keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Balettipostaus: Treeniä, treeniä aina vaan...

Olen koko viikon treenannut balettia ihan älyttömästi. Tai no, jonkun muun mittapuulla varmaan ihan normimäärä, mut itselleni kyllä pari tuntia päivässä on aika paljon. Koko viime viikon treenailin ahkerasti nilkkoja therabandilla ja tekemällä relevéitä kahdella jalalla tai yhdellä, tuella tai ilman. Sunnuntaina ja maanantaina inspiroiduin harjoittelemaan Kathryn Morganin tapaan tehden plién 4. asennosta ja pongahtaen päkiälle, pyrkimyksenä pysyä HALLITUSTI päkiällä pari sekuntia ja sitten hallitusti alas. Olen tehnyt näitä nyt varmaan 250kpl, ja n. viisi on ollut oikeesti salonkikelpoisia. Koska me ei tunnilla olla hirveesti käytetty tota neljättä asentoa, olen kokeillut sitä myös ekasta ja kolmannesta asennosta. Neljäs tuntuu mun mielestä kummiskin helpoimmalta, jostakin ihmeen syystä. Löysin Kathryniltä myös muutaman ihan kivan barrella tehtävän treenin, jota kokeilin täällä kotosalla muutaman kerran. Tykkään kuitenkin ehkä enemmän tehdä niitä sarjoja, joita me ollaan tunnillakin tehty, koska ne tuntuu monesti ehkä silleen "turvallisemmilta" :D
Eli tuommosta olen Kathrynin mukaan (tai ilman) tehnyt, alken 01:50

Näiden relevé-harjoitusten lisäksi olen tehnyt perus MHB-jumppia. Olen nyt myös ottanut tämmöisen Lower body-jumpan osaksi viikottaista ohjelmaani, vaikka kadunkin sitä joka ikinen kerta kun teen tota jumppaa :D Siis tuo on vaan aivan järkyttävä, enkä ole vielä kertaakaan saanut lähellekään tehtyä tota jumppaa, ilman että pidän omia taukoja. Olen myös vuorotellen kokeillut tehdä tuota kontillani ja seisten. Ja vaikka pidän jatkuvasti omia taukojani, mun jalkani ei todellakaan nouse noin korkeelle... Huoh.

Relevé-harjoitusten, jumppien ja venyttelyjen lisäksi oli eilen sitten ihan perus balettitunti. Mulle jäi sellainen fiilis että koko tunti meni kokonaisuudessaan tosi hyvin :) Fondu-sarjakin meni mun mielestä ehkä pikkuisen paremmin kuin viimeksi. Pääsin paremmin sinne päkiälle ja tukijalkakaan ei mennyt (omasta mielestäni ainakaan pahasti) koukkuun, mutta roikuin kyllä edelleen siinä tangossa aika antaumuksella :/ Tämä fondu-sarjan relevé on mun mielestäni erityisen hankala, koska sinne ylös vähänniinku rullataan, tai siis noustaan silleen aika hitaasti, eikä silleen *hop!-tyylillä plién kautta pongahtaen, niinkuin esimerkiksi piruettiin valmistautuessa. Tämmönen hidas nousu sinne päkiälle on mun mielestäni paljon raskaampi. Muuten kyllä itse fondut meni jo paremmin, koska nyt äkkäsin sen käden liikeradan suhteessa jalan liikerataan paremmin.
     Tankosarjan ja port de bra-sarjan jälkeen tehtiin hiukan soutenu-piruetteja, mikä oli tosi hyvä juttu koska mulle jäi silloin viime lauantain treenistä koko soutenu vähän silleen ''ööh''-kokemukseksi. Kerrankin piruetti, josta oikeesti jopa tykkäsin enkä kokenut kauheeta alemmuudentunnetta :D Kumma juttu muuten miten piruettien (ja oikeastaan kaiken muunkin) kohdalla toinen jalka on aina toista parempi. Itse olen huomattavasti parempi niinpäin, että oikea jalka hypähtää (oikealle) ja vasen tulee eteen ristiin. Toisaalta jalkaisuuteni ei ole mitenkään johdonmukainen, koska tosi monissa asioissa mun vasen jalkani on paljon parempi kuin oikea, esimerkiksi saan vasemman nostettua eteen melkeen 90-asteen kulmaan hallitusti ja pitää siinä, toisin kuin oikee ei nouse niin korkeelle lainkaan. Meinasinkin jossain vaiheessa tehdä postauksen siitä, miten vasenjalkainen olenkaan (mutta oikeakätinen silti), mutta sitten aloin huomata että oikeella jalalla on sittenkin ne pari omaa juttuansa, missä on vasempaa parempi. Kumpi jalkaisia te olette, ja oletteko huomannut että se liittyisi mitenkään kätisyyteen? 
     Sitten oli taas näytösharjoitusta lopputunti, ja tehtiin hiukan pidemmälle ohjelmaamme :) Sinne on tulossa arabesque, mikä silleen hiukkasen jännittää mua. Nyt mun täytyy unohtaa kaikki luistelusta oppimani, ja ymmärtää pitää se selkä pystyssä, vaikka se tarkottaisikin sitä että jalka ei nouse niin korkeelle : / Tolla Kathrynillä oli muistaakseeni arabesquehen liittyvä vinkkivideo, pitänee katsoa se. Lisäksi toivon että me tulevaisuudessa harjoitellaan vielä erikseen enemmän sitä bourréeta, koska nyyhh musta tuntuu että mun bourréni on aivan hirvittävä! Tässä postauksessa kertomani ongelman ( =peppu) lisäksi musta meinaa tuntuu, että se mun ulosantini ei ole lainkaan niin hieno ja näyttävä, mikä sen pitäis olla. En oikeen osaa edes eritellä, mikä se varsinainen ongelma siinä on, se ei vaan näytä hyvältä. Toivottavasti opettajallani olisi siihen jotakin hyvä vinkkejä, tällä hetkellä meinaa hiukan ahdistaa se, että pitäsi tehdä bourréeta näyttämöllä yleisön edessä. Glup.
     Eilinen treeni taisi olla aika intensiivinen, tai ainakin tein sen ihan täysillä, sillä tänään mua on sattunut joka paikkaan ihan hirveesti! Erityisesti kyljet, nilkat ja pohkeet, syvät ja vinot vatsalihakset sekä pakara ja reiden ulkosyrjä/takaa on tosi kipeet. Nää on nyt sitten varmaan niitä "balettilihaksia", mistä meidän ope aina puhuu, koska nää lihaskivut tuntuu paikantuvan hiukan erilaisesti, kuin normi treeninjälkeinen lihaskipu. Olen kuitenkin aika paljon elämäni aikana treenaillut juoksua, kuntosalia, jumppia jne, niin niihin verrattuna nää lihakset on silleen pikkusen eri kohdista kipeät. Taas tuntuu että tää mun selitys ontuu tosi pahasti :D En muuten ole ennen huomannut muissa treeneissä, että kyljet tulis näin paikallisesti kipeeksi, kuin baletissa.
     Eilisen balettitunnin jälkeen mulla oli kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis. Meillä alkaa toi porukka olemaan mun mielestäni hiukan tiiviimpi ja silleen yhteisöllisempi, mikä on tosi hyvä juttu. Lisäksi yksi ryhmäläisemme sanoi eilen aivan todella kauniisti, että Ootteko miettinyt, miten hyviä te oikeesti ootte ja miten paljon ootte oppinut tän vuoden aikana? Ja tottahan se on, me ollaan kaikki kehitytty hirveesti. Lisäksi mulle aiheutti hyvää mieltä se, että mulla oli ekaa kertaa nyt toi mun vaaleanpunainen helmani, ja ihmiset kehui sitä :) Haluisin vaan kuluttaa koko kevääni baletin parissa ja unohtaa koulun ja työt! Valitettavasti tässä on justiinsa käymässä toisin päin, nimittäin nyt on baletista 2vk tauko koska pääsiäinen, ja mun pitäis nyt keskittyä nimenomaa opintoihin ja saada kaikki valmiiksi :/ Onneksi kotona voi ainakin vähän yrittää tanssahdella (miten paljon huonekalut antaa periksi) ja voin nauttia ihanasta balettimusiikista.
Tässä ihana fondu-sarjan musiikki Chopin Nocturne op. 9 no. 1

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo Chopinin nocturne! Yksi baletin parhaimmista puolista on ehdottomasti musiikki. En tiiä johtuuko siitä, että olen kasvanut viulu leuan alla, mutta kiinnitän muutenkin musiikkiin ihan tosi paljon huomiota, ja musiikilla on tosi suuri vaikutus muhun ja mun mielialoihin ja tunteisiin.
    Tunneilla tykkään hirveästi adagioista, ja jos musiikkina on jokin todella kaunis ja koskettava kappale, niin jotenkin hieman irtaudun siitä teknisestä puolesta ja tanssin musiikissa, en luokassa muiden oppilaiden kanssa. Hankala selittää.
    Mutta asiaan. Mä olen oikeakätinen, ja just eilen tunnilla huomasin kuin paljon parempi tasapaino mulla on oikealla jalalla. Muutenkin oikealla jalalla sujuu paremmin, ja auta armias kun diagonaalissa tehdään "väärään" suuntaan, eli vasemmalle: tulos on yhtä sekasotkua. Tää on aika paha homma, koska tanssissa pitäisi molempien puolien olla yhtä vahvat. Mun pitäis tosissaan harjoittaa vasenta puolta... mutkumutku on niin paljo mukavampaa tehdä sillä vahvalla puolella :P

    Ajattelin tuosta neljännestä asennosta vinkata semmoista, että pidäthän lantion (ja myös yläkropan!) ehdottoman suorassa! Neljäs asento on aika hankala; sun jalat on ikään kuin viidennessä asennossa, mutta yhen jalanmitan päässä toisistaan. Siinä lähtee tosi herkästi lantio kääntymään toiseen suuntaan vinoon. Kun harjoittelet noita plié-relevé -liikkeitä neljännessä, älä aseta jalkojasi liian leveään neljänteen, ennemmin kapea kuin liian leveä. Peilin edessä kun seisot (voit laittaa kädet lanteille, jolloin ehkä havainnoit paremmin), näet heti jos sun lantio kippaa vinoon. Pliéssä tämä on vielä tärkeämpää, jotta pysyt oikeassa linjassa. Saattaa helpottaa ajatella niin, että jos sulla on vaikka oikea jalka edessä ja vasen takana ja lantio lähtee kallistumaan sen takajalan suuntaan, "puske" just sitä vastakkaista kylkeä, eli sitä kylkeä, johon päin lantio kallistuu, mutta pidä huoli siitä, että sun koko kroppa on just keskellä.
    Pliéssä avaa sun maksimaalinen aukikierto lonkasta, reidet ihan kunnolla sivulle, polvet samoin. Selkä suorana, samoin lantio.

    Vitsit mulle tuli laiska olo kun luin tämän sun postauksen! Tuli mieleen ne omat baletin kuherruskuukausiajat, ajatukset, järkyttävän motivaation ja pakon, oheistreenin... kaikki se. Jopa korkealentoiset haaveet ja tulevaisuudensuunnitelmat tanssin parissa :D
    Nyt kun katsoo tätä mun touhua, niin voi jestas... istun koneella (tai vaihtoehtoisesti sohvalla kattomassa Greyn anatomiaa) eikä tietoakaan niistä hirmuisista treeneistä joita vedin silloin. Tai mitä nyt keskivartalo- ja reisijumpat, mutta eipä se paljoa ole.
    Mä oon itse asiassa sulle kateellinen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös musiikki tosi tärkee osa tätä koko balettia. Tykkään myös mun opettajani valitsemista musiikkikappaleista tosi paljon, hän valitsee aina kaikista kauneimmat balettiin sopivat biisit, eikä sellasia nimenomaan balettitunnille suunniteltuja (mun mielestäni) ihan järkyttäviä plimputuksia. Olen aika paljon spotifystä kuunnellut jos jonkinlaista balettilevyä, mutta ne sellaset oikeen tomerat ja reippaat pianoplimutukset saa mun hermot helposti vähän kireiksi :D

      Ja kyllä määki vietän aikaa koneella tai Netflixissä sarjojen parissa ihan liikaa! Tolleen kirjoitettuna ja listattuna noi jumpat kuulostaa ehkä paljolta.. ja tosiaan mulla on nyt juurikin kuherruskausi menossa tän baletin kanssa, ja aion nauttia siitä täysin rinnoin! Tiiän että jossakin vaiheessa tulee väistämättä sellainen pieni kyllästyminen tai sellanen tunne, että ei pidä tätä enää maailman hienoimpana ja ihmeellisempänä harrastuksena, suvantovaiheelta ei voi välttyä. Siks ajattelinkin et treenaan nyt niin paljon ku mahdollista, kun mulla riittää ihan ihka aitoa innostusta ja motivaatiota ja treenaan ihan "luonnostaan" ilman pakkoa :) Ja korkeelentoset tulevaisuuden haaveet baletin parissa on tuttu ilmiö täälläkin :D Ehkä musta kummiskin tulee se psykologi, eikä primaballerinaa.....

      Poista