lauantai 1. elokuuta 2015

11. balettitunti jäi välistä

Mulla on nyt tänä kesänä ollut mielestäni keskimääräistä useammin todella huonoa tuuria. Silleen sarjakuvamaisesti, hirveän epäonnisia sattumia ollut aina vähänväliä pitkin kesää. Silloin alkukesästä kun koitin lähteä sinne pilates-tunnille, mun pyöränkori hajoaa heittäen kaikki mun tavarat katuojaan. Viime viikolla polkupyörän takarengas räjähti. Ei liity balettiin, mutta viime viikolla ruokaa laittaessani mulle kävi just niin ikään kuin huonossa vitsissä: aloin rouhia pippurimyllyllä pippuria ruokaan, niin eiköhän se korkki aukee ja kymmenet, ellei sadat kokonaiset mustapippurit vieri pataan.
     Torstaina sitten päivällä katoin ikkunasta, että sataapa siellä hirveesti, pääsenköhän lähtemään pyörällä treeneihin. Päivän edetessä sade kuitenkin lakkasi, ja aurinko alkoi paistaa. Jätin viimeisen filosofian esseen kirjoituksen kesken, puin treenivaatteet päälle ja hyppäsin pyöränselkään suunnaten tanssiopistolle normaaliin aikaan, puoli viideltä. Eiköhän tietysti JUST silloin, n. 200m polkemisen jälkeen taivas repee ja tulee joku saakelin monsuuni, niin rankka sade että tuntuu että tukka lähtee päästä kun vettä tulee niin ankarasti. Kastun tietysti aivan läpimäräksi. Koska mulla ei ollut minkään sortin pyyhettä, jolla olisin perille päästyäni voinut edes yrittää kuivatella, päätin suosiolla vaan kääntyä ympäri. Jolloin tietysti, sadepilvet väistää ja aurinko tulee taas taivalle. Vahinko on valitettavasti jo tapahtunut, ja koin että paras mennä vaan kotiin. Molemmissa kengissä oli ainakin desin verran vettä, ja täysin litimärät leggingsit, kun sain ne kiskottua kotona pois jaloista, tiputti varmaan toiset desit itsestään vettä kun rutistelin niitä. Että siinä meni mun 11. balettitunti, harmitti aivan älyttömästi.
     Onneksi tuon sade-episodin seurauksena on nyt ollut ihan kivoja juttuja. Kirjoitin sen esseen loppuun, vilkaisin vielä kaikki kolme esseetäni, joita olen nyt kolme viikkoa kirjoittanut melkeen joka päivä tuntitolkulla, ja sain vihdoin ne lähetettyä opettajalle. Done. Palkinnoksi tästä ostin itselleni uuden kirjan (koska kirjoja ei voi koskaan olla liikaa), ja koska olen nyt kolme viikkoa lukenut tuota metaetiikan jargonia, päätin että nyt on hyvä vaihtaa tällaiseen "aivot narikkaan"-kirjallisuuteen :D Ostin nimittäin nuortenkirjan! Tämä on ollut mielestäni ihan kehuttu, ja takateksti vei lopulta voiton (sekä citymarketin tarjoushinta 4,99e) joten nakkasin kirjan koriin. Kyseessä on siis  Joanna Nadinin Hanki elämä, Rachel Riley! Sekä samoissa kansissa vielä kakkososa Haku päällä, Rachel Riley!

     Eilen kävin kaupungilla ostamassa myös uuden kalenterin liittyen tuohon viime viikon Haikailua syksyn perään -postaukseen. Pariisi sai vaihtua tänä vuonna Lontooseen:

Vanha ja uusi kalenteri

     Lisäksi, mulle on nyt tullut ensi vuoden tanssilukkari, mikä osoittautui hieman ristiriitaiseksi. Alkeet2 tunti on samalla paikalla kuin mitä mulla oli tuo alkeet1, eli tiistaisin klo 20, mikä on ihan hyvä aika. MUTTA, se perus1, minkä meinasin nyt kaiken pähkäilyn päätteeksi otta tuon alkeet2 kaveriksi, niin se on myös tiistaisin, klo 19. Eli samalla paikalla sekin kuin viime vuonna. Ongelmana on se, että en tykkää ollenkaan peräkkäisistä tunneista. Se koko idea, miksi haluan 2h/vko on siinä, ettei aina tarvisi odottaa koko viikkoa seuraavia treenejä. Ainakin omasta mielestäni olisi kehittymisen kannalta tärkeämpää tanssia useampia kertoja viikossa (ärsyttää ns. tanssihermoja siis useammin), kuin että kerralla tanssisi sen 2h putkeen, ja sitten taas viikon tauko. Täytyy sanoa, että olin hiukan pettynyt, kun sain lukujärjestyksen käsiini. Mietin myös sellaista, että kun mulla tulee nyt muutamasta kesän poissaolosta noita korvauslipukkeita, niin voisin käydä niiden kanssa kokeilemassa tota perus2 tunteja. Se olisi nimittäin hyvään aikaan, torstai-iltaisin. Mikäli musta tuntuu, että pärjään siellä, niin voisin sitten vaihtaa ton perus1:sen perus2:seksi. Nimittäin kuten taisin mainita, nämä kesän tunnit on ollut suunnilleen perus3 tasoa, niin siksi mulla on optimistinen näkemys omasta pärjäämisestäni :D Mutta meen kokeilemaan ensin niillä korvauslipuilla ja teen sitten päätöksen. Ainakin ilmottaudun tonne perus1:seen, koska on sanottu että niitä voi sitten ilmon jälkeen vielä vaihtaa. Jos se perus2 on liian vaikea, niin kai sitten täytyy vain tyytyä kohtaloon ja käydä noilla peräkkäisillä tunneilla :( No, parempi sekin kuin ei mitään.

3 kommenttia:

  1. Kannattaa ainakin käydä kokeilemassa tuota tuntia! Tuntien sijoittelu on mun mielestä välillä vähän kummallista balettikouluilla, mutta toivottavasti löytyy sopiva yhdistelmä :).
    Mullakin on ollut tässä vähän huonoa tuuria... Parinsadan telkkari tipahti pöydältä ja tietenkin hajosi, juomalasi meni söröille, kun otin sen kaapista ja kaiken huipuksi meidän vessa "räjähti", kun olin yksin kotona. Mitään sotkua ei onneksi tullut, kun räjähdys tapahtui säiliöosassa. Koko vessanvetonappula irtosi ja nousi ylös, mukanaan säiliön kansi. Vessa veti koko ajan turhaan, kunnes tökkäsin jonkin tikun johonkin pumpun väliin pitämään sitä ylhäällä :"D. Tänään pitäisi korjaustyyppien ilmestyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhee, kiva lasku varmaan tulossa tosta telkkarista ja pytty-rempasta :( No, välillä käy näitä...

      Poista
    2. Telkkaria ei olla ostamassa ennen kun on varaa ja onneksi asutaan vuokrakämpässä niin ei tarvitse itsestään hajonneesta pöntöstä rahallisesti huolehtia :).

      Poista