tiistai 25. elokuuta 2015

Tanssimeemejä :D

Tällaisena nykyaikaisena internet-ihmisenä (okei repesin itsekin ääneenä tässä kohtaa) löysin hassun hauskoja balettiin ja tanssiin liittyviä meemejä ja muita tekstejä, josta itseäni koskevat ja hauskimmat ajattelin jakaa teidän kanssanne! :D

Liittyen viikonlopun postaukseen, olen huomannut että mulla on pelkästään tässä vuodessa kertynyt aivan älyttömät määrät tanssivaatteita! Tällä hetkellä leotardeja yhteensä kuusi, ns. oikeita trikoita kolme, erilaisia perusmarkettien sukkiksia ja leggareita yhteensä joku 3-4, shortseja kahdet, jumppatrikoita kolmet (okei, näistä kahdet olen ostanut jo ennen tanssia) ja vielä yksi helma. Ja tietysti yksi pari tossuja. Lisäksi mulla on vielä parit säärystimet. Ja muutama pitkähihainen ja huppari, tosin olen omistanut nekin jo ennen tanssia, nykyisin vain ovat löytäneet paikkansa nimenomaan tanssivaatelaatikosta. Nämä faktat yhdistettynä siihen, että mun normivaatetilanteeni on aivan tajuttoman heikko, tekee tästä kuvasta/tekstistä omalla kohdalla hyvinkin totuudenmukaisen. Ja tanssivaateasiin liittyvä seuraava teksti:


Etenkin nyt lämpimillä säillä olen pyöräillyt tanssiopistolle vaan tanssikamppeet päällä, koska en jaksa ns. turhaan vaihdella vaatteita. Tossa pari viikkoa sitten mua oikeen hävetti, kun oltiin sovittu sellaisesta järjestelystä, että mies tuo ja vie mut autolla (oli itse menossa kai hoitamaan jotain asioita), ja mentiinkin sitten hiukan extemporesti syömään ulos mun treenien jälkeen. Ei siis mihinkään fiiniin paikkaan, mut kuitenkin mua hiukan hävetti, kun mulla oli nämä mun harmaat jumppatrikoot ja joku toppi + nuttura päässä :'D Näytin varmaan joltakin, joka on just päättänyt alkaa liikkua enemmän ja muuttaa elämänsä terveelliseksi ja lähtenyt kaupungille lenkille, mut sitten sortunut kaikkien niiden ravintoloiden edessä ja poikennut lenkillä syömään! :D Onneksi ei sentään ollut mitään leotardia, se olisi voinut ehkä aiheuttaa vielä enemmän ihmetystä. Nykyisin kuitenkin tuntuu olevan ainakin jossakin määrin jopa muotia kulkea jumppavaatteissa julkisesti.


Tämä oli kesäjaksolla muutaman kerran hyvinkin paljon todellisuutta, etenkin mitä tuli adagioihin ja muihin liikkuviin keskilattiasarjoihin. Ekoja kertoja kun tehtiin uuden opettajan sarjoja, niin tuntui että lähes kaikki levitteli käsiään, kun piti tehdä ilman opettajaa :'D Eräs opettaja puhui aina "kollektiivisesta muistista", eli kaikki periaatteessa auttaa toisaan muistamaan seuraavat askeleet, mutta se ei kyllä ihan aina toiminut.



Ei pelkästään nilkan ojentamisen suhteen, vaan ihan yleensä olin muutaman kerran kesäjaksolla "Mother of God" -ilmeellä, kun jotkut tanssijat oli vaan aivan todella taitavia. Taitavista tanssikavereista tulee itselleni hiukan ristiriitainen fiilis. Toisaalta he motivoivat mua kauheesti ja ajattelen, että vitsi haluan itsekin kehittyä noin hyväksi ja että wau, mutta toisaalta tunnustan että kateus nostaa rumaa päätään. Etenkin, jos taitava tanssija on itseäni selkeesti nuorempi niin tulee taas näitä "oon liian vanha oppimaan yhtikäs mitään yyhyhyy" -ajatuksia.
     Viimeiseksi vielä tähän viikohlopun postauksen kommenteissa käytyyn suonenveto-keskusteluun liittyen, tämä kuva on myös hyvin hyvin samaistuttava!


Oliko tämä ihan tyhmä postaus? xD Ajattelin säästellä löytämiäni hauskoja meemejä/tekstejä myös tulevaisuuden varalle >:D

4 kommenttia:

  1. Nää on aina yhtä hauskoja! Mullakin on pari tuommosta säästössä tulevaisuuden varalle :"D.
    Mulla myös melkein kaikki pitää paikkansa, paitsi vaatejuttu (vaikka mulla onkin noita tanssivaatteita paljon). Olen super kirpparishoppailija, joten tavallisia vaatteita on sitten sen mukaisesti eli kahta kauheammin :D.

    VastaaPoista
  2. Hehe, tää oli ihan loistava! :D
    Mä olen huomannut, että esim, kaupassa ylettyessäni jonnekin kylmähyllyn perälle mun toinen jalka nousee arabeskiin, sama jos poimin jotakin maasta. Aina jalka arabeskissä. Tai jos pysähdyn johonkin seisomaan, seison yleensä ensimmäisessä asennossa, tai toisessa vaihtoehtoisesti. Kun kurotan johonkin ylös, teen sen toisen jalan relevessä ja toinen jalka on yleensä matalassa developpeessa a la second :D
    Näitä löytyy kyllä :'D
    Ja tuo verryttelyjuttu. Voih, monesti katson (salaa) silmät pyöreinä, miten jotkut pelkästään alkuverryttelyssä tekee täydelliset neulat ja skorpparit, venyttää ylispagat ovenpieltä vasten. Toisaalta katson kateudesta vihreänä, toisaalta katson että ei kovin järkevää kylmiltään venyttää maksimiin, koska paitsi loukkaantumisen vaara on suuri, niin myös ennen treeniä venytetty lihas on voimatasoltaan heikompi kuin ei-venytetty lihas.

    No NYT takasin opparin pariin. Mun piti mennä vain Theseukseen katsomaan mallia, mutta jostakin syystä eksyin blogimaailmaan...

    VastaaPoista
  3. Nää oli just hauskoja! Moni noista osuu harmittavasti myös omallekin kohdalle :'D

    VastaaPoista
  4. Hahah hyvä että piditte! :D Ja Heidille piti kommentoida vielä, että itsekin huomaan välillä seisoskelevani 1. tai 3. asennossa jossain julkisilla paikoilla. Lisäksi kerran yöllä mun mies pyysi että laittaisin ikkunan kiinni, ja koska en jaksanut nousta sängystä ojensin vaan toisen jalkani sellaiseen puolispagaattiin ja tuuppasin ikkunan kiinni varpailla. Mies tokaisi vaan että "just ballet things.." :D

    VastaaPoista