maanantai 13. huhtikuuta 2015

Opiskelumotivaatiota etsimässä

Tässä olisi kursseja jäljellä vielä suunnilleen kuukausi ennen kesälomaa. Mun opiskelumotivaationi on kadonnut aivan täysin, ja ajattelin että jos nyt listaan tähän asioita, joita mun pitäisi tehdä, niin ehkä saisin vähän jotain aikaiseksi. Se, että kertoo "to do"-listansa julkisesti lisää aina sellaisen tietyn paineen, mikä on ihan suotavaa :D

Eli kandista multa puuttuu pari ihan pikku juttua. Mun pitäisi kirjoittaa abstrakti, mutta olisi kiva saada ohjaajalta joku vinkki siihen, tai löytää edes jostakin vähän opasta abstraktin kirjoittamiseen. Lisäksi mun pitäisi viimeistellä mun lähdeluettelo. Sieltä puuttuu yksi lähde, ja sitten mulla on kaksi sellasta vähän erikoisempaa lähdettä, joiden ulkoasusta en ole ollenkaan varma. Toinen on Hippokrateen Aforismeja-teoksesta, eli mulla ei ole siihen mitään julkaisijaa tai mitään, vuosilukukin on hyvin hatara :D Ja se on vähän silleen raamattumainen, eli yksi aforismi on silleen numeroitu ja sit siinä oli mun mielestäni vielä eri "kirjoja", siis vähän silleen kai ku Raamatussakin. Ja toinen lähde on vaan joku Ylen nettiuutisartikkeli, jonka ohjaajani hyväksyi lähteeksi, mutta mulla ei ole siihen oikeen muuta ku vuosiluku ja otsikko. Ja julkaisija Yle, tietenkin. Nämä on kuiteskin aika iisejä juttuja, jotka varmasti saisin aikaan yhdessä iltapäivässä, josa vaan jaksaisin vähän piiskata itseäni. Mut sitten mulla on myös yksi kysymys, jonka lähetin ohjaajalleni tuossa 2-3 viikkoa sitten, mutta en saanut siihen vastausta. Hän siis pyysi mua lisäämään yhden tuloksen mun erääseen kuvatekstiin, mutta en oikein ymmärtänyt, että mistä sen tuloksen saisin. Siis SPSS:stä saadut numeeriset tulokset.
     Mutta niin, nuo kolme asiaa: abstrakti, lähdeluettelo loppuun ja vastaus tohon mun kysymykseen, sitten olen done. Ja tietty otsikko, aargh.

Sitten olis tää tilppi eli tilastotieteen jatkokurssi, "Jatkosota", jonka toinen välitentti (eli viimeinen tentti) on ensi viikon torstaina. Tässä oli siis ensimmäinen välitentti joskus maaliskuun alussa, ja nyt sitten tentitään tää toinen puolikas. Ykkösen raja on 24 pistettä, eli jos saa molemmista välitenteistä 12p, on suoriutunut kurssista ykkösen arvosanalla, mikä riittää mulle mainiosti. Onnekseni sain ekasta välitentistä huikeat 14,25p, eli nyt riittää kun saan vaan 10p tästä (tai jos tarkkoja ollaan niin 9,75p), jeei :D Musta tuntui että se ekakin tentti meni penkin alle, joten mua rauhoittaa ajatus, että tämä tentti saa mennä vielä enemmän penkin alle, ja mulla on silti hyvä mahis päästä läpi. Edellisessä puoliskossa tentittiin regressioanalyysi, varianssianalyysi ja monimuuttujamenetelmät 1, ja tässä toisessa puoliskossa teemana ovat loglineaariset mallit, aikasarja-analyysi ja monimuuttujamenetelmät 2. Tentissä on 6 kysymystä, eli 2 kysymystä per aihe, joista kolmeen pitää vastata. Voi siis taktikoida niin, että jättää kokonaan johonkin aihealueeseen vastaamatta, ja mä vähän mietin että kysymyksistä riippuen jätän varmaan ton loglineaariset mallit tyhjäksi. Aikasarja-analyysi oli oikeesti ihan kiinnostava ja olinkin aika skarppina, mutta valitettavasti mulle iski se noro silloin, eli en päässyt kaikille sen aihealueen luennoille :( Toi monimuuttuja menetelmät 2 oli myös aika kinkkinen, mutta sillä opettajalla on kiva tyyli silleen epäsuorasti sanoa, mikä asia "kannattaa opetella tosi hyvin" = se tulee tenttiin, joten opettelen siitä sitten pääkomponenttianalyysin sekä kanonisen ööm mikäs analyysi se mahtoi olla, mitkä se mainitsi näiksi "tosi tärkeiksi" jutuiksi. Eli nyt mun pitäis vaan jaksaa lukea tähän tenttiin.

Tässä pääkomponenttianalyysin kolme tärkeintä asiaa, jotka mun pitäisi opetella tositosi hyvin.
Sitten viimeinen tämän kevään juttu, eli tuo etiikan kurssi Ethics of global responsibility. Siitä on ollut jo 3 luentoa, mutta olen ollut vasta yhdellä paikalla :< Ekalla luennolla mulla oli se noro, sitten toiselle luennolle pääsin paikalle, ja sitten mulla oli yks päällekäisyys ton tilpin kanssa. En millään viitsis käydä siellä luennoilla, koska sitä pitää sellainen vanhempi suomalainen nainen englanniksi, ja se sen enkun suullinen taito ei ole mikään erityisen hyvä :/ Mulle tuli tossa viime viikolla mieleen, että niin tosiaan, tästä kurssista ON tentti tulossa toukokuussa, joten siinä on varmaan myös jonkinlainen TENTTIKIRJA ilmoitettu! En tajua miten olin voinut unohtaa, että tarvis varmaan käydä lainaamassa tenttikirja! :'D Olen nyt tämän vuoden käynyt aineopintoja ja myös pari syventävää kurssia, missä ei ole enää tota perus luennot+tenttikirja -mallia niin tiivisti kuin perusopinnoissa, niin siks kai unohdin ihan täysin. Kävin perjantaina lainaamassa sen tenttikirjan, ja voi helkutti kun se on paksu -.- 700 sivua jotakin esseitä etiikasta.... Ihan mielenkiintosta varmaan (tai sitten tosi puisevaa...), mut tuo sivumäärä on aivan kauhee. Toivoin että olisin jo omat tiiliskiveni lukenut, mutta ehei, vielä niitä saa käydä läpi... Mun täytyy kyllä tunnustaa, että tähän mennessä tekemäni 10op etiikat on ollut helpoimpia opintopisteitä ikinä, joten uskon että riittää kai kun selaa sitä kirjaa ja koittaa hiukan poimia jotain teemoja sieltä, eikä kukaan oleta että sitä kirjaa tarvii päntätä niin paljon kuin esim. psykassa. Tuolla filosofian puolella meinaa tuntuu, että niillä on hiukan rennompi meininki. Mutta joka tapauksessa, mun pitäis nyt reippaasti jaksaa lueskella sitä kirjaa.

Ihana tenttikirjani, jonka rukoilen olevan mielenkiintoinen....

 Ja siinä ne sitten olikin! Eli kandin rippeet, tilpin ja etiikan tentit. Joku voi ehkä nyt miettiä, että mites se ranska, ja häpeäkseni tunnustan että mä lopetin sen kesken :((( Siitä oli siis neljä alkeiskurssia, joista kolme kävin ja sitä neljättä aloitin. Mulle tuli kuiteskin sen verran poissaoloja jo heti alkuun, että mulla hiukan lähti se into siitä, ja lisäksi se että kaksi luentoa kolmesta (ti ja pe) on aamukasilta, vei hiukan (oikeastaan aika paljonkin) sitä motivaatiota. Mutta selitin tän itselleni nyt niin, että on tosi hyvä jättää yks kurssi sinne maisterinvaiheeseenkin! Koska sit joudun taas hiukan kertaamaan noita viime syksyllä opittuja juttuja kun alotan tämän neloskurssin uudelleen, toisin kuin nyt mun ei tarvi kerrata kun ne on vielä tuoreessa muistissa. Kielenopiskelussa pitää edetä spiraalin mallissa jne... Okei, ehkä vähän huono perustelu jättää kurssi kesken, mutta anyways! :D

Huomenna meillä koittaa laitoksen kevätpäivä, eli siellä esitellään ensi vuoden graduryhmät. Tutustuin niihin netissä jo etukäteen, ja päätin että jatkan varmaankin tässä samassa projektissa kuin missä tein tämän kandini. Tykkään mun ohjaajani ohjauksesta, tai siis että aina kun tavataan niin olen aina lähtenyt tosi tyytyväisin mielin hommiin ja se antaa aina paljon eväitä ja inspiraatiota. Harmi vaan että näitä tapaamisia tai edes sähköpostitteluja tulee niin harvoin.... Juttelin tuossa viime viikolla kyllä entisten opiskelukavereideni kanssa (sieltä suomen kielestä), ja ne sanoi että ihan sama juttu heillä, ohjaajaan on hankala saada yhteyttä. Eli kai se vaan on tuommonen aika yleinen ongelma yliopistossa, eikä vaan mun ohjaajani ominaisuus? Netissä tutustuin kyllä pariin muuhunkin graduryhmään, jotka kiinnostaisi kyllä, mutta ne ei ollut mitenkään merkitsevästi kiinnostavampia kuin tuo omani, ja lisäksi joutuisin varmaankin tekemään sen silloin parityönä, mikä olisi mulle hävityksen kauhistus. Nyt kun olen tehnyt kandin yksin tässä projektissa, on mun mielestä luonnollista myös jatkaa sitä yksin. Jos vaihdan ryhmää, niin mä luulen että joudun pariutumaan, koska meidän laitoksella suositellaan ensisijaisesti gradua parityönä. Joten siinä on yksi ihan hyvä syy jatkaa tässä, ja myös se että tää aihe on kiinnostava, se on mulle tuttu koska olen ollut aineistonkeruussa mukana, ohjaaja on kiva ja se on neurolla, eli kaikki kriteerit täyttyy :) Lisäksi tiedän että varmaan 100% varmuudella (tai ainakin 95%) saan paikan tästä projektista, toisin kuin niihin muihin mahdollisiin joudun hakemaan, mikä tietysti tarkoittaa sitä että en välttämättä edes pääsisi siihen, jonka valitsisin ykköseksi. Meidän pitää siis valita neljä graduryhmää, laittaa ne suosikkijärjestykseen ja hakea niihin. Eli laitan varmaan tämän nykyisen projektini ykköseksi ja aika varmasti pääsen siihen. Huomenna siellä kevätpäivillä varmaan menen ihan reippaasti sanomaan sille mun ohjaajalleni, että jatkan tässä, niin katsotaan että joudunko edes hakemaan noihin varavaihtoehtoihin.

Semmonen kuukausi mulla olisi siis edessä. Ei mitenkään ihan hirveesti hommaa mut kuiteskin silleen että hiukan vielä pitäisi jaksaa. Sitten kun saan kandini palautettua, pitää vielä tehdä se maturiteetti, mutta se ei ole ilmeisesti muuta kuin "tentti" siitä omasta kandityöstä. Sillä kai varmistetaan että se olin varmasti minä kun on sen työn tehnyt, eikä kukaan muu mun puolestani.
     Sitten syksyllä alkaakin maisterivaihe, eli graduntekoa ja psykasta syventävät opinnoit, joita on hämmästyttävän vähän. Sekalaiset 30op mulla on jo valmiina kasassa. Lisäksi hain tuota kognitiivisen neurotieteen sivuaineoikeutta, vaikka ilmeisesti maisterinvaiheessa ei ole enää pakko tehdä mitään kokonaisuutta sivuaineena. Haluan kuiteskin tehä tuon kokonaisuuden, koska sen tarkoitus on valmistaa siihen, ettää voi tulevaisuudessa työskennellä neurotutkimuksen alalla. Ajattelin ajoittaa nää maisteriopinnot kokonaisuudessaan 1,5 vuoteen, ja sitten lopuksi tulee 5kk psykologiharjoittelu, ja sitten onkin valmista! Eli jos mitään odottamatonta ei tapahdu, valmistun kahden vuoden päästä, hui!! Ehkä olen nyt hiukan motivoituneempi kuin kirjoittamisen alkuvaiheessa ;)

5 kommenttia:

  1. Mä tajusin eilen hätkähtäen, että kaikki kurssit loppuvat seuraavan kolmen viikon sisällä, ja ens viikolla taitanee olla kaikkien tentit: markkinointioikeus, hinnoittelu ja kannattavuus sekä business-2-business. Ja myöhemmin toukokuussa on kvalitatiivisen tutkimuksen tentti. Ja nämä tuli mulle täysin yllätyksenä! En ole esim. tuon b-2-b -kurssin luennoilla ollut kuin yhdesti, ja nyt pitäisi mennä tenttimään... voi reikä!
    Jotenkin joulun jälkeen on hirveän vaikeaa päästä vireeseen, ja sitten hoksaa kevätlukukauden loppupuolella, että kaikki kasaantuu päälle. Mä en tajua tätä. Aika on mennyt niin hirveää vauhtia, että mä en pysy perässä.
    Mun pitäisi samalla suunnitella opparia - itse asiassa pitäisi olla aiheanalyysi tehtynä pikapuoliin. Mutta mä en jaksa. Tällä hetkellä elämässä on menossa paljon ja aika isoja asioita, joihin koulustressi ei tosiaan vaikuta positiivisesti. Voimat on lopussa enkä pysty edes pakottamaan itseäni töihin.
    Pelkään, että mun suunniteltu valmistuminen lykkääntyy, etten valmistukaan ensi syksynä. Eihän se mikään maailmanloppu olisi, mutta en haluaisi antaa periksi ja lykätä valmistumista.

    Noh, eikait tässä auta kuin ottaa päivä kerrallaan, suunnitella aikataulu ja pysyä siinä.
    Ihan tyhmää, jotenkin sitä luulisi tajuavan kuinka nopeasti kevät menee, mutta joka kerta se tuntuu olevan yhtä suuri yllätys :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mulla kans tuntuu et joulun jälkeen on paljon hankalampi skarpata. Etenki ku oltiin siellä reissussa silleen, että missasin ekan kouluviikon tammikuussa, nii sitte mulle jotenki jäi vähän sellanen lomafiilis ja olin heti aluksi jo tippunut kärryiltä jne... Eli vinkki: älä varaa matkaa heti tammikuun alkuun!
      Mulla on ollut nyt viimeisen kuukauden ajan niin vähän luentoja, että mun on tosi vaikee pitää sellasta normirytmiä yllä. Olisi kuiteskin itsenäisesti tehtäviä juttuja, kuten noi kandin rippeet ja tenttiin lukemiset, mutta ei oikeen mitään sellasta, että täytyis säännllisesti käydä yliopistolla. Kuulostaa aluksi ihanalta, mutta olen huomannut että se tekee mulle hallaa, kun ei ole mitään sellasta kunnon rytmiä. Jos olisi vaikka luento aina klo 10-12, nii sitten tulis se iltapäiväkin käytettyä tehokkaasti, toisin kuin nyt vaan pööpöilen täällä kotona ja mukamas teen jotakin, oikeesti kuitenkaan etenemättä missään jutuissa. Odotan jo semi-innokkaasti syksyä ja gradun aloitusa, muta ei tippaakaan kiinnostais hoitaa näitä vihoviimeisiä juttuja kasaan... Jostain syystä mun mielestä kokonaan uuden asian aloittaminen on paljon mielekkäämpää kuin vanhan päättäminen!

      Ja voi ei , kuulostaa kauheelta :( tsemppiä rankkaan elämän vaiheeseen, kyllä se oppari odottaa. Kurjaa se tietty on jos aikataulu viivästyy, mutta mun mielestäni jos on kyse omasta hyvinvoinnista ja mielenterveydestä, on huomattavasti järkevämpää ottaa vähän aikalisää kuin miettiä aikataulutusta ja valmistumista. Ei sitä kannata ehkä ajatella ''periksi antamisena'', vaan suunnitelman muutoksena :) Ja sehän on ihan luonnollista että suunnitelmat elämästä muuttuu, jatkuvasti. Esimerkiksi eilisen kevätpäivän jälkeen mun gradusuunnitelmani, jota olen tohon blogitekstiin kirjoittanut kappaleen verran, muuttui aivan täysin, vaikka mun mielestäni olin jo selkeesti suunnitellut sen. Semmosta nyt vaan sattuu.

      Poista
    2. Jutun juju on siinä, että mä lykkäsin jo koulun aloittamista useammalla vuodella. Mä hain ja pääsin sisään -09, mutta huonossa kunnossa en pystynyt edes kuvittelemaan koulun aloittamista. Joten lykkäsin heti vuodella. Sitten seuraavana vuonna muutin tänne opiskelupaikkakunnalle koulun aloittaakseni, mutta en onnistunut, ja näin kävi parin vuoden ajan. Vasta usean onnekkaan sattumuksen myötävaikutuksesta vihdoin ja viimein v. -12 sain koulun aloitettua, ja huolimatta sairastelusta olen pysynyt aikataulussa. Olen menestynyt erittäin hyvin, ja kaikki ovat ihmetelleet miten mä jaksan vetää sellasia arvosanoja jne jne, ja jotenkin siitä kehittyi pakko. Ittelleni semmonen rima, joka on ylitettävä, ja aikataulussa valmistuminen kuuluu siihen. Tiiän, et hoitava taho olis varmaan tyytyväinen siihen, jos himmaisin hieman tahtia, mutta oon niin idiootti ja typerä ihminen, että haluan kuulla sen wau-huokailun muilta, ihmettelyä kuinka jaksoin pusertaa tuon koulun aikataulussa, vaikka koko muu elämä kusee ihan täysin.

      Välillä tuntuu, että mä kärsin vain idiotismista. En mistään muusta.
      Mutta tyhmästä päästä kärsii koko keho..

      Poista
    3. Kuulostaa hankalata tilanteelta. Koitahan pärjäillä :< Toivottavasti pystyt vähän keskustelemaan tuon hoitavan tahon kanssa hiukan noista sun mietteistä.

      Poista
    4. Noh, ens viikko enää koulua ja sitten se on tältä keväältä ohitse. Paitsi oppari..

      Poista