Onneksi älysin laittaa tuon ohuen valkoisen paidan alle topin, sillä kun pääsin keskustaan ja astuin ulos autosta, kaatosade kasteli mut ihan kiitettävästi. Olisin ollut melkoinen "Märkä t-paita 2015"-kandidaatti jos olisin ollut vain ohuella paidallani!!! :DD
Mitä kylmänä ja sateisena kesänä voi sitten tehdä? Minä olen tanssiopistolla suhaamiseni lisäksi harrastanut seuraavaa:
- joogannut (sekä ohjatusti että kotona itsekseni)
- lukenut kirjaa ja äitiltä saamiani Valittuja Paloja
- datistellut netissä
- katsonut leffoja (paljon, paljon leffoja)
- herkutellut
- shoppaillut
- käynyt päiväfestareilla, sielläkin sateessa kyyhöttäen >:/
- lukenut blogeja
- nukkunut myöhään
- käynyt syömässä hauskassa pannukakkumestassa
Eli ei siis mitään erikoista. Tänään kävin miehen kanssa tuollaisessa uudessa pannukakku-paikassa, missä oli sekä suolaisia että makeita pannareita, eli siis vähänniinkuin crepsejä. Olin vakaasti päättänyt ottaa makean (suklaa-banaani, sinä jumalainen ihminen joka olet keksinyt yhdistää nämä kaksi makua, ansaitset vähintäänkin Nobelin <3) pannarin, mutta ravintolan kynnyksellä päätinkin ottaa suolaisen, koska mieskin otti. Noniin nyt kuulostan joltain alistuvalta vaimokkeelta, pakko tehä jotain kun mieskin tekee :'D Eijei, ei siis niin, mutta alkoi tehdä mieli kun toinenkin otti tuollaisen ruokaisamman. Joten kokeilin makua aurinkokuivattu tomaatti-vuohenjuusto. Oli tosi hyvää, noms! En kehdannut ottaa kuvaa, koska oman ruuan kuvaaminen julkisesti ravintolassa tai kahvilassa on mun mielestäni edelleenkin vähän outoa/noloa/tyhmää. Kyllä, olen ahdasmielinen enkä ollenkaan sisäistänyt tätä Instagram tms. maailmaa, missä joka ikinen asia valokuvataan. Vähän niinkuin joku kerran sanoi netissä: "Jos ei laita omasta lomareissustaan yhtään kuvaa someen, tapahtuiko reissua oikeasti?" Aivan loistava lause minusta :D Mutta juu, nyt lähdin taas sivuraiteille. Pannarikokemus oli kuvaamattomuudesta huolimatta todella hyvä!
Mitä muuta olin suunnitellut täksi kesäksi? No minäpä listaan, kun näistä listoista niin kovasti tykkään.
- Mennä Turkuun nauttimaan ystävien seurasta (ja viettää myös juhannus siellä)
- tanssia balettia
- mennä käymään siskoni luona toisessa kaupungissa
- joogata, tarkoitus olisi myös mennä sinne puistoon joogaamaan, jos ilmat sen missään vaiheessa sallii
- käydä kokeilemassa kaupunkini muutamaa uutta ruokapaikkaa
- käydä morjenstamassa eläimiä tuossa läheisessä kotieläinpaikassa :DD
- lukea ainakin nämä kaksi kirjaa, jotka ostin viikko pari sitten
- haluaisin myös käydä uimassa, sekä luonnonvesissä että uimahallissa. Häpeäkseni tunnustan, että olen viisi vuotta asunut tässä kaupungissa, enkä ole KERTAAKAAN käynyt uimahallissa!!
- katsoa lisää elokuvia
- en lupaa mitään, mutta ehkä voisin tehdä jotain luovaa. Juuri yksi ilta kirjoitinkin pätkän jotain tarinaa, en tiedä tuleeko se koskaan osaksi mitään vai jääkö se ikusesti tuollaiseksi muutaman rivin raapustukseksi. Yllättäen mieleni teki myös piirtää pari päivää sitten! En edes muista, milloin olen viimeksi piirtänyt. Ehkä siis piirrän ja/tai kirjoitan kesän aikana, edes jotain.
- tehdä ne kesäopinnot filosofiasta heinä- ja elokuussa.
Tällaista olisi siis suunnitteilla. Ei mitään isoa, aika tuollaista pientä ja kevyttä toimintaa. Pari kuukautta sitten halusin varata lennot Barcelonaan, melkein varasinkin, mutta reissulle ei valitettavasti löytynyt oikein sopivaa ajankohtaa. Mulla loppui työt 31.5., kun miehelläni taas alkoi niihin aikoihin, ja kesälomaa hänellä ei enää ole. Suunnittelin aluksi, että lomalle voisi lähteä syyskuun ekalla viikolla (yliopistossa syyskuun eka viikko on yleensä fuksien tutustumista, ja sitä vanhemmilla opiskelijoilla on harvoin mitään vielä sillä viikolla), mutta sitten me haettiinkin yhtä asuntoa, johon olisi muutto 31.8., JOS saamme sen asunnon. Eli sillä viikolla pitäisi siis mahdollisesti muuttaa, joten reissuun ei voi lähteä. Lisäksi hain myös yhtä työpaikkaa, mikä toi tuohon syyskuun ekaan viikkoon niin paljon epävarmuutta, että ei varattu lentoja tai hotellia. Nyt tosin tiedän jo, että sain sen työpaikan, mutta sovittiin että mä tulen projektiin mukaan vasta tammikuussa. Barcelona on siis tällä hetkellä hyyyvin epävarma, mutta päätettiin että ei haudata koko ajatusta, vaan lykätään sitä vaan hieman tuonnemmas. Ehkä syyslomalla voisi olla sopiva ajankohta :) Toistaiseksi reissu on siis siirretty lokakuun tienoille. Aivan kokonaan ilman ulkomaanreissuja en haluaisi viettää kesääni, joten hiukan mietittiin miehen kanssa jotakin viikonloppua/pidennettyä viikonloppua Tukholmassa :> Hän saa kyllä vuoroja vaihdettua tai pyytää vapaapäiviä peräkkäisiksi päiviksi, että kyllä joku 2-4 päivän minireissu varmasti onnistuu. Jee!
Kun aloin kirjoittaa tätä blogikirjoitusta (tuossa vajaa tunti sitten), olin hieman masentunut, koska ulkona on niin harmaata ja tihkusade se vaan rapisi ikkunaan. Siitä mieleeni hiipikin kysymys, että missä kesä olet, kun mulle tuli ihan syksyinen fiilis, ja tätä tunnelmaa yritin vangita valokuviin:
Ihastuttava olohuoneemme |
Eikö kynttilät, harmaa sadesää ja jännityskirja jättimäisen teemukin kanssa kuulu syksyyn? |
Tämän melko sekalaisen postauksen jälkeen ajattelin seuraavaksi alkaa väsätä jonkinlaista iltapalaa sekä aloittaa ehkä jotakin leffaa. Kesäiltaa (tai melkeimpä yötä) on turha mennä viettämään ulos, sillä mittarimme ja siivu ikkunasta kertoo kaiken oleellisen, miksi pysyttelen sisällä:
Mitä kesäsuunnitelmia teillä on? Tai mitä olette jo ehtinyt tämän parin viikon aikana tekemään? :)
Muakin ärsyttää ihan hirveästi tämä sää! Onneksi lauantaina oli edes vähän lämpimämpää niin sai edes hieman kesän tuntua. Enpä ole mitään erikoista tehnyt. Lukenut koulujuttuja ja katsonut telkkaria. Siinäpä ne pääasiat taisivat tulla (kotona tanssimisen lisäksi) :D.
VastaaPoistaTöitä tehdessä menee kesäkuu, ja heinäkuussa on vapaaehtoistyötä sekä Englannin reissu koiran hoidon merkeissä! :) harmittaa kyllä tämä sää , varmasti heinäkuu on jo lämpimämpi.
VastaaPoista