaan alkeet2 tunnille. Se on vähän kurjaan aikaan, nimittäin lauantaina jo klo 11.45 :( Menen kuiteskin ehkä mielummin sinne korvaamaan kun sinne perus1-tunnille. Kirjoittelen varmaan siitäkin tunnista hiukan raporttia viikonloppuna :)

6 kommenttia:

  1. Wakawaka-bourreé - ei vitsit mä repesin! :'D
    Mutta joo, I feel your pain, koska itse tunnistan kans tuon wakawakan. Se on tosi häiritsevää, mutta kun sitä bourreeta harjoittelee ja mitä enemmän hankkii vikkelyyttä jalkoihin, niin se wakawakakin helpotta ajan mittaan.
    Tuosta fonduesta sanoisin sen verran, että kuvittele fondueta tehdessäsi tosi sitkeää ja venyvää juustoa, sillä liike ei saa olla äkkinäinen, vaan koko ajan liikkeessä mutta puhtaasti attituden kautta. Mulle on opetettu, että kun fonduen tekee, niin se pitää tehdä attituden kautta, ihan reiden yläosasta lähtien, ja varpaat viimeistelevät, se pitää tehdä ihan aavistuksen nostolinjaisesti jalkaa kannattaen koko ajan. Aukikierto pitää säilyttää koko ajan. Kokeile harjoitella sitä osissa: ota lähtöasento (kuvitellaan että teet fondun eteen; teetkö koko jalalla vai teetkö sen puolivarpaalle nousten? kuvitellaan että koko jalalla), tukijalka demi-pliéssä, kättä pidä vyötäröllä. Kun aloitat fondun, vie reidellä eteenpäin, katso että polvi osoittaa koko ajan sivulle eikä ylöspäin. Vie hitaasti eteen alhaiseen attitudeen, ja sitten hitaasti ojenna jalka suoraksi aukikierto säilyttäen, ja samaan aikaan suorista myös tukijalka. Tuki- ja työjalka toimivat samaan aikaan. Sitten samaa reittiä jalka takaisin, ja tukijalka menee pliéhen.
    Oikein tehtynä fondu voi olla hankalaa, mutta kun miettii että kaikki menee samaan aikaan, niin kyllä se siitä lähtee sujumaan.
    Muista vaan se sitkeä juusto; liikkeen kuuluu olla jatkuvaa ja joustavaa. Mä tykkään ihan mielettömästi fondu-sarjoista, ja rondeista. Oi vitsit mä tykkään niistä!

    Releven ja nilkkojen ja pohkeiden voiman harjoittamiseen toistuvien releveiden teko on aluksi hyvä. Ota ensimmäinen asento - tai vaikka kuudes eli parallel - ja tee releveitä. Kun hallitset hyvin kahden jalan relevet, ota toinen jalka taakse coupehen, ja tee yhdellä. Muista, että paino aina täysin tukijalan puolella, muuten ei tasapaino pidä ja kellahdat nurin. Voit harjoitella yhden jalan tasapainoa esim. niin, että pidät välillä tukea vaikka seinästä, ja aina hetkeksi irroitat käden. Yhdellä jalalla tasapainoillessa helpottaa se, että menet kunnolla päkiän päälle. Jos kantapää jää roikkumaan, ei tasapaino onnistu kunnolla. Mene vaan rohkeasti päkiän päälle, ja muista myös siirtää painosi kokonaan päkiälle, niin se on helpompaa.
    Yksi hyvä keino on rullata pari paksua kylpypyyhettä ja niiden päällä tasapainoilla avojaloin. Ei kaikkein helpoin, mutta kaikki nilkan ja jalan pikkulihakset saavat kunnon treenin. Kokeile tasapainoilla mahdollisimman paljon, vaikka hampaita harjatessa.
    Tasapainoa auttaa myös vahva tukilihaksisto, eli syvät korsettilihakset. Lankku on loistava kokonaisvaltainen harjoite, ja Pilatesista tutut liikkeet toimivat tosi hyvin myös.

    Meillä tehdään myös tuota liikettä, jossa jalka käännetään aukikierrosta sisäkiertoon. Tarkoituksena (kaiketi) herätellä hieman aukikiertäjälihaksia ja herätellä myös itseään aukikierron suhteen: aukikierto lähtee aina lonkasta, ei polvesta tai nilkasta.

    Kamalasti tuli asiaa - ja pahoitteluni mun huonoista selityksistä. En ole koskaan ollut mikään hyvä tiivistämään asioita.. :P
    Mutta tosi hyviä huomioita olet tehnyt! Ja aloittelijana ollessa on se hyvä puoli, että huomaa oman kehityksen. Baletissa kehittyminen ei ole tasaista ja jatkuvaa, vaan pitkään voi tuntua siltä, ettei oikeasti kehity suuntaan eikä toiseen, ja sitten yhtäkkiä tulee sellainen harppaus. Välillä se voi lannistaa pahastikin, mutta sellaisen vaiheen iskiessä kannattaa vaikka miettiä yksi tai kaksi asiaa joihin keskittyä sen sijaan että miettisi kokonaisuutta.
    Sä olet päässyt hyvään vauhtiin, ja kun vähän jaksat itse miettiä ja tehdä harjoitteita, niin hyvä tulee :)
    Tsemppiä ja intoa sulle tanssitreeneihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvoista, erityisesti yritän harjoitella tuota nilkkoja (voisin kokeilla vaikka sitä pyyhettä), koska musta tuntuu että tasapaino ja relevé on mun tän hetken suurimmat ongelmat, mitkä luonnollisesti vaikuttaa useaan eri liikkeeseen.
      Kiitos samoin sulle myös!

      Poista
  2. Mulle on ollut tasapainojen kanssa tosi paljon tasapainolaudasta! En tosin harjoittele sillä ns normaalisti kahdella tasajalalla vaan joko kummatkin jalat releveessä tai yhdellä tasajalalla. Samalla yritän tehdä piruettikäsiä. Näin itse löydän parhaiten oman tasapainopisteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on tasapainolauta, mut mulla meni siihen jossakin vaiheessa niin hermo että survaisin sen jonnekin kaappiin :D Olis varmaan aika ottaa taas lusikka kauniiseen käteen...

      Poista
  3. Hmm, veikkaanpa että suurin ongelma tasapainossa saattaa olla vartalon linjauksessa ja kannatuksessa. Jalkaterän asentoa pitää lähinnä hallita, pohkeet ovat relevéissä aika kovilla.

    Kirjoitan tuosta fondusta omaan blogiini, se on paljon koordinaatiota vaativa liike! Itse opetan fondun aluksi ilman käsiä kaksi kättä tangolla, jolloin hallittavia elementtejä on vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ekaa kertaa kun tehtiin fondu, niin pidettiin toista kättä vaan vyötäröllä tai 2. asennossa, mut seuraavalla kerralla otettiin jo kädet mukaan. Mielelläni luen juttusi fondusta :)

      Poista