Lienee turha varmaan sanoa, että aika on jälleen kulunut töiden ja gradun parissa kuin siivillä, enkä ole juuri kerjennyt blogin puolelle päivittää kuulumisia. Nyt olen kuitenkin tullut tekemään sen, joten ottakaahan hyvä asento tuolissanne, tästä on tulossa pitkä postaus!
Aloittakaamme siitä viime viikon torstain ilmaisesta extra-kärkitunnista. Tunnista jäi mulle hieman ristiriitaiset fiilikset. Tein tankosarjat pehmeillä tossuilla lämmittelyksi, ja otin kovat tossut jalkaan keskilattialle. Sarjat oli vähän huonot kärkitossuja ajatellen, mutta tää idea siitä, että tunnille tulisi myös kärkiosuus, tuli varmaan opettajallekin aika nopsaan, eikä hän varmaan ollut ehtinyt muokata vielä tuntia. Eli aion kyllä ottaa sen tunnin kalenteriini torstai-illoiksi, mutta toivon että sitä hieman muutettaisiin nyt niin, että kärkiläisillä olisi vähän eri juttuja. Lisäksi mua hiukan ahdisti se, että sinne oli tullut vaan ne maanantain kärkiryhmän ns. "parhaat", eli ne jotka on tanssinut ennekin kärjillä tai jotka on muuten tosi hyviä, ja sitten niitä jotka vielä huojuu siellä kärjällä, ei ollut muita kuin minä... Oon joka tapauksessa tyytyväinen, että saan nyt lisää harjoitusta :)
Tossa vähän treenivaatekuvaa, olen nyt tykännyt käyttä noita harmaita hihoja, jotka ostin muutamalla eurolla BikBokista joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Punainen puku Capeziolta, mustat trikoot Blochilta, ja shortsit H&M.
Ihanat Risportin taitoluistimet <3 |
Viikko menikin mainituissa toiminnoissa, työjutuissa, gradujutuissa ja kursseissa. Ja toki myös tämän opintotukipaskan absoluuttisessa raivaroinnissa. Ei, en edes aloita sitä täällä blogissa, olen päättänyt pitää blogin politiikasta vapaana alueena. Sain töissä vähän lisää työtehtäviä, haastattelujen litterointia, mikä on ollut musta ihan kivaa :) Gradu etenee hyvin hitaasti, mutta eteneepähän kuitenkin. Viikko kerrallaan... Olen ollut joka päivä iltaan asti yliopistolla, niin ei ole oikeen energiat sitten enää riittänyt edes jumppiin. Ehkä tää tästä helpottanee jossakin vaiheessa.
Pyörimistä piruettilaudalla |
Otin kuvan tosta kyltistä, missä oli tietoa piruetista tuolla tavalla matemaattisessa muodossa. Ajattelin Helinä sua kun otin tuon kuvan :D
.
Heurekan jälkeen mentiin takaisin Helsinkiin, käytiin syömässä ja sen jälkeen matkattiin mun siskoni luokse, jossa oltiin yötä. Katottiin sitten vielä ennen nukkumaanmenoa Yle Areenalta dokkari jaloista, ja ajattelin että tämä varmaan kiinnostaisi hyvinhyvin paljon teitä muita (baletti)tanssin harrastajia! Dokkarissa ihmisjalalle tehdään kunnon tutkimus, ja siitä kuoritaan iho ja katsotaan kerros kerrokselta, mitä kaikkea se pitää sisällään. Tämä tutkittava jalka on tietysti kuollut jalka. Dokkari sopii musta kyllä vähän herkemmällekin katsojalle, niitä kuorimiskohtia voi sitte tihrustella sorimien läpi, mutta dokkarissa tulee paljon muutakin tietoa, mikä on musta huisin kiinnostavaa. Ja dokkarin lopuksi, kun jalan anatomia on kartoitettu läpikotaisin, näytetään ja haastatellaan kärkitossuilla tanssivaa ammattiballeriinaa, ja esitetään että mitäs kaikkea tämä tällainen jalalta vaatiikaan. Huhhuh mihin olenkaan jalkani laittanut! Linkki dokkariin:
http://areena.yle.fi/1-2152567
Sellanen viikko mulla takana. Kiirettä on pitänyt, ja hiihtolomaa olen tosiaan päässyt viettämään ainoastaan baletin saralta, muut osa-alueet on pitänyt kiireisenä. Huomenna jatkuu baletti alkeiskärkitunnilla, jes en malta odottaa! Oikein hauskaa alkavaa viikkoa teille kaikille muillekin! :) Toivottavasti tässä oli nyt kaikki mitä mun piti kirjoittaa. Vaikken ole ehtinyt tehdä postauksia tiuhempaan, niin olen kyllä monesti ajatellut, että pitääkin muistaa kirjoittaa tää ja tää asia. No, toivottavasti tässä oli kaikki tärekin :)
Haha toi piruetin fysiikka oli just näitä mun juttuja, joita oon yrittäny päähäni hakata viimeisen vuoden :D.
VastaaPoistaKiinnostavan kuuloinen dokumentti, voisin katsoa ihan ok hyvällä omalla tunnolla lukemisen keskellä, kun liittyi ihmiseen kuitenkin :D
Juu tuo dokumentti sopii nimenomaa anatomiasta ja ihmisen biologiasta kiinnostuneelle, ties vaikka siitä vois olla jopa hyötyä pääsykokeen kannalta! Tosta dokkarista oli myös ykkösosa, mikä kerto kädestä. Siis samalla tavalla siinä tutkimuspöydällä pötkötti sellanen kuollu, ruumiista irrotettu käsivarsi ja sitä kuorittiin ja tutkailtiin. Näytti aika jännältä, ku avatusta käsivarresta jännettä vetämällä tietty sormi koukistui! Harmi että tää dokkari häipyi eilen Areenan tarjonnasta :(
PoistaVoi ei! Olisin voinut senkin katsoa :D. Teen vielä muutaman fysiikan laskun ja sitten on tuon jalkadokkarin vuoro :)!
Poista