maanantai 3. maaliskuuta 2014

SUPERPOWER

Niin, mikäköhän se supervoima on? No musiikki tietysti. Esimerkkejä voi antaa pilvin pimein erityisesti tunne-elämässä, mutta tarkoitan tällä kertaa ihan konkreettista voimaa. Viime viikolla olin jumpassa nimeltä runfit, jossa hölkätään ympäri isoa jumppasalia (joo kuulostaa aika hilpeeltä) omalla ''ykköstasolla'', eli vauhdilla jossa pystyy puhumaan puuskuttamatta. Chillisti siinä vaan jolkotellaan, tai siis minä jolkottelen ja porukka ohittaa minua mallikkaasti. Treenin aikana haetaan myös kolme sykepiikkiä, eli kun vetäjä ilmoittaa, vauhti kiihdytetään kakkostasolle, eli ihan siis kunnon juoksuksi. Välillä tehdään muuten myös vähän lihaskuntoa. No, torstaina sitten olin jo aika uupunut treenin loppupuolella, kun ohjaaja ilmoittaa että nyt kiihdytetään tunnin viimeiseen sykepiikkiin. Olin siinä sitten mielessäni että oh dog, en jaksaaaahhhh enää. Mutta, kun havaitsin kajareista pärähtävän Nirvanan Territorial Pissings -kappaleen, jota en ole kuunnellut ainakaan vuoteen btw, en voi kun antaa leveän hymyn valahtaa kasvoille, hymähdin varmaan vähän ääneenkin, ja biisin alun rumpufillin aikana tuntui että jalat kiihdytti melkeen kuin itsestään päätä huumaavaan vauhtiin. Siitä musiikista sai vaan jollakin uskomattomalla tapaa energiaa, tai se pystyi jotenkin laukaisemaan lihaksissani olleet viimeisetkin energiamehut. Juokseminen ei tuntunut edes tuskaiselta, vaan jotenkin sulavalta, kevyeltä, lähes liitämiseltä. Ja tässä vaiheessa se olin minä kun ohittelin muita!! Kyllä tuntui hyvältä. 
     Samanlaisen kokemuksen olen muutaman kerran kokenut lenkillä, erityisesti kun PMMP:n kappaleen Matoja kertosäe raikuu kuulokkeista. Melkeen tekis mieli vähän karjua sitä biisiä mukana, mutta en tuolla pyöräteillä ihan kehtaa...
     Siirrytään tähän päivään. Tänäänkin sain supervoimia, mutten valitettavasti musiikista, vaan yksinkertaisesti pakosta. Pumpissa tänään taas, ja vaikka olin ajoissa, ei mulle riittänyt levytankoa ja painoja, koska edellinen ryhmä oli Crossfittiä, eli niillä oli kaikki tavarat siellä salissa. Odottelin sitten että niiden tuntu loppui, pyysin joltakin kanssajumppaajalta sen painosettiä ja menin omaan treeniini pumppiin. Koska mulla oli jonkun randomin ''perus''painosetti enkä siis ollut itse päässyt valitsemaan painojani, jouduin ojentajabiisissä pattitilanteeseen: mulla on vaan 1kg:n painot TAI 2,5kg:n painot per puoli käytettävissä. Siinä sitten tuumasin, että taantumaan en aio lähteä, ja iskin tankoon 2,5kg kiekot. JA MÄ PYSTYIN SIIHEN, JIHUU!!! Nyt ei tarvi enää näyttää säälittävältä niiden kahden kilon pikkukiekkojen kanssa, nyt mulla on se iso kaksvitosen kiekko ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Harmi vaan että ojentajabiisi on joku Cheekin Tahdonvoimaa(? tai jotain sellaista siinä lauletaan), mikä on tosi huono. Tosi jotenki hidas ja sellanen flassu, siitä ei saa yhtään lisävoimaa. Höh. Mutta joka tapauksessa, onnistuin :))
     Tästä voinkin luontevasti siirtyä liikunnan euforiaan. Kulkee myös nimellä ''juoksijan pilvi'' ja mitä näitä muita nyt on. Todellisuudessa se on aivoissa erittyvää endorfiiniä, kehon sisäinen opiaatti. Lieneekö tuo sitten ihmekään, että saa suurta hyvänolontunnetta liikunnasta, kun siitä menee pöhnään? Plus siihen jää koukkuun. Monen ei-liikunnallisen ihmisen on vaikea ymmärtää tätä, mukaan lukien minä muutama vuosi sitten. Kuulosti vaan tosi tyhmältä lässytykseltä että ''jee, liikunta on kivaa, kaikki mukaan liikkumaan, liikunnasta tulee hyvä olo!! <33''. Inhosin niitä tyyppejä, ja tuskimpa vieläkään välittäisin esimerkiksi koululiikinnasta. Siinä korostuu se luokan/ryhmän hierarkia: kuka on paras ja suosituin? Jotta voi nauttia liikunnasta ja sen tuomasta kivasta endorfiinipläjäyksestä, ei tarvi olla mikään maailman liikunnallisin urheilufriikki. On minullakin muutakin elämää kuin liikunta. Päänsisäiset huumeet on vaan paras :'DD 

Ps. Olen tosi paska lisäämään mitään kuvia tänne. Koitan vähän skarpata asian suhteen. Tällä viikolla tulee (toivottavasti!!) neuron tenttiinlukemisesta päivitystä, sieltä kirjasta voisin lisätä tänne pari kuvaa. Eli ei vieläkään siis luvassa mitään oikeesti hienoja kuvia :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti