Kiireinen elokuu on ohi, tervetuloa syksy!

First things first: Gradu on valmistunut ja palautettu laitokselle arviontia varten. Ihanaa!

Pienen pieni juhlistus muffinssin ja Fresitan kera oli paikallaan :) Jos joku nyt mielessään pohtii tätä asiaa, niin en vielä valmistu maisteriksi. Vielä on yksi lukuvuosi edessä psykologin ammatillisia opintoja, eli erilaisia terapia- ja muita menetelmäkursseja. Mutta onhan pro gradu -tutkielma suhteellisen iso ponnistus, joten koin aiheelliseksi hieman ilakoida asiaa.
Nyt gradun jälkeen on jännän haikea olo. Luulin, että olisin huomattavasti helpottuneempi ja että olo olisi sellainen, että nyt pääsin tuostakin eroon ja elämä voi jatkua. Sen sijaan koenkin lievää tyhjyyttä ja omituista kaipuuta! Gradun tekemisessä oli omat aallonpohjansa että -harjansa, ja enemmän niistä pohjista taisin tänne blogiin kirjoittaa. Mutta ne asiat, mistä motkotin, huusin potkin ja raivosin oli niitä, joista opin eniten. Se hiton analyysi oli vaikeeta kuin mikä, mutta tuntuu nyt jälkikäteen melko hyvältä, että tosiaan loppupeleissä opin tekemään sitä analyysia, opin ihan valtavasti uusia asioita. Sillä hetkellä se analyysi tuntui toivottomalta ja raivostuttavalta, mutta niin kliseistä kuin se onkin, lopussa kiitos seisoo. Ylpeys on itselleni henkkohtaisesti todella vaikea tunne, mutta kyllä uskallan, ihan kainon varovaisesti vain, sanoa kokevani ihan pienen pientä ylpeyttä itsestäni, ainakin vähän aikaa :)
Tosi moni asia mua on tsempannut gradussa eteenpäin, tietysti koko matkan mulla on ollut mies ja ystävät tukena. Mutta niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, katsottiin tässä viimeisen viikon parin aikana Netflixistä tuollainen Neil deGrasse Tysonin hostaama tiedeohjelma kuin Cosmos, ja se todella auttoi mua buustaamaan tämän gradun lopun. Se oli siis sellainen ehkä yläkoululaisille tai lukiolaisille alun perin tarkoitettu tiedesarja, missä deGrasse Tysonin johdolla tutustuttiin universumiin, alkuräjähdyksestä aina tulevaisuuteen, mustiin aukkoihin, supernovien syntyihin, ja myös evoluutioon täällä maapallolla. Solujen elämää aina atomien ytimiin asti käytiin läpi myös biologiaa ja kemiaa. Hienoina piirrosanimaatioina kerrottiin historian suurimpien tiedemiesten ja -naisten löydöksistä (huolestuttavaa oli, että moni tärkeä löydös on itselleni aivan täysin tuntemattoman tiedemiehen keksimä) antiikin ajoista aina 1900-luvulle asti. Tämä sarja oli todella upea kokonaisuus myös visuaalisesti, pakko nostaa hattua animoijille, sekä tietysti hienolle isännälle. No kuitenkin, tämä sarja sai mussa sellaisen pienen pienen tuntemuksen, että ehkä mahdollisesti joskus itsekin voin kuulua edes ihan pieneen tiedemiesten ja -naisten joukkoon, ja että miten hienoa ja uraauurtavaa tiede parhaimmillaan voi olla. Koin hyvin etäisesti kuuluvani tähän omien sankarieni joukkoon, jolloin gradun tekeminen tässä loppuvaiheessa soljui lopulta aika kivuttomasti. Ja lisäksi, mussa herää aina sellainen lapsellinen innostus ja inspiraatio ja ihastus, kun katselen jotakin tuollaista itseeni tosi vaikuttavaa materiaalia. Cosmoksesta kiehtoutuneena kävin sitten yliopiston kirjastolla katsomassa "mitä kivoja kirjoja täältä löytys noin niinku muuten vaan luettavaksi", niin mukaan tarttui sitten mikäs muu kuin yliopiston kemian perus 1 -kurssikirja, jota lueskelin huvikseni edellisiltana viitisenkymmentä sivua. Ihan huvikseni vaan ostin myös vihkon, minne voin sitten ihan huvikseni vaan tehdä muistiinpanoja, jos tuntuu että kirjasta löytyy jotain erityisen mielenkiintoista, jonka hahmoittamiseen tarvitaan kynää ja paperia. On mullakin huvit!
     Johtopäätöksenä voinen todeta, että gradun tekeminen kaikkine suruine ja murheineen oli myös palkitsevaa ja inspiroivaa puuhaa. Yliopisto on niin oikea paikka mulle, mä niin tykkään olla täällä. Luulin, että gradun jälkeen ajattelisin väitöskirjasta että juu lulz nope nope nope, mutta nyt mulla onkin sellainen fiilis, että jatko-opinnot ja tohtorin väikkäri olisikin ehkä itselleni juuri se oikea polku :) Sen näkee sitten vasta harjoittelun jälkeen.

No niin, jos et jaksanut lukea gradun jälkifiilisten puimista, täällä jatkuu nyt balettihömpötykset ja muut normaalit aiheet :D Elikäs, balettikausi pyörähti tuossa edellismaanantaina käyntiin. Maanantaisin on 60min perus1 tunti ja sen jälkeen 45min kärjillä. Olen tykännyt näistä kahdesta maanantaista, tosin se hiukan harmittaa että tuo eka tunti on niin älyttömän täynnä. Diagonaaliin pääsyä saa jonottaa ja jalanheitotkin jouduttiin tekemään kahdessa ryhmässä. Positiivista on se, että alettiin harjoitella tuplapiruetteja! Siitä tykkään. Opettajalla on tavallaan aika pieni rooli siinä, se pitää vaan vähän sellaista tsemppauspuhetta ja antaa sitten vaan tilan jokaiselle kokeilla itsekseen, ja niin sen musta kuuluu mennäkin. Aika vähän siinä opettaja kuitenkaan pystyy neuvoillaan auttamaan, sitä pitää vaan itse kokeilla ja toistaa paljon. Viime kerralla alotettiin tekemään myös sellaista aivan ihanaa grand allegro-sarjaa, se oli kyllä tosi ihana ja kivaa oli myös se, että sain heti siitä hyvin kiinni. Kärkitunnilla kivaa on ollut nuo suteneu-piruetit, koska musta tuntuu että ne menee koko ajan paremmin ja paremmin. Haastavinta on keskilattian adagiot, missä tehdään vaan developéita, écartéita ja arabeskeja. Vaikka ne tehdään tasajalalla, mun on kauheen hankala pitää kärkitossuilla tasapainoa! Se pohja on niin sellainen jännän paksu, että huojun siinä aina. Mutta justiinsa sellainen kai vahvistaisi tätä mun nilkkaani, ainakin tuo yksi kuntoutusfyssan liike on sellanen että siinä yhdellä jalalla taiteillaan ja yritetään saada pikkuhiljaa se nilkan tutina kontrolliin.
     Torstaisin mulla on sitten ensin 60min kärjillä ja sen jälkeen 60min pehmeillä, kärkitunti on tasoa alkeet2 ja pehmeillä taso perus2. Kysyin, saanko tulla kokeilemaan tuota haastavampaa tasoa, ja tunnin jälkeen kysyin, saisinko jäädä sille tasolle. Sain luvan :) Tällä torstailla taas on aika kova tunku tuolla kärkitunnilla. Itseäni hiukan ihmetyttää, että miksei nyt sykysllä voinut alkaa sitten uudelle porukalle kärkialkeet1 aikuisille, kun kysyntää selvästi on. Nyt meillä on tammikuussa aloittaneet ja ihan just nyt aloittaneet yhdessä porukassa, mikä tuo haasteita molemmille ryhmille. No, näillä mennään. Tykkäsin torstain molemmista tunneista, ja mulle tuli sellainen hölmö onnelisuuden tunne jälkimmäisellä tunnilla! :D Tanssisalissa oli melkoisen hiostavaa, ja tuntivaihdoksen ajaksi avattiin hetkeksi ulko-ovea. Ulkoa tuli niin ihana syksyinen tuoksu, ja siinä kun sitten aloiteltiin ekaa tankosarjaa, mut valtasi tosi sellainen lämmin ja ihanan onnellinen tunne, että just nyt mä olen oikeassa paikassa ja todella nautin hetkestä ja elämästäni. En tiiä, tälleen kirjoitettuna kuulostaa hölmöltä, ja sitä se varmaan onkin. Halusin nyt kuitenkin jakaa tämän teiden kanssanne!

No baletin lisäksi sitten kävin kokeilemassa nykytanssi ja katutanssia. Nykäri oli vähän erikoista :D Vähän huono tunti kokeiluun, kun lähinnä vain tutustuttiin toisiimme. Meillä oli aika paljon sellasia parin kanssa tehtäviä juttuja, missä esim. pidettiin kämmenet vastakkain ja niitä irrottamatta sitten toinen aina ve ja toinen seurasi, lisäksi muitakin sellaisia, missä oltiin fyysisesti tosi lähellä tai kosketuksissa toisen kanssa. Minä kun olen tällainen perinteinen suomalainen ihminen, joka pitää ystäviinkin sen turvallisen, vähintään 0,5 metrisen etäisyyden, koin tunnin hieman tukalana. Ymmärrän kyllä, että opettaja haki tällä varmaan heti alkuun sellaista luottamusta ryhmän sisään ja että tottuisimme siihen, että nykärin koreografioissa tosiaan ollaan lähellä ja ihan iholla asti. Nautin kuitenkin omasta henkilökohtaisesta tilastani niin paljon, että nykäri sai multa ei jatkoon -tuomion. Tavallaan kyllä kiinnostaisi vieläkin sellainen ihan ns. perusnykäritunti, ilman noita tutustumiskosketteluja :DD
     Sitten se katutanssi. Meitä oli taas suuri ryhmä, mutta tässä lajissa se ei ainakaan vielä haitannut. Itselläni oli vähän hankalaa löytää se baunssi ja se sellainen uskottava notkistus polviin ja röhnötys ryhtiin. En ole koskaan pitänyt itseäni hyväryhtisenä, mutta sillä tunnilla kyllä huomasin olevani aivan liian selkä suorana. Open sanoin, pitäisi olla koko ajan vähän sellainen ruma röhnötys päällä, ei mitään jänteviä jazz -slidejä vaan pikkusen silleen selkäkumarassa ja katutanssille usrollisesti, ilman nilkanojennuksia tehdään slidet ja muut liikkeet. Kyllä mulle sitten tunnin loppua kohden alkoi etäisesti oikea asento ja habitus löytyä, ja mietin pitkään (ja edelleen), että tämä olisi hyvä pari baletille. Päätin nyt kuitenkin, ainakin toistaiseksi, säästää 40 euroa jo muuten järkyttäväksi paisuneesta tanssibudjetista, ja valitsin nyt nämä 4 balettituntia, 2x pehmeät ja 2x kärjet maanantaisin ja torstaisin. Jos se katutanssi jää nyt oikeasti mua vaivaamaan, niin saahan niitä tunteja sitten aina lisättyä.

Tällaista elämää mulla. Gradu tehty, työt jatkuu, opinnot jatkuu, baletti jatkuu. Kuulostaa minusta vallan kivalta. Ja ihana syksy on jo aivan kynnyksellä, tervetuloa! Ai niin, sellainen juttu vielä loppuun, että mun toinen kärkitossuni koki pienen tragedian, mutta me selvittiin siitä. Nimittäin tossustani oli toinen pää tuosta tossun sisällä kulkevasta nauhasta luikahtanut tuonne "käytävään" sisään! Eihän sitä päätä saanut sieltä erkkikään kaivettua, kun se oli ehtinyt vetäytyä jo aika pitkälle. Eipä siinä muu auttanut kun vetästä vaan koko nauha pois ja toivoa hartaasti, että saan sen ujutettua takaisin. Ostin Prismasta tuollaisen ihan tavallisen villaneulan, sidoin nauhan toisen pään siihen, ja pienellä keplottelulla sain neulan vedettyä koko käytävän läpi. Tuo villaneula on siis sellanen ihan ihan tylppä neula, että sillä ei pääse minkään kankaan (tai ihon) läpi. Tossu on jälleen hyvinvoiva ja minä iloinen :)

Molemmat nauhanpäät taas ulkopuolella!